Jarkko Martikainen: Katson maailmaa lauluntekijän silmin

0

Jarkko Martikaisen, 48, musiikillinen ura on vakuuttava. Parhaiten YUP-yhtyeen laulajana ja sanoittajana tunnettu mies on uransa aikana tehnyt useita satoja kappaleita.

Lisäksi Martikainen on työskennellyt kolumnistina, tuottajana, dokumentaristina, kuvittajana ja kirjailijana.

– On minulla joskus ollut oma radio-ohjelmakin, Salon iltatorilla eilen esiintynyt Martikainen lisää naurahtaen.

Laulujen tekeminen on kuitenkin Martikaiselle itselleen tärkeintä, ja se asia, jolla hän itsensä määrittää.

– Katson maailmaa lauluntekijän silmin. Ihmisyys kiehtoo ja kiinnostaa minua yli kaiken.

Vahvoista ja koskettavista sanoituksista tunnettu Martikainen sanoo poimivansa laulujensa teemat omasta ja muiden elämästä.

– Omassa elämässä ei tapahdu kauheasti mitään, joten seuraan muiden ihmisten elämää ja yritän myötäelää heidän tuntojaan, Martikainen sanoo.

Luotettujen Miesten laulaja Jarkko Martikainen ja rumpali Ema Hurskainen viihdyttivat iltatoriyleisöä.

Ensimmäiset biisinsä hän teki 15-vuotiaana.

– Itse asiassa tosi vanhana. Moni aloittaa paljon nuorempana, Martikainen tietää.

Martikaisen kappaleita on julkaistu nelisensataa. Kappaleiden todellinen määrä on kuitenkin huomattavasti suurempi.

– Likimainkaan kaikkia kappaleita ei ole julkaistu. Demovaiheesta on pitkä matka levylle.

Riihimäellä asuva Martikainen tekee parhaillaankin musiikkia aktiivisesti. Luotettujen Miesten seuraava levy on suunnitteilla ensi vuodeksi.

Martikaisesta ei alun perin pitänyt tulla muusikkoa. Opiskelujen aikana Martikainen kuitenkin alkoi pohtia muusikon uraa tosissaan.

– Laskin tuloni tarkkaan ja huomasin tienaavani muusikkona perusduunarin verran. Homma oli sillä sitten sinetöity.

Martikainen suoritti kuitenkin opiskelunsa kunnialla loppuun ja valmistui medianomiksi.

Luotettujen Miesten kitarassa kuullaan Anssi Salmista.

Martikainen on laulanut ja soittanut YUP:n lisäksi useissa muissa bändeissä ja kokoonpanoissa.

Tällä hetkellä Martikainen kiertää lavoja Luotetut Miehet -bändinsä kanssa. Martikaisen lisäksi bändissä soittavat Ema Hurskainen (rummut), Anssi Salminen (kitara, mandoliini, viulu, laulu) ja Luis Herrero (basso, haitari, laulu).

Vajaat kuusi vuotta toiminnassa ollut bändi nähdään tänä kesänä hyvin erilaisilla keikkalavoilla.

– Keitele Jazz, Kihveli Soikoon, Qstock, Anssi Salminen heittää muutaman esimerkin.

Luotettujen Miesten musiikkigenren määrittely ei ole yksinkertaista, eikä bändin jäsenten mielestä myöskään kovin tarpeellista.

– Kai meidän musiikkimme on lähinnä rock-pohjaista. Tyyliimme kuuluu sävyttää rockia ennakkoluulottomasti, Salminen pohtii.

Perinteisten kitaran, rumpujen ja basson lisäksi Luotettujen Miesten keikoilla kuullaan myös mandoliinia, viulua ja haitaria.

Kaustiselta kotoisin olevalla kitaristi Salmisella on vankka kansanmusiikkipohja. Saksassa tällä hetkellä asuva Ema Hurskainen on puolestaan tullut tutuksi muun muassa Eläkeläiset-yhtyeestä. Luis Herrero on musiikin ja teatterin monitoimimies, joka on vaikuttanut muun muassa Mariska & Pahat Sudet -yhtyeessä.

– Me olemme kaikki tällaisia multi-instrumentalisteja. Soitamme kaikenlaisia soittimia erilaisissa kokoonpanoissa ja vieläpä laulamme kaikki, Salminen sanoo.

Basisti Luis Herrero on musiikin ja teatterin monitoimimies.

Jokainen bändin jäsen on tehnyt soolomusiikkia, mutta Martikainen vastaa yksin Luotettujen Miesten kappaleista.

– Teen kappaleet ja esittelen ne yhtyeen muille jäsenille. Lopputulos on kuitenkin hyvin erilainen, kun kappaleita aletaan soittaa treenikämpällä.

Luotettujen Miesten keikoilla kuullaan paljon myös YUP:n vanhoja biisejä.

– Ihmeesti yleisö haluaa edelleen kuulla Homo Sapiensia , Martikainen naurahtaa. Homo Sapiens on peräisin vuonna 1994 julkaistulta samannimiseltä albumilta.

Myös Valssi tanssitaidottomille on monen kuulijan toivebiisi keikoilla.

– Kappale kuullaan likimain jokaisella keikalla. Tein kappaleen ystävälleni, joka oli menossa naimisiin, Martikainen kertoo kappaleen synnystä.

Pasi Pykäläinen (vas.) ja Juha-Pekka Nätkinniemi odottivat innolla Luotettujen Miesten esiintymistä.

Salon torilla harvinaista herkkua

Jarkko Martikaisen YUP on salolaiselle Pasi Pykäläiselle ja pirkkalalaiselle Juha-Pekka Nätkinniemelle tuttu bändi vuosien takaa.

– YUP:tä tuli aikanaan kuunneltua todella paljon. Varsinkin alkupään tuotanto on todella hyvää, Pykäläinen sanoo.

– Yhtye keikkaili paljon festareilla, ja näin bändin ainakin kymmenen kertaa livenä. Eikä siinä mitään, hyvin ne vetivät, Nätkinniemi jatkaa.

Nätkinniemi kertoo pitävänsä erityisesti Martikaisen ensimmäisestä bändistä.

– Osaan varmaan vieläkin kaikki Euthanasian biisit ulkoa, hän naurahtaa.

Martikaisen uusin kokoonpano Luotetut Miehet on sen sijaan hieman tuntemattomampi. Nätkinniemi näki bändin torstaina ensimmäistä kertaa. Pykäläinen puolestaan on käynyt bändin keikalla kerran aikaisemmin.

– Martikainen ja Luotetut Miehet esiintyivät Salon HomeTownissa. Keikka oli oikein hyvä.

Pykäläinen ja Nätkinniemi tulivat katsomaan myös bändin rumpalia Ema Hurskaista .

– Ema on mahtava. Hän on tullut tutuksi Eläkeläisistä ja HC Andersenista, Nätkinniemi kertoo.

Pirkkalassa asuva Nätkinniemi kehuu Salon iltatoria.

– Mahtavaa, että tarjolla on näin laadukasta live-musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi. Se on harvinaista.

Pykäläinen sanoo käyvänsä iltatorilla aina, kun lavalle nousee mieluinen artisti.

– Olemme käyneet kuuntelemassa muun muassa Michael Monroeta, Tuomari Nurmiota ja M. A. Nummista.