Uimavedestä nousee polkupyöriä ja puistonpenkkejä

0
Lehmijärven uimaranta on jo tarkistettu valmiiksi kesän uimakelejä varten.

Sukellusseura Simpun sukeltajat tarkistavat parhaillaan Salon kaupungin alueella sijaitsevien uimarantojen vesiä, kun rantoja valmistellaan kesäkuntoon ja varmistetaan uimavesien turvallisuutta.

– Laitureiden ympäristö tarkistetaan ja rannoilla sukelletaan ristiin rastiin niin, että esimerkiksi mahdolliset uppotukit ja kaikki muu uimareille vaarallinen löydetään ennen uimapaikkojen avaamista. Tämä on jokakeväinen urakka, josta olemme tehneet sukellusseuran kanssa sopimuksen, Salon liikuntapaikkamestari Reino Laaksonen kertoo.

Simppu aloitti tarkistussukellukset torstaina Lehmijärveltä.

– Sen hyppypaikalla voi olla lapsia jo viikonloppuna, kun hellettä on luvattu, Laaksonen arvelee.

Hän toteaa, että koskaan ei etukäteen tiedä, mitä vesistä keväällä löytyy.

– Olemme nostaneet uimavesistä muun muassa puistonpenkkejä ja polkupyöriä. Ne ovat hyppytornien alla hengenvaarallisia, Olli-Pekka Juhantila painottaa.

Kaupungin uimarannat avataan yleensä kesäkuun alusta. Tänäkin vuonna saunat alkavat lämmetä 3. kesäkuuta.

– Edellisvuonna ei käynyt ketään uimassa ennen juhannusta, kun satoi koko ajan, mutta viime vuonna helteet aloittivat uimakauden jo toukokuun alusta ja meille tuli kiire. Kaikkia ei tietenkään saatu heti kuntoon, Laaksonen huomauttaa.

Simpulla on paljon vapaaehtoisia sukeltajia hoitamassa urakkaa, josta seura saa pienen korvauksen. Valtaosa uimarantojen tarkistussukelluksista tehdään viikonloppuisin.

Kaupunki tutkii uimarantojen vedenlaatua pitkin kesää. Tulokset ovat nähtävillä kunkin uimapaikan ilmoitustaululla.

Salon yleisiä rantoja

 

Saunalliset EU-uimarannat

Härjänvatsa, Silvantie 2, Kiikala

Kokkila, Kokkilantie 880, Halikko

Lehmijärvi, Lehmirannantie 121, Salo

Märynummi, Hirvitie 92, Halikko

Naarjärvi, Uimarannantie 245, Perniö

Nummijärvi, Järvitie 91, Kuusjoki

Varvojärvi, Varvontie 478, Pertteli

Saunat ovat suljettuina juhannuksena 21.–23. kesäkuuta.

Saunaton EU-ranta

Piiljärven uimapaikka, Piiljärventie 34, Muurla

Muut uimapaikat

Iso-Kisko, Kajalanrantatie 334, Kisko

Kirakka, Kirakantie 239, Perniö

Mathildedal, Meri-Teijo, Matildan puistotie, Perniö

Vähäjärvi, Sauruntie 393, Perniö

Hossus, Hossuksentie 114, Pertteli

Vuohensaari, Salo

Sipilä, Laidikkeentie 127, Suomusjärvi

Meripirtti, Särkisalo

Jätä kommentti