Tuomareista, opettajista ja akateemikoista tuli teekauppiaita ja siivoojia – Turkin puhdistusten uhrit riutuvat hanttihommissa

0

Turkin epäonnistunut vallankaappausyritys vuonna 2016 käynnisti presidentti Recep Tayyip Erdoganin johtaman valtion rakenteissa valtavan puhdistusten aallon, jossa tuhannet valtion virkamiehet ja julkisten alojen työntekijät menettivät työpaikkansa.
Potkujen syyksi riitti pienikin epäilys siitä, että ihmisellä oli jokin yhteys Yhdysvalloissa asuvan lahkojohtaja Fethullah Gülenin väitettyyn islamistiseen verkostoon, jota Erdoganin hallinto syyttää vallankaappausyrityksen järjestämisestä.
Uutistoimisto AFP jäljitti puhdistusten uhreja kolme vuotta tapahtuneen jälkeen ja löysi tarinoita köyhyyteen ja matalapalkka-aloille pakotetuista ihmisistä, joilla ei ole enää mitään asiaa vanhoille aloilleen.
– Kun toiset opettajat opettavat, minä laitan ruokaa ja siivoan vessoja. Olen 37-vuotias ja aloittamassa elämääni uudelleen tyhjän päältä, kertoo AFP:lle Elif-nimellä esiintyvä entinen lukio-opettaja.
Elif on yksi noin 33 000 opettajasta, jotka menettivät työpaikkansa puhdistuksissa, ja hänen tarinansa on tyypillinen. Kaiken kaikkiaan noin 150 000 julkisen sektorin työntekijää menetti työpaikkansa puhdistusten vuoksi.

Epäillyt gülenistit hävitettiin kaikkialta

AFP kertoo kohdanneensa muun muassa rakennusalalla työskentelevän entisen akateemikon, kahvilayrittäjäksi ryhtyneen kansalaisjärjestön entisen johtajan sekä teekauppiaaksi päätyneen entisen tuomarin.
Erdoganin hallinnon mukaan Gülenin liikkeen kannattajien puhdistaminen on ehdottoman tarpeellista paitsi maan ylimmässä johtoportaassa, myös julkisen sektorin jokaisessa kerroksessa.
Yhdysvalloissa viimeiset 20 vuotta asunut Gülen itse kiistää jyrkästi Turkin hallituksen syytökset. Turkki on vaatinut Gülenin luovutusta Yhdysvalloista.
Elif kertoo olevansa vasemmistomuslimi, jolla on sympatioita Gülenin liikettä kohtaan, mutta hän kiistää osallistuneensa aktiivisesti sen toimintaan. Hän sai asiasta vapauttavan päätöksen oikeudelta viime kesänä, mutta se ei pelastanut hänen uraansa.
– Ihmiset kyllä tietävät, ettemme tehneet mitään väärin, mutta kaikkia pelottaa. Siksi en halua, että julkaisette nimeäni, Elif kertoo AFP:lle.

Kemiantutkija myy vihanneksia kadunkulmalla

Salanimeä halusi niin ikään käyttää AFP:lle puhunut entinen kemiantutkija Ahmet. Hän kertoo hakeneensa 1 200:aa työpaikkaa ja päässeensä 30-40 työhaastatteluun, joista yksikään ei ole poikinut työpaikkaa.
Henkensä pitimiksi 44-vuotias mies kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä, joita kaupittelee kadulla. Ahmet vaimoineen kuului niiden 6 000 akateemisten alojen työntekijöiden joukkoon, jotka menettivät työpaikkansa puhdistuksissa.
– Se oli järkytys. Kun selitän tilanteeni työnantajille, he eivät halua palkata minua, hän kertoo.
Myös ystävät käänsivät selkänsä Ahmetille, joka sai apua vain sukulaisiltaan.
– 20 vuotta minulla on ollut sama puhelinnumero, mutta ystävät estivät sen, en voi ottaa heihin enää yhteyttä, Ahmet sanoo.
Hän näyttää toimittajalle tuoreita arpia ranteissaan ja kertoo yrittäneensä itsemurhaa.

Passit takavarikoitiin

Entisen lukio-opettaja Elifin aviomies menetti paitsi työpaikkansa opettajana, myös vapautensa kahdeksan kuukauden vankeuden ajaksi. Vapauduttuaan järkyttynyt mies muuttui väkivaltaiseksi, ja pariskunta on nyt eroamassa.
Kolmen lapsen äitinä elannon tienaaminen on vaikeaa Elifille, joka ansaitsee nykyisin vain murto-osan opettajan palkastaan.
Monet työpaikkansa menettäneistä ovat olleet riippuvaisia lähipiirinsä tuesta. Elifin vanhemmat ovat kuolleet ja hänen aviomiehensä vanhemmat ovat kieltäytyneet auttamasta, koska työskentelevät itsekin julkisella sektorilla ja pelkäävät työpaikkojensa menettämistä. Apua hän sai vanhemmalta sisareltaan ja kälyltään.
Elif odottaa valtion komission päätöstä, joka puhdistaisi hänen nimensä. Toistaiseksi vain noin 6 000 ihmisen nimet on puhdistettu.
Sekä Elif että Ahmet toivovat saavansa takavarikoidut passinsa takaisin. Ahmetin suunnitelmissa on lähteä maasta vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.


Korjattu nimen kirjoitusasua klo 15.02: Gülen, ei Gulen.

STT

Kuvat: