Feministi pääministerinä?

0

ANTERO LEPPÄNEN. Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Ei loistavilla yksilösuorituksilla vaan viisikkopelillä, johon kaikki pelaajat olivat sitoutuneet.
Lomittain kisojen kanssa Säätytalon ilmiöpöydissä syntyi hallitusohjelma. Siihen hallituspuolueet sitouttivat kansanedustajiaan Korpilammella. Vuonna 1977 samassa hotellissa synnytettiin konsensusta. Nyt sisäistettiin yhteispelin syvintä olemusta.
Sellaista jumppaa viisikko tarvitseekin, kun se talousohjelmaansa ja hyvinvointivaltiota puolustaessaan joutuu yhtä tiukkaan paikkaan kuin Suomi kultaottelun kolmannessa erässä.

Kun Juha Sipilän hallituksen ministerilista julkistettiin neljä vuotta sitten, pääministeri paljasti yhden oleellisen valintakriteerinsä: kukaan ministereistä ei saanut olla häntä vanhempi.
Moni keskustan konkareista jättikin sitten kevään eduskuntavaalit väliin. Antti Rinne ei samanlaista linjausta ole julkisuudessa tehnyt. Silti kahta ministeriä lukuun ottamatta kaikki ovat häntä nuorempia.
Antti Rinteeseen on koko hänen puheenjohtajakautensa ajan liitetty kaksi luonnehdintaa: äijämeininki ja ay-liike. Näistä hän on nyt pääministerinä tietoisesti pyrkimässä eroon, tosin ilman median tukea. SDP:n seitsemän ministerin joukossa on neljä naista. Sitä ei voida pitää äärifeminisminä, sillä yksikin nainen vähemmän olisi tiennyt miesenemmistöä.
Lisäksi Rinne nimitytti Suomen komissaariehdokkaaksi Jutta Urpilaisen, jonka hän vuonna 2014 demokraattisessa puheenjohtajavaalissa syrjäytti. Naispuolisen komissaariehdokkaan nimeämisellä rikkoutui taas yksi lasikatto. Merkityksetöntä ei myöskään ole se, että hän samalla käänsi selkänsä Eero Heinäluomalle, SAK-konkarille ja Suomen EU-vaalien ääniharavalle.
Nähtäväksi jää, vaimeneeko ay-siteistä Rinnettä arvostelleiden kritiikki tämän jälkeen. Valistunut arvaus on, että sordiino on tälle joukolle tuttu mutta käyttämättömäksi jäävä kapine.
Tässä vaiheessa Rinteelle kuitenkin on tärkeämpää nauttia oman eduskuntaryhmän kuin tiedotusvälineiden luottamusta. Entisen ay-aktiivin jääminen komissaarikisassa toiseksi pudotti pääministeriä kritisoivilta ainakin yhden syömähampaan.

Demariministerien joukossa ovat Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen, jotka haastoivat Rinteen puheenjohtajavaalissa kaksi vuotta sitten. Kyynisen näkökulman mukaan Antti Rinne katsoi kaukoviisaasti seuraavaan puoluekokoukseen ja eliminoi ennalta ainakin kaksi potentiaalista haastajaansa.
Aivan varmaa on, että häntä olisi pidetty pikkusieluisena ja kostonhaluisena, jos hän ei olisi entisiä kilpailijoitaan hallitukseen nostanut. Toki on muistettava, että Harakka sai salkkunsa vasta Antti Lindtmanin kieltäydyttyä ministeriydestä.
Onko sitten poissa laskuista se, että valinnat olivat puhtaasti pragmaattiset: sukupuoli, vaalipiiri, ja henkilökohtaiset ominaisuudet ratkaisivat, vaikka eivät välttämättä tässä järjestyksessä? Eli no hard feelings toisella kotimaisella ilmaistuna.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävissä jatkavan Lindtmanin yllättävä päätös avasi tietenkin mahdollisuuksia erilaisiin spekulointeihin. Perhetilanne oli varmaan yksi peruste mutta ei ehkä kuitenkaan ainoa.

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.

Jätä kommentti