Lukkarinmäen puolesta kerättiin liki 2500 nimeä

33

Lukkarinmäen säilyttämisen puolesta -adressiin kertyi kaikkiaan 2 457 nimeä Salossa.

Lukkarinmäki-seura luovutti adressin liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinille (sd.) maanantaina. Adressin otti ministerin puolesta vastaan valtiosihteeri Mikko Koskinen.

Adressin allekirjoittajat vastustavat Turun ja Helsingin välisen oikoradan linjausta, koska alun perin 1970-luvulla suunniteltu linjaus halkoo Lukkarinmäen kaupunginosan Salon ydinkeskustassa.

Timo Lähteenmäki ja Jaana Laakso Lukkarinmäki-seurasta luovuttivat adressin valtiosihteeri Mikko Koskiselle maanantaina. (Kuva: Jukka Mäenpää)

Museovirasto on arvioinut Uskelan kirkonmäen ja Lukkarinmäen esikaupunkiasutuksen valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueen läpi kulkee historiallinen Kuninkaantie.

Adressin allekirjoittajat toivovat, että oikoratalinjaus otetaan uuteen pohdintaan ja sille etsitään Lukkarinmäen säästäviä linjausvaihtoehtoja. Oikoradan vaihtoehtona pitäisi tutkia myös rantaradan kunnostamista ja muuttamista kaksiraiteiseksi.

Oikoratahankkeen jatkamiselle nykyisten suunnitelmien pohjalta ei adressin mukaan tulisi myöntää rahaa.

1tunninjuna

Josko se oikorata vedettaisiin Salonkin ohi.

Piippola

No sen vois hyvinkin vetää Salon ohi. Eihän se ole tunnin juna, joka pysähtyy Salossa. Vanha rata kelpaa ihan hyvin.

Karniina

Ja aina vain tätä. Koittakaa nyt tajuta: Kyllä, ns. tunnin juna, joka siis kiitää hieman reilussa tunnissa Turun ja Helsingin välin, ei pysähdy Salossa, kuten eivät pysähdy nytkään nopeimmat Pendolino-junat tai vaikka Vainion ”expess” pikavuorobussit. Mutta Salossa tulee pysähtymään edelleen junia, joilla kestää jopa puolet nykyistä vähemmän kulkea Salon ja Helsingin väli, eli kolmisen varttia. Salossa matkustajamäärät ovat varsin suuret ja aivan sataprosenttisen varmaa on, että junat tulevat täällä pysähtymään vastaisuudessakin. Uuden radan suunnittelu on jo käynnissä. Sillä on lainvoimainen kaava. Suunnittelulla on rahoitus ja radan linjaus on jo päätetty aikoja sitten, sitä ei enää tulla muuttamaan. Rata tullaan tekemään… Lue lisää »

Matias

50 000 salolaista ei vedonnut Lukkarinmäen puolesta eli enemmistö linjauksen puolella. Toisaalta erikoista on, että kaavalla jo yhdeksän vuotta sitten vahvistettua linjausta alettaisiin muuttamaan. Jo silloin oli tiedossa, että osa tunnelista toteutetaan betonitunnelina. Jos nyt alettaisiin ratalinjausta muuttamaan, se tietäisi hankkeelle pitkän viivästyksen.

Uusi rata tai vanhan korjaus, aina joku kärsii

Salo-Turku välillä on valtakunnallisesti merkittäviä maisemia, silti ihmiset olisivat tekemässä kaksoisraiteita. Pitäiskös pistää pystyyn kansanliike että ei koko radalle, ei tunnin eikä kaksoisraiteille? Nimittäin jos Salo-Turku välille tehdään kaksoisraide, joutuu joku luopumaan kodistaan. Mutta kukapa siitä välittäisi, kun ei oo keskellä kaupunkia kuten Lukkarinmäki. Jotenkin kaksinaamaista Lukkarinmäen kannattajilta, että rantarata pitäisi tehdä kaksoiraiteiseksi. Meinasko he, ettei siellä ole taloja, mitkä jäisivät radan alle? Mutta pääasia että saa pois omista nurkista, ei väliä muitten nurkista.

