Salolaisia vientiyrityksiä: Sveitsiläisen kellon laatua Salosta

0
RF-Tuotteen laitteet valmistetaan Assy Oy:ssa Vaskiolla. Ismael Al-Mohammad Al-Hajji kokoaa ja testaa laitteita.

Kun väsynyt matkailija heittäytyy maailmalla hotellihuoneensa sohvalle ja avaa television, ruudulle ilmestyvä kuva voi hyvinkin syntyä salolaisen tekniikan avustuksella.

Salolainen RF-Tuote Oy on kehittänyt yli 30 vuoden ajan laitteita, joilla prosessoidaan tv-signaaleja yhteisantenniverkkoihin.

Käytännössä laite ottaa vastaan esimerkiksi satelliittiantennin signaalia ja muuttaa sen antenni- tai kaapeliverkkoon sopivaksi. Samalla se purkaa mahdollisen salauksen. Nykyaikana signaali voi tulla myös internetin kautta, ja sitä voidaan jakaa tietoverkon kautta.

– Hotellit on suurin käyttökohde ympäri maailmaa. Asiakkaita voivat olla myös yksittäiset kerrostalot, useat kerrostalot tai koko kaupunki. Erfurtin kaupungissa meillä on varmasti miljoona katsojaa, toimitusjohtaja Ari-Pekka Lajunen kertoo.

Vuonna 1987 Teijolla perustettu RF-Tuote on Salossa harvalle tuttu. Yrityksen vuosittain valmistamasta lähes 3 000 tuotteesta 95 prosenttia menee vientiin. Tunnettuutta vähentää sekin, että vain joka kymmenes laite myydään yrityksen omalla brändillä.

Yritys harjoittaa niin sanottua OEM-valmistusta (original equipment manufacturer), jossa se valmistaa toiselle yritykselle tuotteita, ja asiakas myy niitä eteenpäin ominaan.

Valtaosassa RF-tuotteen laitteista etulevyssä lukee Axing. Se tulee sveitsiläisestä Axing Ag:stä, joka omistaa 70 prosenttia salolaisesta tytäryhtiöstään.

– Valmistamme Axingille tuotteita tietämättä, mihin päin maailmaa ne päätyvät. RF-Tuotteen nimellä myymme kotimaan lisäksi Tsekkeihin, Slovakiaan, Islantiin ja Norjaan, Ari-Pekka Lajunen kertoo.

Varmuudella yhtiön laitteita löytyy kaikilta isoilta markkina-alueilta Yhdysvaltoja ja Kiinaa lukuun ottamatta.

– Uusi-Seelanti on kaukaisin, sillä kaukaisempaa ei tietääkseni ole. Australia, Eurooppa tietysti, Afrikka, arabimaat, Israel, Etelä-Amerikka, Lajunen luettelee vientikohteita. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Televisiobisnes on muuttunut hurjasti kolmessa vuosikymmenessä. RF-Tuote sai alkunsa, kun satelliittikanavat ja kaapelikanava Filmnet alkoivat saada suosiota.

Mobira-taustaiset tekijät opettelivat tv-tekniikan ja kehittivät laitteen, jolla signaali saatiin muokattua television ymmärtämään muotoon.

Ensimmäinen laite välitti yksittäisiä kanavia. Nyt myynnissä on fyysisesti samankokoisia laitteita, jotka pystyvät prosessoimaan 500 tv-kanavaa.

Kesäkuun alussa yhtiö esitteli Saksan messuilla uuden tuotteensa, jonka kapasiteetti on noussut tuhanteen kanavaan. Laitteita voi käyttää tarvittaessa etänä mistä päin maailmaa tahansa. RF-Tuote voi näin auttaa asiakkaitaan tai antaa teknistä tukea mahdollisissa ongelmissa.

– Ala kehittyy kovaa vauhtia. Puolet liikevaihdostamme menee tuotekehitykseen, ja se on ihan välttämättömyys. Tuomme markkinoille vähintään yhden uuden laitteen joka vuosi, Ari-Pekka Lajunen kertoo.

