Somerolaisseurojen syksy edelleen tyhjän päällä

0
Arska-Basketin puheenjohtaja Jussi Varjus pohtii parhaillaan, pyytääkö hän Koripalloliitolta, ettei seuralla olisi syyskaudella yhtään kotipeliä. – En kuitenkaaan tiedä, onko se edes mahdollista.

Monitoimihallin remontti käynnistyy ensi viikolla Somerolla. Samalla on varmistunut, että halli on suljettu vähintään marraskuulle.

– Liikuntasalin uudet ilmastointilaitteet saadaan vasta elokuun viimeisellä viikolla. Tällä hetkellä lähdetään siitä, että peruskorjaus olisi valmis 7. marraskuuta, Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen sanoo.

Alun perin teknisen toimen tavoitteena oli, että monitoimihallin ison liikuntasalin käyttöön olisi tullut mahdollisimman lyhyt katko.

– Liikuntasalin käyttökatkoksesta tulee nyt valitettavan pitkä, mutta emme voi tilanteelle mitään, Mäkinen toteaa.

Monitoimihallin liikuntasali on ainoa tila Somerolla, joka soveltuu koripallon, salibandyn ja futsalin harjoitteluun. Näillä kolmella lajilla on Somerolla noin 280 pelaajaa.
Seurat ovat viime viikkoina kyselleet harjoitustilaa muista kunnista, mutta syksyn tilanne on edelleen auki. Koripalloväki on suunnannut tällä hetkellä katseensa Jokioisille.

– Pesäpalloporukka aloittaa siellä myöhemmin harjoitukset, joten kunnan liikuntasalista saattaa saada jotakin. Eerikkilän urheiluopistosta saisi vuoroja, mutta 77 euron tuntihinta on meille liian korkea, Arska-Basketin puheenjohtaja Jussi Varjus sanoo.

Myös salibandypuolella ollaan odottavalla kannalla. Eerikkilässä olisi vuoroja, mutta urheiluopiston salimaksut ovat myös salibandyporukalle liian korkeat.

SB Someron puheenjohtaja Markku Kankare kertoo, että toiveet kohdistuvat nyt Kuusjoki-taloon.

– Siellä on ollut ainakin tähän asti edullisemmat hinnat. Se, pääsemmekö sinne harjoittelemaan, ratkeaa kuitenkin vasta Salon seurojen saatua omat vuoronsa, Kankare toteaa.

Jussi Varjus muistuttaa, että harjoitusvuorojen ottaminen naapurikunnista ei ole yksinkertaista, vaikka niitä löytyisikin.

– Miten nuoremmat pelaajat pääsevät harjoituksiin? Monitoimihallille moni juniori tulee pyörällä tai kävellen, mutta naapurikuntiin pitää vanhempien kuskata.

Varjus pohtii parhaillaan, mitä tehdä Arska-Basketin syksyn peleille.

– Pitää varmaan anoa Koripalloliitolta, että meillä ei olisi syyskaudella yhtään kotipeliä. En luota siihen, että monitoimihallin remontti olisi valmis edes 7. marraskuuta, sillä vanhan talon korjauksessa tulee usein vastaan yllätyksiä, Varjus toteaa.

SB Somero ja Arska-Basket saavat ensi syksynä jonkin verran harjoitusvuoroja Somerolta Joensuun koulun liikuntasalista, mutta sieltä puuttuu täyspitkä kenttä. Uuden Kiiruun koulun liikuntasali ei sovellu kummallekaan lajille.

Jätä kommentti