Kun keisarilla on liikaa uusia vaatteita

0

Aloitetaan faktoista.
YK:n mukaan muotiteollisuus tuottaa 20 prosenttia maailman jätevesistä ja 10 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. Se on enemmän kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen vastaavat yhteenlaskettuna.
Hollantilaistutkimuksen mukaan nahkaisen kenkäparin valmistamiseen kuluu 8 000 litraa vettä, ja puuvillaisen T-paidan valmistamiseen 2 000 litraa vettä. Vertailun vuoksi: ihminen juo vuodessa noin 1 000 litraa vettä.

Euroopan ympäristövirasto arvioi, että vuonna 2015 EU-kansalaiset ostivat lähes 13 kiloa uusia vaatteita per henkilö. Vuosien 1996 ja 2012 välillä määrä on kasvanut 40 prosenttia. Samaan aikaan vaatekaapeissamme olevista vaatekappaleista kolmannesta ei ole käytetty yli vuoteen.
Euroopan unionin kiertotaloutta käsittelevässä tietopaketissa kerrotaan, että edullisissa, niin sanotuissa pikamuotiliikkeissä, sesonkien määrä on räjähtänyt. Kun ennen sesonkeja oli kaksi, syksy/talvi ja kevät/kesä, ruotsalaisella Hennes & Mauritzilla sesonkeja on 16–17, espanjalaisella Zaralla jopa 24 – siis uusi sesonki joka toinen viikko! Tavoitteena on lisätä kulutusta.
Keskimääräinen eurooppalainen kuluttaja käyttää vaatetta keskimäärin 7–8 kertaa, ennen kuin se joko heitetään pois tai laitetaan kiertoon. Vain joka toinen vaate päätyy kierrätykseen, loput kaatopaikalle tai polttoon.
Eettisen kaupan puolesta ry:n mukaan Suomessa heitetään pois arviolta yli 70 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä vuosittain, eli 13 kiloa jokaista suomalaista kohden.
Joko hirvittää?
Kaappimme tursuavat vaatteita. Vaateteollisuus ja ”jotain kivaa uutta” -ajatusmaailmamme kuluttaa valtavasti luonnonvaroja.
Siitä huolimatta ympäristötekniikan professori Lassi Linnasen mukaan kulutuksen vähentäminen on Suomessa tabu – asia, josta ei saa puhua. Ei vaikka kuluttaisimme itsemme kuoliaiksi.

Katselen Saloa nykyään enimmäkseen ulkopaikkakuntalaisen silmin. 20 vuotta kirpputoreja harrastaneena uskallan sanoa Salon kirpputorien olevan huikeat. Kun tarvitsen uudet housut, otan suunnaksi Salon ja kierrän paikkakunnan kirpputorit.
Riemastun, kun löydän vanhan, kotimaisen valmistajan mekon tai kengät. Jos pesulappu on kulunut valkoiseksi, mutta kangas on vielä kunnossa, sen parempi. Mekko kestää todennäköisesti minunkin pesuni hyvänä.
On ihana ajatus, että jonkun rakas lempivaate jatkaa elämäänsä minun arkeani kaunistaen.
Kirpputoriharrastus on parhaimmillaan iloa tuovaa aarteen etsintää ja tapa edistää kestävämpää kulutusta.
Ei se automaattisesti autuaaksi tee. Kirpputoriharrastajan vaatekaappi voi paisua siinä missä uusien vaatteiden ostajankin. Minunkin.
Vanhaa kierrättämällä voi kantaa kortensa kekoon vaatekulutuksen vähentämistalkoissa.
Aidosti kestävämpää kulutusta se on, kun ostetaan tarpeeseen, käytetään pitkään ja kun vanhaa ostamalla korvataan tuote, joka muuten tulisi ostettua uutena.