Somerolla ei koulurauhaa

0
Somerniemellä sijaitseva Oinasjärven kyläkoulu on yksi lakkautusuhan alle joutuneista kouluista.

Someron päättäjillä on edessään vaikea päätös. Oppimisympäristöselvityksen tehnyt konsultti esittää peräti kolmen alakoulun lakkauttamista.
Konsultin ehdotuksen toteuttaminen merkitsisi sitä, että Somerolle jäisi vain yksi alakoulu. Keskustassa sijaitsevan Joensuun koulun lisäksi 1– 6-luokkia opetettaisiin jatkossa Kiiruun koulussa, joka toimii tällä hetkellä pelkkänä yläkouluna.

Somerolla oli muutama vuosi sitten vielä seitsemän alakoulua. Kaksiopettajaisista kouluista päätettiin kuitenkin luopua, niinpä Häntälän koulu suljettiin keväällä 2014 ja Terttilän ja Ollilan koulut 2015.
Pikkukoulujen lopettaminen sujui ilman suurempaa kitkaa. Päättäjien suuri enemmistö oli sulkemisten takana, eikä vanhemmiltakaan nähty suurempaa liikehdintää.

Someron kaupunki tavoitteli pienten koulujen sulkemisella koulukentälle työrauhaa. Samalla kaupungin strategiaan kirjattiin ajatus kahdesta kyläkeskuksesta Somerniemestä ja Pitkäjärvestä, joissa koulut säilyvät ja joita kehitetään muutenkin.
Rauha koulujen ympärillä jäi kuitenkin toivottua ja ajateltua lyhyemmäksi. Oppilasmäärän lasku ja väkiluvun väheneminen pakottavat päättäjät uuteen koulukeskusteluun.
Somerolla on tällä hetkellä keskustassa kaksi koulua. Konsultti ehdottaa niistä pienemmän eli Kirkonmäen koulun sulkemista. Samalla lakkautuslistalla ovat myös Pitkäjärven ja Oinasjärven kyläkoulut.

Koulukeskustelusta voi tällä kertaa odottaa edellistä kierrosta kiihkeämpää. Esitetty ajatus yhdestä alakoulusta on maalaiskaupungin ja sen asukkaiden kannalta aivan toista suuruusluokkaa kuin aiempi päätös pienempien koulujen sulkemisesta.
Pitkäjärven ja Oinasjärven kyläkouluilla on varmasti omat puolustajansa. Ensimmäisissä kommenteissa myös Someron keskeisimmät luottamushenkilöt (SSS 29.5.) ilmaisivat jo tahtoa säilyttää kylillä koulut.
Kivuttomasti sujuisi tuskin Kirkonmäen koulunkaan lakkautus. Idyllisessä ympäristössä sijaitseva runsaan 120 oppilaan koulu on monen mielestä keskustassa säilyttämisen arvoinen vaihtoehto.