Saku Tuusan SM-päivä sujui pitkälti parissa

0
Saku Tuusan kisapäivä sujui ilman suuria nousuja tai laskuja. (kuva: SSS-arkisto/Jari Vuorio)

Saku Tuusa säilytti mitalimahdollisuutensa golfin miesten SM-lyöntipelin kolmannella kierroksella Vaasassa. Päivä ei sisältänyt Salo Golfin edustajalle juurikaan huippuhetkiä, muttei aallonpohjiakaan.

Tuusa jakaa ennen päätöskierrosta viidettä sijaa. Eemil Alajärvi ja Rasmus Karlsson jatkavat torstain jälkeisen tilanteen tapaan kärkikaksikkona tuloksessa –12. Miikka Mäkinen ja Ilari Saulo jakavat kolmatta sijaa vain yhden lyönnin päässä, ja Tuusan sekä Veeti Mähösen tilanne on –9.

Tuusan perjantai eteni pitkälti par-tuloksilla. Kahdelta reiältä oli tuloksena bogey, jotka kompensoituivat kolmella peräkkäisellä birdiellä.

Ylipäätään muutokset kärjen tilanteessa olivat melko marginaalisia. Merkittävintä oli Mäkisen nousu neljä lyöntiä Tuusaa paremmalla kierroksella.

Kisan kärki lähtee lauantain ratkaisukierrokselle kello 9.50–10.00.