Nuoruusvuosien unelma kävi vihdoin toteen – Kari Tuominen, 75, lähtee urheiluautolla kohti tuntematonta

0
Kari Tuominen odottaa Kumipallo4000-riehaa innolla. Kuva: SSS/ Jan Sundman.

Salon keskustan tuntumassa sijaitsevalla pihalla auringossa paistattelee 15-vuotias Mercedes-Benz SL -urheiluauto. Kiesi on juuri pestyn näköinen, ja se on vahvasti sponsoriteipattu tulevaa Euroopan-kiertuetta varten. Mersu omistajineen osallistuu sunnuntaina käynnistyvään Kumipallo4000-tapahtumaan, joka starttaa Helsingin Narinkkatorilta ja päättyy jonnekin päin kotimaanosaamme.

– En oikein tiedä, mitä odottaa, mutta se tässä kiehtookin. Olen aina pitänyt matkustelusta ja extempore-jutuista, joten uskon viihtyväni reissun päällä hyvin, Kari Tuominen toteaa.

Kumipallo4000 mukailee kansainvälisen Gumball3000-riehan ideaa. Leikkimieliseen kilpailuun osallistuvat autokunnat eivät tiedä määränpäätään, vaan jokaisen päivän aamuna heille jaetaan etappikortit, joiden mukaan matkaa taitetaan. Matkan aikana suoritetaan erilaisia tehtäviä, joista parhaiten suoriutuneet palkitaan. Jokainen yö vietetään eri hotellissa, kenties eri maassakin.

– Tiedämme ainoastaan, että seitsemän päivän aikana ajamme yhteensä noin 4 000 kilometriä. Todennäköisesti laivareissu on ensimmäisenä edessä, koska Suomea emme lähde kiertämään, Tuominen tietää.

Seitsemännen kerran järjestettävä Kumipallo4000 on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Debyyttivuonna 2013 matkaan lähteviä autokuntia oli parisenkymmentä ja viime vuonna 50. Tänä vuonna määrä on noussut jo 80:een autokuntaan.

– Itse olen ensikertalainen, joten olen liikkeellä avoimin mielin, Tuominen kertoo.

Kumipallo4000 kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Kuva: SSS/Jan Sundman.

Mikä sitten sai antiikkikauppiaana työskennelleen Tuomisen lähtemään matkaan?

– Ensimmäisen kerran kuulin tapahtumasta Turussa Harjattulan kartanossa järjestetyssä vanhojen autojen näyttelyssä. Minulle vinkattiin, että tällainen tapahtuma on olemassa, mutta epäilin vahvasti olevani liian iäkäs osallistumaan siihen. Minulle kuitenkin vakuutettiin, että varttuneempiakin autoharrastajia on ollut edellisinä vuosina mukana.

Kun toinen salonseutulainen osallistuja yllytti Tuomista, lupasi hän lähteä mukaan.

– Sports Car Club Helsingissä vaikuttava Hannu Lehmussaari oli kuulemma kartturia vailla, joten minä lupauduin hänen matkatoverikseen. Hannun olen tavannut kerran etukäteen, enkä muita salonseutulaisiakaan osallistujia juuri tunne.

Salon seudulta Kumipallo4000:een osallistuu Tuomisen lisäksi kaksi muuta autokuntaa. Osallistujilta edellytetään, että jokaisessa autokunnassa on vähintään kaksi edustajaa. Pitkät ajopäivät eivät Tuomisen päätä huimaa.

– Olen työni puolesta ajellut ympäri Eurooppaa. Aikoinaan, kun internetiä ei vielä ollut, vietiin antiikkitavaraa huutokauppoihin ulkomaille. Kerrankin minun oli tarkoitus ajaa eräs kalusto Sveitsiin, mutta sieltä päädyin lopulta Münchenin kautta Lontooseen. Tulihan siinä ajeltua aika tavalla, Tuominen muistelee.

Tuominen ei enää ajele samanlaisia kilometrimääriä kuin nuorempana, mutta ajokestävyyden pitäisi siitä huolimatta olla kunnossa.

– Pienempää reissua tulee edelleen tehtyä useastikin, hän toteaa.

”En oikein tiedä, mitä odottaa, mutta se tässä kiehtookin. Olen aina pitänyt matkustelusta ja extempore-jutuista, joten uskon viihtyväni reissun päällä hyvin.”

Alun perin Tuomisen piti lähteä matkaan apukuskin roolissa, mutta Lehmussaaren autoon tulleet tekniset ongelmat muuttivat tilanteen päälaelleen. Sittemmin ajokki on vaihtunut pariinkin otteeseen.

– Minulla oli vanha Mustang, jolla oli tarkoitus lähteä matkaan. En kuitenkaan pitänyt sen tuntumasta. Kun olin menossa vaihtamaan siihen renkaita, näin rengasliikkeen viereisellä pihalla tämän Mercedeksen. Olen aina haaveillut urheiluautosta, joten teimme sitten lopulta vaihtokaupat.

Tuominen on ehtinyt ajaa Mersulla vasta parisataa kilometriä, mutta miehen mukaan tuntuma on hyvä.

– Auto on tarkastettu ja huollettu, joten mitään hätää ei pitäisi olla.

Kun kuskeja on kaksi, kokonaistaakkakaan ei ole niin suuri.

– Kyllähän tuo reissu varmasti ajamisesta käy, mutta toisaalta olen aina pitänyt ajamisesta, Tuominen kiteyttää.

Tuominen kertoo odottavansa tulevaa reissua innolla. Hyppy tuntemattomaan ei kokenutta kuskia pelota.

– Tässä asiayhteydessä epätietoisuus viehättää, hän intoilee.

Tuominen on kuullut tapahtumasta edellisvuosien osallistujilta paljon positiivista. Tärkeintä on yhtenäinen ja saman mielenkiinnon kohteen jakava porukka.

– Olemme kaikki kiinnostuneet urheiluautoista, joten jutunjuurta varmasti löytyy. Lopultahan kyse on kuitenkin hauskanpidosta, enkä usko ikäpolvien kuilun menoa haittaavan. Nopeuskisasta ei ole kyse, vaan jos joku tarvitsee apua teknisissä ongelmissa, häntä autetaan.

  • Lue lisää aiheesta
  • Autot