Salolaisia vientiyrityksiä: Pariisin metrovaunuja puhdistaa pesuri Perniöstä

0
Idea Machinen teollisuuspesureissa on kokoa. Pienimmät ovat kuution kokoisia, suurin Perniössä valmistettu 25-metrinen. Toimitusjohtaja Michael Galuszka vieressä on pesuri, jonka sisällä 35 vuotta talossa työskennellyt Tapani Degert mahtuu hyvin hitsaamaan.

Vaalea teollisuushalli Perniössä kätkee sisälleen yhden Salon mielenkiintoisista vientiyrityksistä.

Vuonna 1984 perustettu Idea Machine Oy valmistaa teollisuuspesureita eri puolille maailmaa, mutta yrityksellä on vain pieni hillitty kyltti hallin seinässä.

– Olemme tarkoituksella pitäneet aika matalaa profiilia. Isä jo sanoi, ettei halua yrityksen kasvavan koskaan isoksi. Perheyrityksessä on pieni hyvä porukka, jossa kaikki tietävät toistensa työt. Meillä suunnittelija voi välillä hitsata ja hitsari voi auttaa suunnittelijaa. Itsellänikin on aika usein haalarit päällä, toimitusjohtaja Michael Galuszka kertoo.

Idea Machinen erikoisalaakaan eivät oikeastaan ole teollisuuspesurit, vaan asiakkaiden ongelmien ratkominen.

– Emme pysty kilpailemaan turkkilaisten ja kiinalaisten kanssa hinnalla. Siksi avain pärjäämiseen on laadussa ja ongelmien ratkaisussa, Galuszka perustelee.

Laadusta jotain kertoo se, että yrityksen vuonna 1984 valmistamia pesureita on yhä käytössä maailmalla – ja Idea Machine toimittaa niihin yhä varaosia.

Idea Machinen teollisuuspesureista pienimmät ovat noin kuution kokoisia, ja niitä hankitaan esimerkiksi yhden miehen autokorjaamoihin.

Suurin Perniössä valmistettu pesuri oli 25 metriä pitkä, ja se piti valmistaa pihalla viidessä osassa. Pesuri toimitettiin sotilastukikohtaan Ranskaan.

– Pieni pesuri syntyy parissa päivässä, suurimpien kanssa voidaan tehdä töitä pari vuotta, Michael Galuszka vertaa.

Yrityksen asiakasluettelo on vakuuttava: auto- ja meriteollisuutta, rautatieyhtiöitä sekä metro-, linja-auto- ja raitiovaunuvarikoita, ilmailualaa, jopa ydinvoimalan kunnossapito. Perniöstä toimitettiin nimittäin polttoainesauvojen pesuri ydinvoimalaan Ruotsiin 1990-luvun lopulla.

Suurin vientimaa on Ranska, johon menee Idea Machinen tuotannosta noin puolet. Kaiken kokoisia toimituksia menee ympäri maailmaa.

Kahden viime vuoden aikana kotimaan markkinat ovat vetäneet hyvin, ja Idea Machine on toimittanut täysautomaattilinjan pesureita esimerkiksi traktoritehtaalle.

– Euroopan unionin alue on suurin. Lisäksi melkein jokaiseen maahan maailmassa on toimitettu jotain. Pohjois-Koreasta olen varma, että sinne emme ole myyneet mitään, Michael Galuszka nauraa.

 

Tapani Degert esittelee Idean Machinen pienimmän teollisuuspesurin toimintaperiaatetta. Pesureita käytetään esimerkiksi autokorjaamoilla.

Teollisuuspesureita ei käytännössä rakenneta varastoon. Ne suunnitellaan ja tehdään asiakkaiden tarpeisiin. Ala on suhdanneherkkää ja työmäärä vaihtelee.

– Yleensä asiakkaalla on lähtötilanteessa tarve jonkinlaiselle pesulle. Asiakas pyytää muutaman valmistajan mukaan, ja me mietimme heille sopivan ratkaisun.

