Ekoteknologia on Marine Alutechin tätä päivää ja tulevaisuutta

Mainos | KUUKAUDEN VAIKUTTAJA: Marine Alutech

0
Olemme kansainvälinen toimija, jonka menestys perustuu suomalaiseen, insinöörimäiseen lähestymistapaan asioihin, Niko Haro kertoo korjaukseen tuodun veneen ohjaksissa. Taustalla Marine Alutechin valmistama, vuosihuollossa käynyt partiovene.

– Jatkuvalla tuotekehityksellä pyritään parantamaan tuotteen käytettävyyttä ja pidentämään sen elinikää. Automaation ja erilaisten sensoreiden hyödyntäminen nostaa tuotteen elinkaaren jopa yli 30 vuoteen. Ympäristöystävälliset valinnat ohjaavat suunnittelua.

Näin sanoo Marine Alutechin toimitusjohtaja Niko Haro. Teijolla sijaitseva kolmekymppinen yritys on Pohjois-Euroopan johtava partioveneiden ja erityisesti viranomaiskäyttöön tarkoitettujen alumiiniveneiden suunnittelija ja valmistaja. Asiakkaita ovat puolustusvoimat, rajavalvontaviranomaiset, poliisi ja satamalaitokset.

Suurin osa veneistä, noin 95 prosenttia, valmistetaan vientiin. Vahvat kotimaiset referenssit ovat olleet laajentumisen edellytys. Tällä hetkellä pääkohteena ovat Keski-Euroopan saksankieliset alueet, lisäksi yksittäisiä projekteja tuotetaan muun muassa Lähi-itään ja Aasiaan.

– Olemme kansainvälisesti pieni tekijä, mutta toimimme vahvasti suomalaisella, rehellisellä tavalla. Täytämme – ja usein myös ylitämme – asiakkaan odotukset esimerkiksi ajettavuuden, suorituskyvyn ja polttoaineen kulutuksen osalta.

Yrityksen 60 työntekijästä kolmasosa työskentelee sähkösuunnitelmien ja ohjelmistojen parissa. Metallimiehiä on enää kymmenesosa.

– Maailma on muuttunut. Isäni Heikki Haro osasi suunnitella maailman parhaat veneet, minä tulin Alutechiin 20 vuotta sitten myymään niitä. Ruotsi oli aikaisemmin kotimarkkina-aluetta, nyt viemme veneitä jopa Singaporeen ja Malesiaan. Olemme myös Sveitsin merivoimien hovitoimittaja, Haro virnistää.

Teknologia tukee turvallisuutta

Marine Alutechin valmistamien veneiden toimintoja tehostetaan Niko Haron mukaan vahvasti automatisoimalla.

– Äly on jo olemassa. Automaatiojärjestelmät hallitsevat veneitä ja sensoreiden määrä on kasvanut reippaasti. Kyse on vain siitä, miten ja mihin muun muassa lentokone-, auto- ja koneteollisuudesta tuttuja alustoja hyödynnetään, hän pohtii.

Tuotekehitystä ja tutkimustyötä tehdään tiiviisti yhdessä asiakkaiden kanssa. Neuvottelut ovat pitkiä ja perusteellisia, ne kestävät aina vuosia.

– Dieselmoottoreiden päästömääräykset, haastavan merenkulun vaatimukset, materiaaliteknologian kehitys, hybridivaihtoehdot ja sähköiset ratkaisut – siinä alan kärkiyrityksen tämän päivän sanat, Haro luettelee.

– Olemme oikealla tiellä. Tuotteen loppukäyttäjä sanoo viimeisen sanan: teknologisesti huippuluokkaiset, asiakkaalle räätälöidyt tuotteet tehdään kestämään kulutusta, aikaa ja kriittistä silmää.

Marine Alutechin veneissä ei kuitenkaan kikkailla verhoilujen ja kuosien kanssa. Tärkeysjärjestyksessä ykkösenä on turvallisuus.

– Asiakkaamme lähtevät töihin merelle silloin, kun tavalliset ihmiset tulevat sieltä pois. Veneidemme ominaisuudet ovat pelastaneet ihmishenkiä, Niko Haro toteaa.

Salon kauppakamariosasto
Annariina Aalto, asiamies
p. 044 778 2133
annariina.aalto@kauppakamari.fi