Raju ulosajo Salossa, viisi nuorta sairaalaan

0
Auto romuttui ulosajossa täysin. Kuva: Simo Päivärinta

Viisi nuorta aikuista loukkaantui rajussa ulosajossa Salossa myöhään lauantai-iltana.

Sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen lauantaina yhdentoista jälkeen illalla henkilöauton ulosajosta Vehkaojantiellä Salossa. Ilmoittaja oli poliisin mukaan havahtunut kovaan pamaukseen. Henkilöauto oli kulkenut kovaa vauhtia mutkaista soratietä, ja kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Auto oli pyörähtänyt katon kautta ympäri ja jäänyt pyörilleen ojaan vain noin kymmenen sentin päähän suuresta heinäpaalista ja sähköpylväästä.

Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Kolme heistä sai vakavia vammoja, kaksi selvisi lievemmin vammoin. Pelastuslaitos joutui irrottamaan auton katon saadakseen kaksi matkustajaa ulos autosta.

Poliisin mukaan kaksi loukkaantunutta vaatii leikkaushoitoa, mutta vammat eivät ole hengenvaarallisia. Vakavimmin loukkaantuneet olivat autossa matkustajina.

Autoa kuljetti raumalainen 23-vuotias mies. Matkustajista yksi oli Salosta, muut kolme Raumalta, Porista ja Nakkilasta. Matkustajista kaksi oli naisia ja kaksi miehiä ja iältään he ovat 18–23-vuotiaita. Seurue oli lähtenyt liikkeelle mökiltä.

Kuljettaja puhalsi 1,8 promillen lukemat. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä neljästä törkeästä vammantuottamuksesta.