Salon akkutehtaan työpaikkoihin tulvinut hakemuksia

5
Valmet Automotive käynnisti toukokuussa massiivisen rekrytointikampanjan työntekijöiden saamiseksi Salon akkutehtaalle. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon akkutehtaan työpaikkoihin on runsaasti tulijoita. Hakemuksia on tähän asti tullut jo noin 800.
Toimihenkilöiden haku avattiin huhtikuussa ja tuotannon työpaikkojen haku toukokuussa, jolloin Valmet Automotive aloitti massiivisen rekrytointikampanjan. Työntekijöiden haku jatkuu heinäkuun loppuun.
– Kuten hakijamääristä voi päätellä, kaikkiin tuotannon tehtäviin on hakijoita runsaasti. Eniten hakijoita avoimia tehtäviä kohti on kuitenkin toimihenkilöpuolella, Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Mikael Mäki kertoo.
Tuotannon tehtävistä täytetään tänä vuonna 120 paikkaa. Paikkoja täytetään kuitenkin jatkuvasti myös vuodenvaihteen jälkeen ja kaikkiaan akkutehdas työllistää noin 350 henkilöä.
Valmet Automotivella on osattu odottaa sitä, että Salon työpaikat kiinnostavat, mutta jo tähänastinen määrä on positiivinen yllätys.
Hakemuksista suurin osa tulee Salosta ja lähikunnista.
Jo etukäteen on myös tiedetty, että Salosta löytyy pätevää ja osaavaa väkeä yrityksen tarpeisiin ja näin on käynyt.
– Olemme tyytyväisiä niin hakijoiden määrään kuin osaamisen tasoon, Mäki sanoo.
Uusien työntekijöiden perehdytystä ei vielä ole aloitettu. Varsinainen työ alkaa tulevana syksynä.

Europatteri

Alkamassa alle viiden vuoden puuhastelu, valitettavasti.

Maksumies

No mitä sen väliä vaikka olisi päivän puuhastelu? Kyllä on näemmä työttömillä liian hyvät oltavat

MakeVeikkonen

”Kyllä on näemmä työttömillä liian hyvät oltavat”. Näemmä, eli näet nyt jotain. Oletatko edellisellä kirjoittajajalla olevan, kertoiko hän sinulle niin, ja jos niin missä?

Mistä tiedät hänen tilanteensa? Tähän ei välity, kerro ihmeessä, itsekin olen kiinnostunut tälläisestä tiedonhankinnasta päätöksenteossa.

Maija Neva

Toivottavasti natsaa!

Yksvaan

Toivottavasti saan paikan. Terveiset samalla Salon pk-yrittäjille, mitä jos kohtelisitte työntekijöitänne paremmin, niin voisitte saada hyvän porukan eikä tarvitsisi jatkuvasti etsiä uusia ammattitaidottomia tekijöitä.