Karniina

Aika vähän taloja on kyllä niin kiinni radassa Turku-Salo välillä. Mahtaako olla ensimmäistäkään, mitä ei voisi välttää? Mikä ihmeen logiikka teillä ihmisillä ylipäätään on tässä? Mitään ei saisi rakentaa, mitään ei saisi parantaa, kaikki pitäisi museoida ja säilyttää entisellään. Olisitteko tyytyväisiä, jos mentäisiin suoraan takaisin kivikaudelle, vai kenties dinosaurusten aikaan vai ovatko matelijat teille liian kehittyneitä? Olisiko parempi maailma ennen vai jälkeen yksisoluisten elämänmuotojen synnyn? Jollain talonröttelöllä nyt ei vain kerta kaikkiaan ole mitään väliä. Anteeksi, mutta niin se vain on. Talojen asukkaat saavat korvauksen ja muuttavat muualle, sillä selvä. Elämä jatkuu ja hiukan parempana, kun on nopeat ratayhteydet. Suomeen… Lue lisää »

elina

Kehitys kehittyy – mutta millä hinnalla? Ollakseen kannattava Tunnin junan pitäisi kuljettaa vuositasolla noin 9 miljoonaa matkustajaa. On arvioitu, että matkustajamäärä olisi noin 1,7 miljoonaa. Yksi rataan uhrattu euro tuottaa 0,12 senttiä takaisin. Että sellainen tuottava investointi.

Lukkarinmäkeläinen

Yhteiskunnan infra-hankkeiden kannattavuuden laskentaa voidaan toki laskea monella tapaa ja numeroita pyöritellä joka suuntaan. Pelkkiin käyttäjämääriin perustuva laskentakin antaa eri lukuja hankkeiden kannattavuudesta, mutta tuolla tavalla laskettuna Suomeen ei kannata rakentaa juuri mitään infraa. Yhteiskunnan tekemät investoinnit harvoin täyttävät sellaisenaan liiketaloudellisen kannattavuuden kriteereitä, vaan hyötyvaikutukset ulottuvat merkittävästi laajemmalle alueelle, ja niiden vaikutuksia pitää tutkia kauttaaltaan. Pitää myös muistaa sellainen asia, että on täysin eri asia rakentaako yksityinen taho jotain vai täydellisen verotusoikeuden hallitsema yhteiskunnallinen taho. Tässäkin radan kustannuksista lopulta suuri osa palautuu yhteiskunnalle työllisyyden ja verotuksen positiivisen tulovaikutuksen kautta, ei toki kaikki. Valtion korkotason ollessa alhainen tämän kaltaiset investoinnit ovat… Lue lisää »

Karniina

Eiköhän se rata tuota hyvinvointia ja taloudellista piristystä niiden puuttuvien eurojenkin edestä. Eikä matka-ajan lyhenemisen hyötyä edes voi mitata euroissa – tai ehkä voi, mutta millä kertoimella arvioidaan vaikkapa perheelle tai harrastuksiin liikenevän lisäajan arvo, jos työmatkalaisen päivittäinen matkustusaika tippuu puoleen, puolitoista tuntia lisää vapaa-aikaa päivään? Lisäksi nopeampi junayhteys houkuttelee oman auton käyttäjiä siirtymään junaan, jolloin kasvihuonekaasupäästöt vähenevät, sillekin on paha laskea hintalappua. Minkälaiset ovat kerrannaisvaikutukset paikalliselle elinkeinoelämälle? Rakennusaikana valtion ja EU:n rahaa valuu Salonseudunkin urakoitsijoille ja varmasti rakennustyöt työllistävät suuren määrän ihmisiä, jolloin työttömyys vähenee ja kaupan sekä palveluiden liikevaihto kasvaa, samalla kunnan menot pienenevät. Radan valmistuttua nopea ja… Lue lisää »

