Agricola-kävelyä taitetaan suomen kielen isän jalanjäljissä – jokaisen etapin jälkeen järjestetään kirkkokonsertti

0
Taiteilija-opettaja Hannu Holma (kuvassa) on Agricola-kävelyn ideoija. Hänen pyrkimyksenään on saada ihmiset kävelemään ja ihastelemaan Suomen kaunista luontoa. Kuva: Raimo Päiväläinen.

Halikon kirkossa kuullaan huomenna lauantaina Lukemattomia askelia -konsertti.

Baritoni Hannu Holma, pianisti Anni Holma ja paikallistakin väriä sisältävä Granum-yhtye esittävät konsertissa vaeltamisesta ja matkalla olemisesta kertovia lauluja. Hannu Holma valottaa, että tapahtuma liittyy olennaisesti hänen ideoimaansa Agricola-kävelyyn, jonka Perniöstä Halikkoon vievä etappi kuljetaan ennen illan konserttia.

– Agricola-kävely on vaellus Mikael Agricolan synnyinseudulta Pernajasta Turkuun. Olemme aina soveltuvina viikonloppuina kävelleet kohti päätepistettä, reitin varrella olevilta kivikirkoilta seuraville edeten.

Kävelyn pisin yksittäinen etappi oli heti ensimmäinen, joka kattoi 32:n kilometrin matkan Pernajasta Porvooseen. Yhteensä käveltävää kertyy yli 250 kilometriä, ja viimeiselle etapille Turun Tuomiokirkolle on pyrkimyksenä talsia ennen pimeitä syysiltoja.

– Aloitimme vaeltamisen veljeni kanssa, mutta parhaimmillaan jollain etapilla on ollut toistakymmentä kulkijaa. Perniöstä Halikkoon meitä kävelee kuusi henkeä, Holma kartoittaa.

– Vaeltaminen on ollut äärimmäisen hienoa. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja ihastellut Suomen kaunista luontoa. Maaliskuussa aloitimme, ja olemme kävelleet historiallista Kuninkaantietä aina kun se on ollut mahdollista, hän lisää.

Lukemattomia askelia -konsertti järjestetään Halikon kirkossa lauantaina iltaseitsemältä. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila.

Pyhiinvaellusretket Espanjan Santiago de Compostelassa ovat yleisiä. Holman toiveena on löytää kotimaasta samantyyppinen reitti, joka rohkaisee ihmisiä kävelemään yksin tai pienissä ryhmissä kotimaan kauneutta samalla ihastellen.

Agricola-kävelyllä halutaan yhtäältä tukea Suomen Pipliaseuran lukutaitokampanjaa itäisessä Afrikassa. Piplia kouluttaa siellä 800 henkilöä, jotka opettavat 20 000:ta naista lukemaan. Hannu Holman äidinpuoleinen esiäiti oli Mikael Agricolan pikkusisar.

– Mikael pääsi opintielle Pernajasta, mutta sisar ei, koska tyttöjä ei silloin juurikaan koulutettu. Sama tilanne vallitsee yhä monessa Afrikan maassa, Holma selittää.

Holma on koulutukseltaan musiikin maisteri ja diplomilaulaja. Hän työskentelee esiintyvänä taiteilijana ja opettaa laulua Käpylän ja Pakilan musiikkiopistoissa. Vuosina 1988–2019 hän sijaisti laulavaa kanttoria Helsingin tuomiokirkossa.

Halikon kirkossa kuullaan muun muassa Oskar Merikannon ja gospelvaikuttaja Jaakko Löytyn sävellyksiä.

– Kun etappi on taitettu, olemme pitäneet sen päätteeksi aina konsertin. Joskus on tullut käveltyä kaksikin etappia päivässä, ja siihen vielä konsertit päälle, Holma toteaa.

Lukemattomia askelia -konsertti lauantaina Halikon kirkossa kello 19. Konserttiin on vapaa pääsy.

Jätä kommentti