Budjettivääntö vaatii voimaa

0
Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) ministeriö aloittaa valtion ensi vuoden talousarvioesityksen valmistelun. Kuva otettu kesäkuussa työllisyysseminaarissa.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus joutuu tositoimiin, kun hallitusohjelman tavoitteet pitää sovittaa numeroiksi mitattavaan muotoon. Valtiovarainministeriö aloittaa budjettiesityksen valmistelun, ja ensimmäiset luonnokset valtion ensi vuoden talousarviosta alkavat hahmottua.
Syyskuussa hallitus kokoontuu perinteiseen budjettiriihen, jossa koko talousarvioesitys niputetaan kokoon.

Mikään helppo tehtävä ei budjetinvalmistelijoita odota. Hallitusohjelma nojaa sen varaan, että työllisyysastetta pystytään nostamaan nykyisestä noin 73 prosentista 75 prosenttiin.
Tehtävä on nousukaudellakin vähintään kunnianhimoinen, ja nyt vaikeusastetta lisäävät ennusteet talouskasvun hiipumisesta.
Hallitus on luvannut seurata työllisyysasteen toteutumista ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä, jos tavoite uhkaa karata käsistä.

Mikäli työllisyyden kasvu ei tuota lisätuloja, käyttöön jää lähinnä kolme keinoa: verojen kiristäminen, lainanotto tai luopuminen joistakin sovituista menolisäyksistä. Kaikki vaihtoehtoiset keinot ovat ikäviä, joten niitä tuskin nähdään vielä ensi vuoden budjettisuunnittelussa.
Veroasteen nousu uhkaa palkansaajia jo muutenkin aiemmin sovittujen ratkaisujen vuoksi. Veronmaksajien keskusliiton mukaan palkansaajilta kootaan ensi vuonna lisää veroja yhteensä puoli miljardia euroa.
Veronkorotus näkyy nopeasti kulutuksessa, ja hallitukselta odotetaan mahdollisia kompensaatioita esimerkiksi työttömyysvakuutusmaksua alentamalla.

Suurimmat odotukset kohdistuvat kuitenkin työllisyystekoihin. Jo ensi vuoden talousarviossa olisi hyvä nähdä, millä konkreettisilla keinoilla työllisyysasteen nostoon on tarkoitus päästä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) arvioi, että edellisen hallituksen kilpailukykysopimukseen sisältyvä työajan pidennys lisää työllisyyttä noin 8 000–16 000 henkilöllä vuoteen 2022 mennessä.
Lisää toimenpiteitä tarvitaan kuitenkin kipeästi, jos 75 prosentin työllisyysasteeseen aiotaan päästä.