Ei kehitykselle

En halunut moottoritietä, vei peltoja, en halua uutta rataa vie taloja ja peltoja. Samat ihmiset joutuvat kärsimään, jos peltoja on laajalla alueella, eli jos on jo menettänyt maata moottoritielle, niin voi joutua taas luopumaan maastaan tai jopa talostaan, jos huonosti käy. Käyttäkää nyt sitä moottoritietä kun sitä niin ihmiset halusivat, junarata on ja junat kulkee, jos kulkee. Kaksoisraiteet eivät auta jos kalusto on huonoa. Salon alue on kaikki savimaata eli se nopean junaradan tekeminen on todella haasteellista ja kallista. Ja käypä uudestaan katsomassa Salo/Turku väliä, kyllä siellä niitä taloja on ja varsinkin viljelysmaata ja metsää. Mutta eihän ne merkkaa niile… Lue lisää »

Turhaa pelottelua

Ei Lukkarinmäki mihinkään ole katoamassa. Rakennusaikana voi maisema kyllä olla karun näköinen, mutta muutaman vuoden päästä jo puut ja pensaat kasvavat betonitunnelin päällä. Alueen arvo nousee, kun kävelymatkan päästä pääsee nopealla junalla pääkaupunkiseudulle. Muutama talo menetetään, mutta omistajat saavat niistä korvauksen, ja rakennuskanta uusiutuu.

Lukkarinmäkeläinen

Juuri näin. Jälkijättöistä keskustelua muutenkin ja tarpeetonta liioittelua Lukkarinmäen tuhoutumisesta.

Toki isoista hankkeista aina nousee nurinaa, E18 moottoritien suunnittelun aikaan oli aivan samanlainen keskustelu, jossa vastustettiin uutta moottoritietä turhana. Tunnin junan linjauksella on kuitenkin lainvoimainen maakuntakaava takana, ja suunnitteluun on käytetty kymmeniä miljoonia.

Tunnin juna on Salolle suuri mahdollisuus, ja kaupungin kehittymisen kannalta hyvin järkevää, että on aikoinaan päädytty keskustan kautta kulkevaan linjaukseen.

Timo Lähteenmäki

Suurin osa salolaisista pitää oikoradalle suunniteltua linjausta läpi Lukkarinmäen täysin käsittämättömänä. Ymmärrettävästi näitä erilaisiakin mielipiteitä on – osa ihan asiallisia, osa vähemmän:
– ”Jälkijättöistä keskustelua muutenkin ja tarpeetonta liioittelua Lukkarinmäen tuhoutumisesta.”
– ”Otetaanpa ne päät pois sieltä puskasta ja herätään tähän päivään, jookosta? ”
– ”Lakatkaa nyt hitto soikoon valittamasta. Kehitys kehittyy ja vaikka te museoijat kuinka yrittäisitte jarruttaa ja kitistä, niin se rata tehdään ja sillä selvä.”
Ette sitten omilla nimillänne tohtineet näitä kirjoittaa?

Mikael

Suurin osa salolaisista? 2500 allekirjoittanutta on alle 5% salolaisista.

Jälkijättöistä mielestäni, koska kaava on saanut lainvoiman vuosia sitten. Miksi et jättänyt valitusta kaavasta kun se oli käsittelyssä? Tietämättömyys ei ainakaan voi olla syynä, asia oli julkisuudessa esillä vahvasti silloinkin. Kenellekään silloin Lukkarinmäessä asuneelle asia ei ole voinut tulla yllätyksenä.

Tyypillistä salolaista ”nimbyilyä” tämäkin.

Timo Lähteenmäki

Kuten tietysti itsekin ymmärrät, allekirjoittaneiden määrästä ja Salon asukasluvusta tekemäsi vertailu ei ole millään tavalla relevantti. Noin 2 500 ihmistä on tosiaan allekirjoittanut adressin. Tästä voi päätellä sen, että he ovat kokeneet asian hyvin tärkeäksi. Mutta sitä väittämääsi tuosta luvusta ei voi päätellä, että ”50 000 salolaista ei vedonnut Lukkarinmäen puolesta eli enemmistö linjauksen puolella”. Jos jätän muutamat kaupungin johtavat virkamiehet ja poliitikot pois laskuista, niin sinut mukaanlukien vastaani on reaalimaailmassa ja sosiaalisessa mediassa tullut korkeintaan kahden käden sormilla laskettava määrä salolaisia, jotka kannattavat oikoradan linjausta halki Lukkarinmäen. Sen sijaan Lukkarinmäen puolustajia on ilmaantunut satoja ja satoja – moninkertaisesti Lukkarinmäen… Lue lisää »