Idea Machinen seitsemän ihmisen porukka rakentaa pesurit rungoista ohjelmistoihin. Yhtiössä ei ole yhtään robottia, vaan kaikki rakennetaan ihmiskäsin.

– Jos haluaa tehdä yhden asian fiksusti, on helpompaa tehdä se itse kuin kertoa robotille, mitä pitää tehdä, Michael Galuszka perustelee.

Erikoisalalla toimiva yritys päätyy välillä erityisiin projekteihin. Pari vuotta sitten Idea Machine pääsi suunnittelemaan pesurin Pariisin metrotunneliin. Miehittämättömällä huoltovarikolla on automaattirobotti, joka tuo metrovaunujen sisältä suojaritilöitä, käyttää ne pesussa ja kuivauksessa ja palauttaa paikoilleen.

– Laite suunniteltiin ja koottiin täällä, purettiin osiin ja vietiin osina metrotunneliin kasattavaksi, Galuszka kertoo.

Parhaillaan Perniössä suunnitellaan pesuria ranskalaiselle autoalan tehtaalle. Projekti kestää neljä kuukautta.

Oikeilla kemikaaleilla rasvaisten osien pesu on helppoa. Idea Machinen erikoisuus on, että sen pesurit toimivat vesipohjaisella nesteellä. Salaisuus on oikeassa lämpötilassa, vedenpaineessa ja virtauksessa.

– Etelä-Koreaan teimme junan laakerien pesukoneen suuryritykselle. Heidän inssinsä oli ihmetellyt, miten voimme saada rasvan ja epäpuhtaudet pois pelkällä vedellä, Michael Galuszka muistelee tyytyväisenä.

– Se on hieno fiilis, kun ongelmat saadaan ratkaistua ja laite toimii!

Perniöläisyritys tekee jatkuvaa tuotekehitystä ja pyrkii pysymään askeleen edellä kilpailijoitaan. Ehdoton lähtökohta on, että ruostumattomasta teräksestä valmistetut pesurit ovat kestäviä ja luotettavia. Sen lisäksi Idea Machine haluaa olla markkinoiden monipuolisin ja tehokkain laitevalmisteja.

Nykyään asiakkaalle on tärkeää, että laitteen käyttökustannukset on alhaiset. Lisäksi kaikessa pyritään mahdollisimman energiatehokkaaseen käyttöön ja minimoidaan luonnon kuormitus.

– Yhtään konetta ei lähde ulos testaamatta, ja jos meille tulee kiireaikana alihankkijoiden valmistamia osia, nekin tarkastetaan ja testataan.

Oma teollisuushalli ja kokenut työporukka ovat suuria etuja, eikä Michael Galuszka näe mitään syytä, miksi yrityksen pitäisi harkita muuttoa Perniöstä.

– Jos teemme ulkomaille tavaraa, ei ole mitään merkitystä sillä, missä paja sijaitsee, hän vastaa.

Suomalaisten valmistajien juuret Teijolla

Suomessa teollisuuspesureita valmistavista yrityksistä kolmen juuret ovat Teijolla.

Perinteikkäässä ruukkikylässä toimi 1970–1980 -lukujen vaihteessa Finnmekano Oy, jonka osastoista yksi valmisti Teijo-teollisuuspesukoneita.

Yhtiö päätyi vaikeuksiin, ja pankki päätti saneerata osastot erikseen myytäviksi. Työntekijöiden kuultua suunnitelmista osa heistä päätti perustaa oman yrityksen säilyttääkseen työpaikat Perniössä.

Kahdeksan Finnmekanon työntekijää päätyi Perniöön, jossa perustettiin Idea Machine Oy.

Maatalouskonevalmistaja Eho Kone Oy osti Finnmekanon pesukoneiden valmistuksen ja siirsi sen Nakkilaan. Yritys toimii nykyisin Nakkilassa nimellä Teijo Pesukoneet Oy.

Kolmas valmistaja Aqua Clean Oy taas syntyi, kun joukko työntekijöitä lähti Teijo Pesukoneet Oy:stä 1990-luvun alussa.