Olavi Uusivirta: ”Keikkailun suola on se, että joka ilta on erilainen ja mitä tahansa voi tapahtua”

0

Viimeiset 24 tuntia ovat olleet Olavi Uusivirralle hektisiä. Keskiviikko-iltana hän esiintyi Mathildedalissa ja torstai-iltana hänet nähtiin Salon iltatorille.

Lisäksi kahden Salo-keikan väliin ilmestyi yhtäkkiä keikka Tikkurila festivaaleilla, kun Anna Puu joutui sairaustapauksen vuoksi perumaan oman esiintymisensä. Uusivirta kutsuttiin paikkaamaan häntä, ja niin torstaina olikin yhtäkkiä kaksi keikkaa.

– Emme ole varmaan koskaan lähteneet keikkapaikalta eteenpäin niin nopeasti kuin tänään. 17 minuuttia esityksen jälkeen istuimme jo autossa, Uusivirta kertaa.

Iltatorin jälkeen keikkaputki jatkuu. Perjantaina hän esiintyy Kuopiossa ja lauantaina vuorossa on Ilosaarirock Joensuussa.

Kun Uusivirta yhtyeineen esiintyy, ei esityksessä ole mukana kiveen hakattuja elementtejä. Mitä vain voi tapahtua. Settilistatkin suunnitellaan yleensä vasta paikan päällä sen sijaan, että jokaisella keikalla soitettaisiin samat kappaleet. Esiintymispaikka vaikuttaa siihen, mitkä kappaleet soitetaan.

– Minulle on tärkeää esiintyjänä mukautua juuri siihen paikkaan, missä milloinkin olen, Uusivirta sanoo.

Toisinaan settilista kokonaan tekemättä.

Näin oli esimerkiksi Mathildedalissa keskiviikkoiltana, kun Uusivirta ja kitaristi Timo Kämäräinen esiintyivät duona. Mathildedalin keikka kesti kaksi ja puoli tuntia, kun esiintymistä ei maltettu lopettaa.

Spontaanius settilistan suhteen johti siihen, että ilta sai erikoisia piirteitä.

– Aloimme soittaa Nuori ja kaunis -kappaletta ja totesimme, että siihen olisi syytä saada duettokumppani. Joku yleisöstä ehdotti, että haettaisiin ravintolasta Siiri Nordin mukaan lavalle.

Kun selvisi, ettei Nordin aivan osannutkaan kappaleen sanoja, Uusivirta kutsui yleisöstä lavalle myös ystävänsä näyttelijä Tuomas Uusitalon ja tanssija Markku Haussilan . Yhtäkkiä lavalla olikin kolme taustalaulajaa, jotka hoitivat myös taustatanssijoiden virkaa.

Kun yleisökin alkoi laulaa mukana, muuttui keikka luonteeltaan yhteislaulufestivaaleiksi. Mathildedalissa esitettiin esimerkiksi muutama kappale J. Karjalaisen tuotannosta, ja Nordin esitti Leevi and the Leavingsin Muotitietoisen . Yleisökin sai toivoa omia suosikkejaan.

– Keikkailun suola on se, että joka ilta on erilainen ja mitä tahansa voi tapahtua.

Takavuosina tärkeät esiintymiset, kuten ensimmäiset Tavastia-keikat tai ensiesiintyminen Ruisrockissa saattoivat vielä valvottaa Uusivirtaa öisin. Vuosien varrella hänen tapansa esiintyä on muuttunut.

– Viisi ensimmäistä vuotta olivat opetteluvuosia. Sen jälkeen asiat alkoivat kirkastua ja aloin löytää identiteettiäni esiintyjänä.

Olennaista esiintyjäpersoonan löytymisessä oli se, että Uusivirta antoi itsensä olla lavalla jotain muuta, kuin mitä hän on siviilissä.

– Siviilin ja esiintyjän erottaminen toisistaan on ollut avainasemassa. Kun erotan ne keskenään, minun ei tarvitse kysyä enää itseltäni, että voisiko siviilihenkilö Olavi Uusivirta toimia näin ja näin.

Vaikka siviilipersoona erottuukin lavapersoonasta, esiintyminen ei ole Uusivirralle näyttelemistä.

– Esiintymisessä on aina kyse pohjimmiltaan aivan samasta asiasta, tapahtui se sitten teatterin lavalla, rock-festivaaleilla tai klubilla. Tilanteita yhdistää sama asetelma, kaikissa on sekä yleisö että näyttämö.

Vaikka Uusivirran keikkakalenteri näyttää täydeltä, riittää hänellä aikaa myös lepäämiseen.

Keikkojen välissä hän rentoutuu esimerkiksi saunomalla.

– Täytyy tunnustaa, että saatan olla hieman saunafanaattinen ihminen.

Keikkoja ei ole myöskään buukattu aivan jokaiselle viikon päivälle. Ennen Matildan keikkaa Uusivirta vietti kolme yötä ruukkikylässä lomaillen. Siinä ajassa hän ehti käydä muun muassa moikkaamassa alueen alpakoita.

– Matilda oli aivan idyllimäinen ja satumainen paikka.

Jätä kommentti