Lypsikkejä yhä harvemmilla tiloilla

2
Jari Laine rapsuttaa Otsonia ja Esikko odottaa vuoroaan. Hanna Laine sanoo, että kaikki lehmät tunnetaan nimellä. Kuva: SSS/Jan Sundman

Perttelissä jo kolmannen polven lypsykarjatilalla osataan laskea ulkomuistista Salon lypsykarjatilojen määrä.

– Alle neljänkymmenen päästiin, Hanna ja Jari Laine sanovat.

He alkoivat itsekin laskea, kuinka monta tilaa kaupungista löytyy, kun heiltä kysyttiin haastattelua lehtijuttuun.

– Vanhan Perttelin kunnan alueella on kuusi lypsykarjatilaa, Suomusjärvellä ei enää yhtään, he tietävät.

Lypsylehmät ammuvat yhä harvemmalla tilalla Salossa. Kymmenessä vuodessa tahti on ollut huima: määrä on romahtanut yli seitsemästä kymmenestä maitotilasta alle neljään kymmeneen.

Ilmiö ei ole yksin Salon, vaan sama kymmenen vuoden puolittumistahti näkyy sekä maakunnallisesti että valtakunnallisesti eikä tasoittumista ole odotettavissa. Luonnonvarakeskuksen eli Luken ennusteen mukaan lypsykarjatiloja olisi Suomessa enää reilut 4 400 kappaletta vuonna 2025.

Tuolloin Hanna ja Jari Laine siirtyvät tai ovat sen jälkeen siirtymässä eläkkeelle. Kotieläintilalla jatkavaa heillä ei ole.

– Emme ole kannustaneet lapsia tähän, sillä tila on liian pieni, Hanna Laine sanoo.

Laineiden pihattonavetassa on noin 40 lehmää, ja jokainen lehmä tunnetaan vielä nimeltä. Se on nykyisten lypsykarjatilojen keskikokoa, mutta ennusteiden mukaan keskikoko kasvaa yhä suuremmaksi.

– Vajaassa kymmenessä vuodessa keskimääräinen lehmäluku on jo 70 lehmää, tietää MTK:n maitoasiamies Leena Ala-Orvola.

Jo nyt on satojen lehmien navetoita, joista yksi on valmistunut Saloon.

Isoimmissa navetoissa tuotetaan maidosta liki puolet.

– Suurimmat 20 prosenttia maitotiloista tuottavat 46 prosenttia tuotoksesta, sanoo erikoistutkija Minna Väre Lukesta.

Miksi lehmiä on oltava yhä enemmän?

– Pienien ei enää kannata jatkaa, Jari Laine sanoo.

– Tuottajahinnat ovat laskeneet, mutta tuotantokustannukset eivät, vaan päinvastoin, Hanna Laine jatkaa.

Kun hän kymmenen vuotta sitten päätti jäädä tilalle töihin, tuottajahinta oli hänen mukaansa vielä kohdillaan.

– Loppuvuodesta 2014 tuottajahinta on pudonnut reilut kaksikymmentä prosenttia, Hanna Laine sanoo.

Hän myöntää, että toimeentulo stressaa, samoin byrokratia.

Luken tilastojen mukaan tuottajahinta oli ennen Venäjän pakotteiden alkua keskimäärin 47 senttiä litralta vuoden 2014 kesällä.

Pakotteiden jälkeen hinta romahti nopeasti ja se on tilastojen mukaan sahannut noin kymmenen senttiä alhaisemmalla tasolla, mutta käynyt parhaimmillaan viime vuoden huhtikuussa keskimäärin 40 sentissä litralta.

Tänä vuonna tilastokäyrä on osoittanut alaspäin.

Tuottajahinnan putoamiseen on vastattu kasvattamalla lehmälukua. Tilakokoja ovat kasvattaneet ne, joilla siihen on ollut mahdollisuus.

– Tässä ei riitä peltoala, Jari Laine selittää.

Tilalla on 23 hehtaaria omaa ja saman verran vuokrapeltoa. Se riittää hyvin juuri nykyiselle lehmämäärälle.

Laineet ovat pitäneet tilaa vuodesta 1995, kun Jari Laine otti vetovastuun kotitilastaan sukupolvenvaihdoksen myötä. Tila siirtyi kolmannelle sukupolvelle samana päivänä, kun Suomi liittyi EU:hun.

Tilalla siirryttiin parsinavetasta pihattonavettaan vuonna 2002, jolloin navettaa myös automatisoitiin.

– Navetassa on lypsyasema. Lehmät kulkevat vapaina ja voivat olla myös ulkona, Jari Laine selittää.

Vaikka työtehtäviä nykyisin helpottavat automatisaatio ja monenlaiset koneet, eläimet vaativat ihmisen työpanosta. Pelkästään navettatyöt haukkaavat Laineilla yhteensä kuusi tuntia päivittäin.

Laineet aloittavat navettatyöt aamuisin neljältä. Päivällä on taukoa navetasta, mutta se ei tarkoita joutenoloa. Väliin mahtuu monenlaista esimerkiksi siemennyksistä sorkanhoitoon. Peltotyötkin on tehtävä ajallaan.

Iltanavetan työt he aloittavat kolmelta.

Välillä on kiireempää.

