Suomi pärjää digivertailussa

0
Digitalisaatio avaa monia mahdollisuuksia tietomassojen hyödyntämiseen.

Suomi menestyy digivertailussa. Tuoreen digibarometrin mukaan Suomi on pitänyt kolmannen sijansa 22 maan vertailussa (Kauppalehti 11.6.). Vertailun kärkeen nousi Yhdysvallat, ja kakkosena on Tanska.
Suomi on ollut kolmen parhaan joukossa jo kuusi vuotta, ja vuonna 2016 ykkössijalla. Hyvä sijoitus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö parantamisen varaa digitalisaation hyödyntämisessä Suomessa olisi.

Selvityksen mukaan suomalaisilla yrityksillä, hallinnolla ja kansalaisilla on kirittävää erityisesti digtalisaation käytäntöön soveltamisessa.
Esimerkiksi reaaliaikaisia datamassoja hyödyntää vain joka kymmenes yritys. Lohdullista on, että muualla ollaan vielä kauempana takamatkalla, sillä Suomi oli tässä vertailun hopeasijalla.
Digibarometrin taustalla ovat elinkeinoelämän järjestöt, ja sen toteutti Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Tutkimus keskittyy kahteen pääasiaan, massadatan hyödyntämiseen ja resurssien riittävyyteen.

Suurten datamassojen hyödyntäminen on yritykselle tärkeä menestystekijä. Tätä tekee lähes 20 prosenttia suomalaisyrityksistä. Määrä on kasvanut selvästi parin vuoden takaisesta tilanteesta.
Yritykset ovat myös panostaneet dataosaamiseen. Selvityksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa datan analysoinnista on tehty yrityksen omin voimin.

Rohkaisevana viestinä voidaan pitää, että suomalaisilla yrityksillä ja yhteisöillä on hyvät valmiudet digitalisaation hyödyntämiseen.
Dataliikenteestä iso osa liittyy viihteelliseen käyttöön kuten videoiden suoratoistoon ja online-pelaamiseen. Samaan aikaan datan määrä kasvaa huimaa vauhtia myös liiketoiminnassa ja taloudessa. Langaton ja nopea 5g-verkko avaa uusia mahdollisuuksia koneiden verkottumisessa. Myös liikenteen sähköistyminen ja tekoälyinnovaatiot kasvavat nopeasti.
Digitalisaation vauhdissa pysyminen edellyttää osaamista, kykyä oivaltaa uusia mahdollisuuksia ja myös riittäviä resursseja.

Jätä kommentti