Imuri vietiin – vain kuitti ja takuu jäivät

0
Salolaisen Merja Lindholmin autoon murtauduttiin parkkipaikalla keskellä kaupunkia ja vietiin hänen tuore ostoksensa. Muistona on vain rikottu takaoven lasi. KUvat: SSS/Jan Sundman.

Ostosreissulla ollut salolainen Merja Lindholm sai kokea ikävän yllätyksen tiistaina iltapäivällä noin kello 14. aikaan, kun kävi ostamassa imurin Hämeentien varrella olevasta Gigantin liikkeestä Salossa.

Lindholm kantoi ostamansa tehdaspakkauksessa olleen imurin parkkipaikalla olleeseen autoonsa. Hän siirsi auton ja poikkesi vielä käymään Salon EcoCenterissä, joka sijaitsee aivan vieressä Hämeentie 35:ssä.

– Kymmenen minuuttia olin poissa, ja kun tulin autolle, niin autoni takaoven lasi oli rikottu niin sanotun hanttimiehen puolelta. Takapenkillä ollut imurilaatikko oli viety, sanoo tyrmistynyt Lindholm, joka kertoo tapahtunutta kuin jännitysnäytelmää.

Autossa Lindholmilla oli paljon muutakin tavaraa, muun muassa iso hieno laukku ja ostoskassi, mutta vain imuri oli kelvannut vorolle.

Auton takaoven lasi oli isketty säpäleiksi jollakin esineellä, ja Lindholm kävi tekemässä poliisille rikosilmoituksen saman tien.

– Vain kuitti ja takuulappu jäivät, ja takuu on edelleen voimassa, mutta tarjousimuri lähti, tyytyy Lindholm toteamaan asialle.

Lindholm kertoo, että hän jätti autonsakin tarkoituksella ihan keskelle EcoCenterin  parkkialuetta, ettei vaan kolhi kenenkään muun autoa. Hänen mielestään parkkipaikalla aivan vieressä ei ollut kenenkään autoa parkissa, kun hän parkkeerasi mustan, vuosimallia 2000 olevan mersunsa. Muuten kyseinen parkkipaikka on vilkas alue, ja siinä liikkuu koko ajan ihmisiä ja autoja.

Hän arveli, että tekijä saattoi myös seurata häntä kauppaan tai kun hän tuli kaupasta ulos.

– Onneksi koira ei ollut autossa, hän sanoo, vaikka sehän olisi saattanut estää koko teon.

Lindholm sanoo, että hänelle ei ole koskaan Salossa sattunut tällaista. Murtautuja on toiminut nopeasti, ja ikkunan rikkomiseen tarvittava tekoväline on varmasti ollut käden ulottuvilla.

Lindholm neuvookin muita, jotka ostavat arvokasta tavaraa, kodinkoneen tai laitteen, ettei tavaroita kannata jättää autoon näkyville tai pitkäksi aikaa autoon talteen.

– Paras on suunnata laitteen kanssa suoraan kotiin, hän vihjaa.

– Nyt pitäisi saada autoon uusi takaoven lasi ja uusi imuri, tuumaa Lindholm.

Keskellä kirkasta päivää tehdyt autojen ikkunalasien rikkomiset ja murrot autoihin eivät ole ihan tavallisia Salossa. Salon Poliisin ylikonstaapeli Harri Lehtonen sanoo, että öisin pimeällä ja syrjemmässä vastaavaa tapahtuu.

– Autoon tunkeutuminen lasi rikkomalla on yleistä meilläkin, ja lähes päivittäistä muuten, Lehtonen sanoo.

Autoon jätetty uusi esine tai elektroniikka voi houkuttaa ihmistä, ja teko saattaa olla hetken mielijohde, selittää Lehtonen.

Lehtonen tarkistaa vielä, että Lindholmin rikosilmoitus on kirjattu, mutta tutkinta asiassa ei ole edennyt.

– Lähtökohtaisesti tämä murto on niin sanottu ”pimeä juttu”.