Viisi yrittäjänaista Someron katutanssien tehonyrkkinä

0
Anne Laaksonen (vas.), Päivi Älli, Silja Kaija, Elina Riikonen ja Heidi Mäkinen huolehtivat siitä, että Someron pääkatu täytyy jälleen kerran elokuun alussa katutanssien vilinässä viihtyvistä. Viisivuotias Rene ja kolmevuotias Kusti Mäkinen ovat jo kasvamassa mukaan talkoohenkeen.

Elokuun alussa pidettävät katutanssit ovat olennainen osa Someron kesää. Pääkatu Joensuuntie täyttyy silloin sadoista suven viettäjistä. Tarjolla on tapahtuman nimen mukaisesti musiikkia, mutta myös ruokaa ja juomaa sekä erinäinen määrä muuta tekemistä aikuisille ja lapsille.

Vuodesta 2004 pidetyt katutanssit ovat paikallisten yrittäjien eli Somero sydämessä -yhdistyksen voimannäyte. Käytännössä tapahtuma lepää viiden naisen harteilla.

Elina Riikonen , Silja Kaija, Päivi Älli, Anne Laaksonen ja Heidi Mäkinen huolehtivat siitä, että luvat ja pelastussuunnitelmat ovat kunnossa, lavat, pomppulinna, penkit ja roskikset paikallaan, esiintyjät varattu, arpapalkinnot hankittu, järjestysmiehet ja liikenteenohjaajat sovittu ja erilaiset tapahtumapaikat sekä ruoka- ja juomapisteet järjestyksessä.

– Aika lailla läpi vuoden näitä asioita pohditaan, sillä seuraavan vuoden ohjelman suunnittelu alkaa edellisvuoden syksyllä. Ensimmäisen yhteisen palaverin pidämme aamuyöllä sen jälkeen, kun yhdet katutanssit on taas saatu päätökseen. Mietimme, mikä meni hyvin ja mitä pitäisi muuttaa seuraavaa vuotta varten, viisikko kertoo.

Katutanssit syntyivät yrittäjien halusta kiittää asiakkaitaan. Sama idea pätee edelleen, eli katutansseissa ei ole pääsymaksua.

Tapahtuman kulut ovat tänä vuonna noin 14 000 euroa. Ne katetaan Somero sydämessä -yhdistykseen kuuluvien 40 yrityksen jäsenmaksuilla sekä tapahtuman arpajaistuotolla. Someron kaupungin vuosiavustus on 2 000 euroa.

– Arpojen määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Moni asiakas toteaa erikseen, että haluaa ostaa arpoja, jota katutanssit saadaan järjestettyä, Elina Riikonen huomauttaa.

Riikonen on ollut järjestämässä katutansseja lähes alusta asti eli vuodesta 2005. Pakko kysyä, mikä saa omaa kampaamoa pyörittävän yrittäjän olemaan mukana vuodesta toiseen.

– Katutansseissa mukana olleilta tulee valtavasti kiitosta ja hyvää palautetta siitä, että tällainen tapahtuma on. Se antaa energiaa, vastaa Riikonen.

Kampaamoalan yrittäjä Silja Kaija tuli talkoorinkiin pari vuotta Riikosen jälkeen.

– Katutanssit vetävät niin paikallisia kuin mökkiläisiä ja suurin osa on todella iloisia, että Somerolla tapahtuu tällaista. Tapahtumaa odotetaan ja silloin halutaan olla paikalla, Kaija huomauttaa.

Kukkakauppaa pyörittävä Anne Laaksonen tuli katutanssien ydinporukkaan vuonna 2013, autopesulayrittäjä Päivi Älli 2015 ja omaa kampaamoa pitävä Heidi Mäkinen vuosi sitten. Kaikki lähtivät mukaan saman tien, kun aloittivat yrittäjinä. Yleisön palaute on iso asia, mutta tärkeää on myös viiden naisen yhteishenki.

– Tämä porukka on aivan mahtava, katutanssien tileistä ja mainonnasta vastaava Laaksonen sanoo.

Somero Sydämessä -yhdistyksen puheenjohtavana toimiva Riikonen ylistää joukon sitoutumista.

– Palavereissa ollaan mukana sataprosenttisesti ja jokainen hoitaa oman hommansa.

Toisaalta yllätyksistäkin selvitään yhdessä:

– Me osaamme myös jeesata toinen toistamme. Joku ottaa heti kopin, jos ei itse pysty hoitamaan jotain juttua, kiittää tapahtuman lupa-asioista huolehtiva Älli.

Mäkisen vastuulla ovat katutanssien arpajaiset.

–  On kiva tehdä yhdessä juttuja, kun porukka on hyvä ja saadaan konkreettisesti jotakin aikaan, Mäkinen sanoo.

Viisikko on tyytyväinen myös siitä, että viime vuosina apua on ollut tarjolla yhä enemmän.

– Yksi somerolaisyritys auttaa sähkön kanssa, toinen on luvannut tänä vuonna harjata katualueen puhtaaksi. Someron Yrittäjät taas järjestää paikalle benjihypyn, Riikonen toteaa.

Someron katutanssit Joensuuntiellä lauantaina 3. elokuuta alkaen kello 17. Ohjelmassa muun muassa Phil Harmonic Band, A&Gents plays Agents, Kai Merilä Band sekä lapsille Heinähatut ja Maddaleena.