Virkamies

Salolaisena ja vieläpä virkamiehenä minua ei ole kiinnostanut koko ratalinjaus eikä ole kiinnostanut Lukkarinmäen talotkaan.

Kuitenkin tämä ainainen kitinä vuosikymmeniä vanhan ratalinjauksen vaikutuksista ja jatkuva valitus pitkään tiedossa olleesta asiasta on saanut ainakin tämän virkamiehen vakuuttuneeksi siitä, että rata täytyy vetää Lukkarinmäen poikki.

Toimikoon se käytännön oppituntina änkyröille, että 2500 äänekästä valittajaa ei ole ”suurin osa” salolaisista. Ja tunnin juna ei ole pelkästään salolaisten asia. Tunnin juna koskee aika paljon isompaa määrää ihmisiä kuin salolaiset saati ne 2500 henkilöä, jotka valittaa vanhasta asiasta.

Timo Lähteenmäki

Ymmärtänet itsekin, että motiivisi suunnitellun ratalinjauksen kannattamiseen on melkoisen naiivi. Onneksi liikenne- ja viestintäministeri varmasti käyttää kypsempää harkintaa päättäessään hankkeen jatkosta.

Virkamies

Niin, naiiviahan tämä keskustelu on. Pari änkyrää on saanut 2500 kanssaänkyrää kuvittelemaan, että itkupotkuraivari auttaa saamaan yleisen tahdon vastaisen lapsellisen mielipiteen läpi.

Timo Lähteenmäki

Sinulla on tietysti oikeus olla eri mieltä, mutta yleensä pyrkimyksiä oman kodin ja lähiseudun puolustamiseen ei pidetä naiivina toimintana. ”Itkupotkuraivarin” piirteitä olen kyllä nyt tässäkin kommenttiketjussa vahvasti havaitsevinani sinun ja muiden ratahanketta kiihkeästi kannattavien puolella. Miksi, jos hankkeen toteutuminen kerran on niin täysin varmaa, kuin vakuutatte?

Raivaajankadun asukas

Salon kaupungin arvoissa korostetaan asiakaslähtöisyyttä ja rohkeutta. Ehkä olisi paikallaan myös varoittaa, mitkä ovat tämän rohkeuden osoittamisen seuraukset. Kun asukkaat uskaliaasti, omilla nimillään tuovat esiin mielipiteitään epäonnistuneina pitämistään päätöksistä, on heidän syytä varautua kanssakaupunkilaisten – päätäntäprosessin hyvin tuntevien entisten ja nykyisten päättäjien? – nimimerkkien takaa huudeltuihin epäasiallisiin ja vaihtoehdottomuutta korostaviin kommentteihin. Ilmeisesti tässä oikoradan Lukkarinmäkeä koskevassa linjausasiassa joku entinen lukkarinmäkeläinen poliitikko on vastoin parempaa tietoaan välittänyt päättäjien pienissä piireissä kuvaa, että linjaus on lukkarinmäkeläisille ihan ok. Valitettavasti näin ei ole, ja nyt ollaan tyrmistyneitä siitä, että alueen asukkaat ja Lukkarinmäkeä muuten arvostavat kaupunkilaiset ja kansalaiset ovat ”aivan liian myöhässä” kertomassa… Lue lisää »