– Kun on ollut poikimisia, tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit riitä, mutta se on hetkellistä, Hanna Laine sanoo.

Laineiden karjasta valtaosa on holsteinrotua, mutta joukossa on jokunen ay-rodunkin edustaja. Ne viihtyvät ilmeisen hyvin Laineiden hoidossa, sillä satatonnareiksi heidän karjastaan on yltänyt jo kuusi lehmää.

Satatonnarit ovat lehmiä, jotka ovat elämänsä aikana tuottaneet 100 000 litraa maitoa. Yleensä se tarkoittaa melko pitkää ikää. Keskimäärin lehmä ehtii tuottaa elinaikanaan noin 25 000 litraa maitoa.

Tuorein Laineiden satatonnari on jo yksitoistavuotias Aste.

Maidon kuluttajahinta seilannut vapauttamisen jälkeen

Kun EU päätti luopua maitokiintiöistä muutama vuosi sitten, tuottajahinnat ovat vaihdelleet enemmän kuin ennen. Maidontuotanto kasvoi vapauttamisen jälkeen EU-alueella, jossa on laskettu markkinoiden kasvavan viennin myötä.

– Suurimmat maidon viejät ovat EU ja Uusiseelanti, joka pitää ykköspaikkaa, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n maitoasiamies Leena Ala-Orvola sanoo.

Hänen mukaansa EU tavoittelee ykköspaikkaa viejänä ja on yhdessä vaiheessa nipin napin ohittanutkin Uudenseelannin.

Maidon tuottajahintaan vaikuttavat nyt niin valuuttakurssit, sää kuin maailman politiikkakin.

– Suomessa on ollut hyvä tilanne, kun osuusmeijerit ovat pystyneet tasaamaan hintavaihteluja, Ala-Orvola sanoo.

Maidon tuottajahinta alkoi laskea voimakkaasti jo ennen kiintiöiden poistumista, kun Venäjä-pakotteet edeltävänä vuonna astuivat voimaan ja maitotaloustuotteiden vienti Venäjälle tyrehtyi.

– Tuottajat pyrkivät säilyttämään tulotasoaan laajentamalla, Ala-Orvola sanoo.

Osa tiloista joutui kuitenkin hintojen romahdettua syviin taloudellisiin vaikeuksiin, kun tilalla oli juuri tehty investointeja korkeamman tuottajahinnan perusteella.

Ala-Orvola sanoo, että yksittäisiä konkurssitapauksiakin tuli, mutta tyypillistä oli, että tilasta luovuttiin pilkkomalla ja myymällä sitä osina.

Vaikka maitotilojen lukumäärä onkin pudonnut nopeasti, maidontuotanto on Ala-Orvolan mukaan pysynyt niin korkealla, että Suomi on käytännössä omavarainen.

– Samaan aikaan, kun tuotannosta luovutaan, jäljellä olevien tilakoko kasvaa, hän yleistää.

Toki aikojen saatossa myös lehmien tuotanto on parantunut.

Luken tilastojen mukaan lypsykarjatilojen määrä oli viime vuonna noin 6 300, kun kymmenen vuotta aiemmin maitotiloja oli yli 10 700.

Maito-asiamiehen mukaan tavoitteena on tuottaa maitoa edelleen koko maassa, myös vilja-aittana tunnetussa Varsinais-Suomessa.

– On ilahduttavaa, että Varsinais-Suomessa on investoitu maitotalouteen, hän sanoo.

Ala-Orvola myös kehaisee suomalaista maidontuotantoa, joka yhdessä ruotsalaisen ja norjalaisen maidon kanssa on hygienaltaan huippulaatuista.

Lisäksi Ala-Orvola kehuu sitoutumista eläinten hyvinvointiin.

Maitoa tuodaan Suomeen etenkin juustoina

Maitoa tuodaan Suomeen paljon myös juustoina. Maitoasiamies Leena Ala-Orvola sanoo, että juuston suurimmat tuojamaat eivät suinkaan ole omista erikoisjuustoistaan tunnetut Italia ja Ranska, vaan Saksa ja Tanska.

Saksasta ja Tanskasta tulee halvemman hintaluokan juustoja.

Ala-Orvolan mukaan myös ruokateollisuus käyttää paljon tuontijuustoja.

Kotimaisen maidon puolesta puhuva maitoasiamies muistuttaa siitä, että juustoilla on merkitystä tuottajaportaaseen saakka, sillä juustojen menekki vaikuttaa meijereiden kannattavuuteen eli sitä kautta tuottajahintaan.

Kaupunkilainen

Onko keksitty jälleen uusi nimike? Tällä tarkoitetaan varmaan lypsäviä (lehmiä).

Muutenkin ärsyttää huono äidinkielen tuntemus. Eniten ärsyttää äiti-sanan käyttö eläimistä. Vain ihmisestä käytetään äiti- ja lapsi-sanoja, eläimillä on emo ja poikaset, pennut, vasat yms. Huvittaa ja harmittaa samalla kertaa lukea jotain juttua esimerkiksi kissan äidistä (kissaemo).

Marko

Suomessa on käytetty äidistä myös nimiä emo tai emä, miten se sopii tuohon äidinkielen tuntemukseen?

Kieli kehittyy jatkuvasti, mutta ei noiden vanhojenkaan sanojen käyttö ole mikään kielioppivirhe.