Holttisen komea arvokisaputki katkesi akillesjännevammaan

0
Tommi Holttisen kesä 2019 ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.

Someron Esan seiväshyppääjä Tommi Holttinen joutuu jättämään alle 22-vuotiaiden EM-kisat väliin akillesjännevamman vuoksi.

Holttinen matkusti joukkueen mukana Gävleen ja oli keskiviikkona tekemässä kilpailuun valmistavaa harjoitusta, kun akillesvaiva alkoi.

– Vasemman jalan akillekseen otti harjoituksessa. Sen tarkempaa en osaa siitä sanoa ennen kuin jalka on kunnolla tutkittu. Menen perusteellisiin tutkimuksiin mahdollisimman pian, Holttinen kertoi Suomen Urheiluliiton nettisivuilla.

Miesten seiväshypyn karsintakilpailu olisi ollut ohjelmassa torstaina. Holttisen paikan ottaa varamieheksi valittu Turun Urheiluliiton Eetu Turakainen.

22-vuotias Holttinen on osallistunut urallaan neljä kertaa nuorten tai aikuisten arvokilpailuun ja hypännyt joka kerta oman ennätyksensä.

Kaksi vuotta sitten hän oli alle 22-vuotiaiden EM-kisojen seitsemäs tuloksella 540. Vuosi sitten hän hyppäsi aikuisten EM-kisoissa Berliinissä voimassa olevan ulkorataennätyksensä 551, jolla hän putosi ensimmäisenä loppukilpailusta. Holttinen on ylittänyt hallissa 555.

Holttisen kuluva kesä on ollut vaikea. Viidessä kisassa hän on ylittänyt kahdessa 536, kahdessa 535 ja kerran jäänyt ilman tulosta.