Toimitusjohtaja Ari-Pekka Lajusen käsissä on laite, joka pystyy prosessoimaan viittäsataa tv-kanavaa. Kesäkuun alussa esiteltiin uutuus, joka pystyy tuhanteen kanavaan.

Kanavamäärät kuulostavat suomalaisittain huimilta. Maailmalla se on tavallisempaa. Saksassa voi olla 300 tv-kanavaa, Intiassa jopa 3 000. Kanavamäärää selittää se, että lähetys tulee eri kanavilla eri kielellä. Intiassa jopa eri murteille on omat kanavansa.

RF-Tuote on panostanut alusta alkaen laatuun. Sveitsiläisomistus nosti sitä entisestään. Lajusen sanoin yritys tekee sveitsiläisen kellon laatua Suomessa.

RF-Tuotteen toimistossa Joensuunkadulla on vain neljä henkilöä. Kaikkiaan yhtiö työllistää 10–15 ihmistä. Tuotanto kokonaan ja suunnittelu osittain on ulkoistettu.

Mekaniikan eli kotelot, etulevyt ja kannet valmistaa salolainen Stremet, ja laitteiden kokoonpanosta vastaa Halikon Vaskiolla toimiva Assy Oy.

Laatuvaatimus koskee koko ketjua. Tuotteet käyvät läpi kolminkertaisen tarkastuksen: alihankkija testaa itse, RF-Tuote uudelleen ja Axing vielä kertaalleen keskusvarastollaan Saksassa.

– Laitteiden keskimääräinen käyttöikä on 7–10 vuotta. Joku on kysynyt huoltoa jopa 20-vuotiaalle laitteelle. Aika kauan niitä käytetään, ja ne toimivat 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Ongelmia ei saa tulla, eivätkä sveitsiläiset hyväksy ainuttakaan virhettä, Ari-Pekka Lajunen sanoo.

Axingin omistajuuden alkuaikana RF-Tuotteen laitteet valmistettiin Kiinassa. Valmistus palautettiin Saloon muun muassa laatuvaatimusten ja nopeuden takia.

– Toimitusaika Kiinassa oli kuusi kuukautta, meillä kuukauden. Suomalainen vahvuus on, että pystymme reagoimaan nopeasti muutoksiin. Yksi menestyksen avain on, että kuuntelemme asiakkaita ja teemme tuotteisiin muutoksia, Lajunen sanoo.

RF-Tuotteen kovimmat kilpailijat ovat kiinalaisia ja turkkilaisia. Salolaisyhtiö ei pysty kilpailemaan halpamaiden kanssa hinnalla, joten sen on tehtävä korkeaa laatua tehokkaasti ja kehitettävä koko ajan uutta.

– Kiinalaiset ovat olleet markkinoilla noin kymmenen vuotta, ja heidän tuotteensa ovat jo prosessointiteholtaan melkein samanlaisia kuin meillä. Eroa on varsinkin käytettävyydessä ja luotettavuudessa. Olemme panostaneet varsinkin helppokäyttöisyyteen. Hyvä brändi tuo meille etua. Ostajalle on eri asia, jos kyljessä on sveitsiläinen logo eikä kiinalainen.

Salolaisyhtiön tulevaisuus näyttää hyvältä. Sveitsiläisten kanssa on sovittu uusia suunnitteluprojekteja, ja RF-Tuote etsii uusia partnereita valmistamaan tuotteitaan.

– Tänä vuonna valmistusmäärät nousevat selvästi, Ari-Pekka Lajunen ennakoi.

 

Anna vinkki kiinnostavasta vientiyrityksestä!

Salon Seudun Sanomat on esitellyt kesäkuun aikana paikallisia yrityksiä, joiden tuotannosta valtaosa menee vientiin ja jotka ovat jääneet Salossa tuntemattomiksi.

Sarjassa on esitelty Noratel Finland Oy, Idea Machine Oy, Twig Com Oy ja RF-Tuote Oy.

Toimitus on kiinnostunut vinkeistä, joiden pohjalta juttusarjaa voisi jatkaa. Vinkkejä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vesa.kaivarainen@sss.fi.