Karniina

Edelleen, mistä päättelet, että suurin osa salolaisista? Itse olen kuullut lähinnä naureskelua siitä, miten jotkut jaksavat vastustaa rataa, joka on jo päätetty ja joka on tarpeellinen – tai turhautunutta nurinaa siitä, että miten ylipäätään tästä rata-asiasta jaksetaan jauhaa vuodesta toiseen. Tunnen Salosta henkilökohtaisesti tasan yhden henkilön, joka vastustaa rataa (tai pikemminkin sen linjausta) ja hänkin vain siksi, että se on kaavoitettu kulkemaan hänen pihansa läpi. En sitten millään usko, että olen osunut keskustelemaan asiasta aivan sattumalta vain vähemmistön edustajien kanssa. Eiköhän se vastustajien joukko ole pikkuruinen vähemmistö, mutta netin palstoilla äänekäs. Omien kokemusten perusteella väittäisin, että suurimmalle osalle salolaisista asia… Lue lisää »

Timo Lähteenmäki

Sinun kannattaisi ehkä tulla ulos kuplastasi tai alas norsunluutornistasi, niin tietäisit, mitä tavalliset salolaiset tästä hankkeesta ajattelevat. Silloin ehkä osaisit myös kirjoittaa vähemmän ylimielisiä kommentteja hanketta vastustavien toimista; toimista, jotka liikenne- ja viestintäministeriössä koettiin oikeanlaiseksi kansalaisaktivismiksi.

Vastustajat

Enpä ole tavannut montaa ihmistä, jotka kannattaisivat radan rakentamista. Mut mä asunkin täällä maalla ja eikä maalla asuville ole mitään hyötyä koko radasta. Kumminkin joutuu ajamaan sinne juna-asemalle ja sen ajan olisi voinut jo ajaa määränpäätä kohti. Ja tuskin niitä asemia tulee joka kylään, eihän se juna sitten ole nopea.

nimi ja merkki

Suurimmalle osalle salolaisista linjaus on varmasti täysin käsitettävissä. Se on suorin linjaus, millä rata voidaan tuoda keskustaan. Suunnittelijat ovat tehneet hyvää työtä. Vain muutama talo joudutaan purkamaan ja tunneli voidaan päältä maisemoida luontevaksi osaksi Lukkarinmäkeä.

Timo Lähteenmäki

Se on totta, että se on suorin linjaus. Se on 1970-luvulla viivoittimella vedetty.

nimi ja merkki

Itse asiassa 1970-luvulla rataa suunniteltiin varsin perusteellisesti ja tehtiin maastomittauksia. Samaan päätyivät nykyiset suunnittelijat.

Timo Lähteenmäki

Olen tästäkin kanssasi täysin samaa mieltä: 1970-luvulla rataa tosiaan suunniteltiin perusteellisesti – ja ymmärrettävästi 70-luvun asentein. Mutta se on käsittämätöntä, että nykyiset päättäjät ovat antaneet suunnittelijoille tehtäväksi jatkaa samojen 70-luvun asenteilla tehtyjen suunnitelmien pohjalta.

Raivaajankadun asukas

Rata ei kokonaisuudessaan edes kulje tunnelissa, vaan lähinnä jokea olevalla alueella tunneli päättyy ja rata kulkee penkereen tai paalujen päällä. Sitä osuutta on mahdotonta maisemoida luontevaksi osaksi mitään.

Raivaajankadun asukas

Väylän suunnittelijat ovat kaavaillun Espoo – Salo oikoradan tiedotustilaisuuksissa todenneet, että Salossa pysähtyvien junien kohtalosta päättää liikennöitsijä. Ainakin edellisen hallituksen suunnitelmissa oli kilpailuttaa liikennöinti. Jos kilpailutus toteutetaan, kuka varmuudella pystyy sanomaan, mitä se merkitsee Salossa pysähtyvien junien määrälle? Oikoradan Lukkarinmäkeä halkova linjaus on tosiaankin päätetty jo aikoja sitten, 1970-luvulla. Eikö tällä vuosituhannella todellakaan pystytä löytämään kestävämpää, Lukkarinmäen säästävää vaihtoehtoa? Salon keskustan alueella ei lähekkäin sijaitsevien ”Salon rautatieasemanseutu ja vanha kauppalamiljöö” -alueen ja ”Uskelan kirkonmäki ja Lukkarinmäen esikaupunkiasutus” -alueen lisäksi ole muita valtakunnallisesti arvokkaiksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi määriteltyjä alueita. Ja juuri noiden alueiden läpi tämä oikorata tahdotaan runnoa. Kaavat ovat poliittisia päätöksiä,… Lue lisää »

Virkamies

Vanhoja tönöjä on muuallakin, ei Lukkarinmäki mikään ihmeellinen kulttuuriperintökohde ole. Kun talot kaadetaan, niitä ei jää kaipaamaan kuin kourallinen ihmisiä ja hekin löytävät uudet vanhat tönöt joita puolustaa kehitykseltä.

