Junaministeri Tampereelta

0
Opetusministeri Li Andersson antoi virka- ja tuomarinvakuutuksen torstaina valtioneuvoston yleisistunnossa.

Antti Rinteen (sd.) johtamassa hallituksessa on ministereitä enemmän kuin edeltäjässä. Varsinais-Suomi kuitenkin menetti yhden salkun.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa oli kahden viimeisen vuoden ajan kolme varsinaissuomalaista ministeriä. Nyt heitä on kaksi – ja osan hallituskautta vain yksi, kun Annika Saarikko (kesk.) jää elokuussa vuodeksi perhevapaalle.

Turkulainen Annika Saarikko on tiede- ja kulttuuriministeri ja niinikään turkulainen vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson opetusministeri.
Koko opetus- ja kulttuuriministeriö on varsinaissuomalaisten käsissä. Siitä on hyötyä maakunnan kasvun kannalta tärkeälle tavoitteelle saada Turkuun diplomi-insinöörikoulutusta.
Oma kutkuttava piirteensä valinnoissa on, että tieteen ja sivistykseen ylimmät vartijat tulevat sieltä, missä maakuntalaulun mukaan ovat Suomen synnyinmuistot, työn ja tiedon puistot.

Nopea junayhteys Helsingin ja Turun välille on sekä maakunnan että Salon kärkihankkeita. Sille hallitusohjelma ei lupaa suoraan mitään. Ohjelman muotoilu herättää päinvastoin epäilyjä hankkeen etenemisestä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu rataverkon kehittämishankkeita, joiden käynnistämiselle ja rahoitukselle on erilaisia ehtoja. Hankkeet ovat päärata ja sen laajennukset, Helsingistä länteen suuntautuva rata sekä Helsingistä itään suuntautuva rata.

Junahankkeen kannalta liikenneministerin salkku olisi ollut tervetullut Varsinais-Suomeen. Tamperelaisen Sanna Marinin (sd.) nimeäminen tehtävään tuskin vauhdittaa Turun suunnan uuden radan rakentamista.
Marin sanoi Talouselämä-lehdessä, että suuret tulevaisuuden raideinvestoinnit ovat tärkeitä. Päärata eroaa hänen mukaansa kuitenkin muista siinä, että se on koko Suomen ratahanke.
Sipilän hallitus myönsi tunnin junalle suunnittelurahaa, kun turkulainen Petteri Orpo (kok.) oli valtiovarainministerinä.
Ei ole itsestään selvää, että suopeus jatkuu hallituksen vaihduttua. Ilkka Kanervan (kok.) johtamalla maakunnan kansanedustajaryhmällä on vielä paljon tehtävää.