Aika on kullannut Kiikala-muistot – kyläpäivässä pysähdyttiin muistelemaan vanhoja

0
Kiikalan kyläpäivä kokosi yhteen vanhoja ja uusia kyläläisiä.

Keskustelu lapsuuden ja nuoruuden kommelluksista käy Kiikala-päivässä värikkäänä, kun Veikko Himmelroos , Pirkko Seppänen ja Paavo Ilander istuvat saman pöydän ääressä.

Erityisesti arkiset maatilan työt nousevat esiin keskustelussa lapsuuden Kiikalasta.

Seppäsen mieleen ovat jääneet erityisesti suuret heinäpellot. Myös Ilander kertoo erilaisista maatilan töistä, kuten juurikkaan harvennuksesta, kauran niittämisestä, kuhilaiden rakentamisesta ja sen sellaisesta.

Himmelroos taas muistaa elävästi olleensa paikan päällä, kun Soihtulan seurantaloa rakennettiin.

– Lapsena kannoin kiviä, kun Soihtulaa rakennettiin. Olin silloin 8- tai 9-vuotias, hän kertoo.

Nuoruudesta jäi mieleen myös elokuvien katselu Salossa.

– Kiikalan kylässä kävi silloin pyhäpäivinä auto, jota me kutsuimme elokuva-autoksi. Se kuljetti kyläläisiä käymään elokuvissa.

Ilander muistelee lapsuudestaan hiukan toisenlaista autoa.

– Myymäläauto kävi pihassamme kerran viikossa keräämässä kananmunalaatikot. Se oli viikon paras päivä, sillä autosta sai aina Eskimo-jäätelön, Ilander muistelee.

 

Tänä päivänä kylä on hiljentynyt, mutta muistot ovat pysyneet kultaisina.

– Meidän aikanamme jokaisessa kodissa oli viidestä kahteentoista lasta. Nyt asiat ovat toisin, Ilander kuvaa kylässä tapahtunutta muutosta.

Himmelroos ja Ilander asuvat kumpainenkin nykyään Salossa. Seppänen taas on palannut pääkaupunkiseudulta takaisin lapsuuden kotikylään. Kaikilla heillä on joka tapauksessa juuret Kiikalassa.

Pöytäseurueessa arvellaan, että suuri osa kävijöistä on entisiä kiikalalaisia, jotka ovat sittemmin muuttaneet asumaan esimerkiksi Saloon tai pääkaupunkiseudulle.

Kyläpäivillä näkee aina vanhoja tuttuja, ja juuri sen vuoksi sinne palataan aina vuodesta toiseen. Kun tuttuja sitten näkee, heitä on tärkeää tervehtiä.

– Siitä kuulee jälkeenpäin Salossa, jos ei ole täällä huomannut tervehtiä jotakuta, Himmelroos sanoo.

Ilander kertoo törmänneensä aiemmin vanhaan lapsuudenkaveriinsa, jota hän on nähnyt viimeksi 42 vuotta sitten.

– Minä tunnistin hänet, mutta hän ei enää meinannut tunnistaa minua, Ilander nauraa.

 

Kaikki kyläpäivän kävijät eivät tietenkään ole paljasjalkaisia kiikalalaisia.

Vappu Valkeinen ja Eila Viinikainen istuskelevat Kiikalan kotiseutumuseon sisäänkäynnin viereisellä penkillä nauttimassa aurinkoisesta säästä.

Kumpikaan heistä ei ole Kiikalasta lähtöisin, mutta tänne he ovat päätyneet. Kaksikko tuntee toisensa siitä, että he ovat Rekijoella mökkinaapureita.

Kiikala-päivään he ovat tietenkin tulleet tapaamaan tuttuja, niin kuin suurin osa muistakin kävijöistä.

– Kymmenen vuotta sitten en tuntenut täältä ketään, mutta nyt suurimman osan tunnistaa ainakin kasvoilta, Valkeinen kertoo.

Valkeinen pitää hyvänä asiana, että Kiikalan kylällä on vielä kyläpäivän kaltaisia menoja.

– Salossa ei tule käytyä niin usein, siellä on iltatoreilla omaan makuuni liikaa ryysistä.

 

Kiikala-päiviltä löytyi myös kävijöitä, jotka ovat asuneet Kiikalassa verrattain lyhyen aikaa.

Nuorta väkeä löytyy esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton Kiikalan yhdistyksen teltan ympäriltä löytyy nuorempaa väkeä. Lapset ovat kiinnostuneita yhdistyksen pisteellä majailevista marsuista ja kanoista.

Kyseessä ovat Kjellmannin perheen kanat, jotka muuttivat perheen luo Hirvelään kolme vuotta sitten.

– Aluksi ne tulivat meille kesäkanoina, mutta emme raskineetkaan luopua niistä kesän jälkeen, Saga Kjellman kertoo.

Kiikala-päivään on otettu mukaan kolme kanaa sekä yksi kukko.

Kun Efia Kjellman ja hänen kaverinsa Aada Häggeman ottavat kanat syliin, ne eivät rimpuile lainkaan. Kanoja on sylitelty paljon, ja ne vaikuttavat tottuneen siihen hyvin. Pääsiäisenä kanat pääsivät jopa mukaan virpomisreissulle.