Kaavat ovat toki poliittisia päätöksiä, että missä vaiheessa ne toteutetaan. Maantiede, tekniikka ja matematiikka eivät ole poliittisia päätöksiä eikä mielipideasioita. Siksi linjaus on se mikä on ja nopeiden junien vaatimus on mahdollisimman suorat linjat.

Elämä helpottaa kun hyväksyy tosiasiat.

Raivaajankadun asukas

Onneksi sinä virkamiehenä mielipiteinesi ”tönöistä” et ole päättämässä siitä, mitkä alueet määritellään valtakunnallisesti arvokkaiksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi. Toistan vielä, niitä on Salon keskustan alueella tasan kaksi, ”Salon rautatieasemanseutu ja vanha kauppalamiljöö” ja ”Uskelan kirkonmäki ja Lukkarinmäen esikaupunkiasutus”. Nämä ovat tosiasioita. Näiden läpi tämä oikorata tahdotaan salolaisten virkamiesten valmistelun ja luottamushenkilöiden päätöksen perusteella runnoa. Suosittelen, että jos todella olet virkamies, käyt kertaamassa Salon kaupungin strategian. Siellä todetaan mm. että ”Kaikille annetaan tasavertaiset mahdollisuudet tulla kuulluksi ja jokaista kohdellaan arvostavasti” ja ”Kulttuurinen kestävyys mahdollistaa kultturien säilymisen ja kehittymisen sukupolvelta toiselle”. ”Innostu Salosta” -raportissa todetaan, että Salon toimintatavoissa ”Jatketaan kuntalaisten aktiivista osallistamista ja kuuntelemista… Lue lisää »

Virkamies

Näin ne tosiaan strategiassa lukee. Nyt teitä on kuultu, olette saanut sananne sanoa ja mielipiteet julki. Demokratia ja kehitys eivät vain ole sellaisia asioita jotka toimivat huutoäänestyksellä ja kiukuttelulla. Teitä on kuultu ja kuunneltu. Olette esittäneet mielipiteenne. Strategian mukaisesti olette päässeet osallistumaan. Miksi siis valitatte edelleen. Suomessa ja siis myös Salossa toimii edustuksellinen demokratia. Ne luottamushenkilöt Salon valtuustossa ja Suomen eduskunnassa kannattavat ratahanketta valitulla linjauksella. Jos heidän kantansa toteutuu, toteutuu samalla enemmistön tahto. Kannattaa kerrata Suomalaisen päätöksenteon alkeet. Saatatte huomata, että 2500 henkilöä ei ole enemmistö Suomessa tai edes Salossa. Se, että taataan mahdollisuus tulla kuulluksi, ei tarkoita että jokainen… Lue lisää »

Raivaajankadun asukas

Demokratiaan tosiaan kuuluu oikeus ilmaista mielipiteensä ja välittää se päättäjille. Lukkarinmäen puolustajat ovat tehneet sen asiallisesti, saaneet adressin muodossa kannatusta ja viesti on kiinnostanut tiedotusvälineitäkin.

Miksi tuhlaat voimiasi omaan kiukutteluusi, kun tunnut olevan varma siitä, että asiat etenevät toivomallasi tavalla? Nähtäväksi jää mitä tulevaisuudessa tällä kertaan hallitusvallassa olevat päättävät ja millä tavalla kehitystä toteutetaan. Melkoista kaikinpuolista ihmisten elinvoimien ja varojen tuhlausta tosiaan on jahkailla tällaisen asian kanssa vuosikymmeniä.