Tummia pilviä oikoradalla

1
Oikorata näyttää suunnittelijoiden havainnekuvassa tältä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Turun ja Helsingin välinen nopea ratayhteys harppasi viime hallituskaudella askeleen eteenpäin, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus myönsi tunnin junalle 40 miljoonaa euroa suunnittelurahaa.
Hankkeen yleissuunnittelu on käynnissä, ja toiveissa on ollut, että Antti Rinteen (sd.) hallitus voisi päättää omalla kaudellaan radan rakentamisesta.
Uusi liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) toppuuttelee suurimpia toiveita. Marinin mielestä uusia ratayhteyksiä toteuttavista hankeyhtiöistä on annettu liian ruusuinen kuva.

Marin on jo saanut kritiikkiä oppositiojohtaja Petteri Orpolta (kok.) Turkulaisen Orpon mielestä hallitus vetkuttelee. Hänen mielestään tunnin junan rakentaminen voisi alkaa heti, jos poliittista tahtoa löytyy.
Uuden ministerin kannanotto on ymmärrettävä. Hankeyhtiöt ovat Rinteen hallitukselle hankalia, koska Sipilän ajamien hankeyhtiöiden rahoitus perustui vahvasti yksityiseen rahaan.
Uusi hallitus on linjannut, että hankeyhtiöiden ja keskeisen infran on oltava julkisissa käsissä.

Politiikka on paitsi yhteisten asioiden päättämistä, myös politiikan tekoa. Ministerin lausunnon voi lukea niinkin, ettei Rinteen hallitus voi ideologisista syistä ottaa sellaisenaan koppia Sipilän hallituksen ja Anne Bernerin (kesk.) käynnistämästä hankkeesta ratayhtiöineen ja lähteä viemään sitä eteenpäin omanaan.
On silti vaikea uskoa, että Rinteen hallitus ryhtyisi suoranaisesti jarruttelemaan nopeita ratoja. Hallituspuolueista vihreät suhtautuu ratoihin lämpimästi. Keskustan kanta tuskin on muuttunut viime talvesta. Vasemmistoliitosta ja SDP:stäkin löytyy kannatusta radoille.
Hallituksen on nyt vain rakennettava sote-uudistuksen tapaan oma mallinsa, jolla asiaa voidaan edistää.

Varsinais-Suomelle olennaista on, että tunnin juna on nopeiden ratayhteyksien eturivissä. Sen suunnittelu on radoista pisimmällä. Tämä on myös fakta, joka vaikuttaa Rinteen hallituksen päätöksentekoon.
Maakunnan ja radanvarsikuntien on jatkettava johdonmukaisesti työtä tunnin junan eteen. Tavoitteena on edelleen pidettävä, että radan rakentamispäätös syntyy tällä hallituskaudella.

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
miljardit kunniaan

Tunnin rata maksaa eräiden arvioiden mukaan vain neljä miljardia. Lukuhan on pieni. Tuon summan korkokulut on yhden prosentin korolla 40.000.000 miljoonaa vuodessa, eli vuoden jokaiselle päivälle yli 100.000 euroa. Noin arviolla 6000 matkustajan per päivä lipputulot menee korkoihin ja onhan toki radasta käyttäkulujakin. Eli tunnin junan pitää liikkua joka vuorokauden tunti täynnä maksavia matkustajia.