Vilpas muuttui tänä keväänä sympaattisesta jättiläisestä ärsyttäväksi jättiläiseksi

1
Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo ei saanut parasta irti joukkueensa materiaalista.

Vilppaan putoaminen Korisliigan finaalisarjasta ei ole katastrofi – se on shokki.

Suurimpana mestarisuosikkina kauteen lähteneellä joukkueella oli Korisliigan paras ja laajin pelaajamateriaali. Se riitti kevyesti runkosarjan ylivoimaiseen ykkössijaan, kun kilpailijat olivat rakentaneet joukkueensa huomattavasti kapeammaksi. Tiivistahtinen runkosarja vain korosti Vilppaan poikkeuksellista tulivoimaa, kun vastustajilla ei ollut aikaa (tai halua) keskittyä ottamaan Vilppaalta aseita pois.

Vaikka runkosarja päättyi seuran voittoennätykseen (33 voittoa/7 tappiota), oli Vilpas lähes koko kauden eräänlaisessa käymistilassa. Vilppaassa pelasi tällä kaudella 16 eri pelaajaa ja seitsemän eri amerikkalaista.

Viime kaudella Vilppaan pelaaminen oli parhaimmillaan joulukuussa, tällä kaudella se oli tammikuussa. Runkosarjan voitto varmistui nytkin käytännössä hyvissä ajoin ennen hiihtolomaa. Kun muut pelasivat korkean panoksen otteluita maalis-huhtikuussa, Vilpas hiipi säästöliekillä ilman panosta – toki edelleen voittaen yli 80 prosenttia otteluistaan.

Vuosi sitten vastaavassa tilanteessa Vilpas sai kunnon herätyksen jo pudotuspelien avausottelussa, kun KTP haki voiton Salohallista. Tämän kevään puolivälierissä rammasta BC Nokiasta ei ollut edes herättelijäksi. Vilpas ei siis pelannut huhtikuun aikana ainuttakaan korkean intensiteetin ottelua, joka olisi ollut loppuun asti tiukka.

Siksi Kouvojen avausvälierässä antama shokki oli niin lamaannuttava. Vilppaan piti olla se, joka hyötyy tiiviistä ottelutahdista, mutta tahdista hyötyikin Kouvot, joka oli saanut konseptinsa puolivälieräsarjassa Pyrintöä vastaan.

Vilpas otti ottelusarjan alkuun kaksi kotivoittoa kahdella ihmenousulla, mutta niissäkin otteluissa Kouvot oli parempi joukkue. Kun Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen tarvitsi välipäivinä vain viilaa, virkaveli Joonas Iisalo heilutti lekaa ja täristi jyrsintä.

Iisalo sai täyden hyödyn irti laajemmasta materiaalistaan vain 20 minuutin ajan. Se tapahtui viidennen osan avauspuoliajalla ja toi kaksi mahdollisuutta katkaista sarja.
Vilpas epäonnistui kummassakin yrityksessä.

Jack Gibbsin, Jamie Skeenin ja Brandon Taylorin loukkaantumisista ja etenkin Juho Nenosen pelikiellosta voidaan jossitella maailman tappiin asti. Varsinkin Nenosen pelikieltoa edeltänyt sosiaalisen median paine, silmitön lynkkaus ja muista seuroista tulleet vaikutusyritykset olivat paikoin oksettavia.

Kukaan ei voi silti rehellisesti väittää, että huonompi joukkue meni jatkoon. Kouvot oli paremmin valmennettu ja valmistettu ja ennen kaikkea yhtenäisempi ja rennompi. Vaikka Vilppaalla oli paperilla laadukkaammat yksilöt, joukkuepelaamisessa oli valtava ero.

Kun Kouvot heitti avausottelussa ison pelillisen haasteen, muuttui Vilpas kireäksi ja neuvottomaksi. Vuosi sitten sama tapahtui vasta finaalivaiheessa.

Vilppaan kireydestä kertoo se, että joukkue otti avausottelua lukuun ottamatta jokaisessa ottelussa vähintään yhden teknisen virheen – valtaosan tekuista ottivat päävalmentaja Iisalo ja kapteeni Teemu Rannikko. Energiaa paloi liikaa tuomarityöskentelyn kritisointiin tai siihen vaikuttamiseen esimerkiksi floppaamalla tai vaatimalla väsymättä videotarkistusta.

Vielä muutama kevät sitten Vilpas oli kovaa vauhtia jättiläiseksi kasvava sympaattinen edelläkävijä, josta puolueellistenkin oli vaikea olla pitämättä. Tänä keväänä Vilpas oli ärsyttävä jättiläinen, jonka putoamisesta harva puolueeton on pahoillaan.

Miten ihmeessä tässä kävi näin?

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Jukka Niemelä

Paras varmaan saatiin irti materiaalista, mutta kun ulkomaalaisten pelaajien taso vaan ei riittänyt tänä vuonna Kouvoja vastaan.