Kun matka on tärkeämpi kuin päämäärä

0
Salolainen Leena Alankon on kansalaisopiston kurssien suurkuluttaja. Syksyn kurssikatalogista löytyy taas monta innostavaa mahdollisuutta oppia uutta.

Kursseja on kertynyt jos jonkinlaista: huovutusta, kalligrafiaa, neulekaava- ja neuletekniikkakurssia, kieliä, neuleklubia ja hirvittävä määrä lyhytkursseja. Kansalaisopiston käsityökurssien seurauksena kaapista löytyy useita itse tehtyjä huiveja ja hehkuvan oranssi villainen tunika. Värejä rakastavan salolaisen Leena Alangon, 68, kodin seiniä koristavat toistakymmentä iloisen väristä taulua. Taulut ovat muistoja ulkomaan ajoilta, paikallisten ystävien, taiteilijoiden maalaamia.

Alanko kertoo, että into oppimiseen ei ollut löytynyt vielä kansakouluaikoihin eikä arvosanoissa ollut kehumista.

– Ehkä olen oppinut hieman keskittymään.

Tänä päivänä Alanko on nimittäin suorastaan oppikirjamääritelmä elinikäisestä oppijasta. Kansalaisopiston kurssien lisäksi kokkina ja ”jokapaikanhöylänä” hotelli Fjälarissa työuransa tehnyt Alanko kirjoitti ylioppilaaksi Salon aikuislukiosta 2000-luvun alussa.

– Saksa, ruotsi, äidinkieli ja reaali, Alanko kertaa kirjoitetut aineet.

Mutta ennen sitä tapahtui paljon muuta, joka lienee osasyy oppimisintoon.

Aloitetaan siis alusta. Oli vuosi 1971 ja maailma kutsui.

– Olin tilanteessa, jossa oli hakusessa elämä ja asiat ja halusin pois Salosta. Moni muu lähti au-pairiksi Amerikkaan, mutta englanninkielentaitoni ei olisi ollut riittävän hyvä, Alanko kertoo.

Tie vei vastakkaiseen suuntaan. Silloinen Leningradin pääkonsuli Arvo Rytkönen etsi konsulaattiin kokkia. Rytkösen vaimo oli kotoisin Perttelistä ja etsintöjä tehtiin Salosta.

– Lähdin puoleksi vuodeksi ja ajattelin, että kun paikka on lähellä, niin sieltä pääsee nopeasti pois jos tarvitsee.

Mutta Alanko jäi. Maailman tuulissa vierähti puolen vuoden sijasta 25 vuotta. Sinä aikana Alanko työskenteli paitsi Leningradissa, myös Prahassa silloisessa Tšekkoslovakiassa ja Länsi-Saksan pääkaupunki Bonnissa.

Elämä silloisessa Neuvostoliitossa tarkoitti pieniä yhteisöjä eivätkä kontaktit paikallisten kanssa olleet mutkattomia. Vapaa-aika kului käsitöiden ja kulttuuriharrastusten parissa.

– Leningradissa rakastuin oopperaan, se oli upeaa. Konsulaatista sai venäläisen toimiston kautta lippuja, ja näytökset olivat aina täynnä.

Uusien kotimaiden kielten opiskelu on Alangolle itsestäänselvyys.

– Olen aina hämmästellyt sitä, että jotkut asuvat vieraassa maassa kymmenenkin vuotta, eivätkä puhu kieltä. Tietysti englannilla pärjää nykyään monessa paikassa, mutta kieli avaa paikallista elämää.

Kun Alanko muutti Leningradista Prahaan, ensimmäinen asia, jonka hän itselleen hankki, oli tšekin kielen opettaja

– Kieltä oli helpompi oppia, kun eli sitä arkea. Opin tšekkiä niin hyvin, että sain hoidettua asiat ja käytyä leffassakin.

Tie toi maailman turuilta takaisin Saloon vuonna 1995. Tuolloin Alanko hakeutui kansalaisopistoon opiskelemaan saksaa ja venäjää. Hän halusi ylläpitää hankkimaansa kielitaitoa. Venäjän ja saksan opintojen päälle kansalaisopistosta löytyi myöhemmin myös ruotsia ja viroa. Alanko kertoo, että ruotsin kieli ei ole oikein suosiossa.

– Minä en oikein sitä ymmärrä. Ruotsi on helppo ja kiva kieli, ja meillä on vielä hyvä opettajakin. Ruotsia en aikanaan maailmalla tarvinnut, mutta Suomessa sille on kyllä paikkansa.

Viime kevät oli kiireinen. Lukujärjestykseen mahtui viron, saksan ja ruotsin lisäksi kaksi käsityökurssia. Se tarkoitti sitä, että kansalaisopiston penkki tuli tutuksi neljänä iltana viikossa. Lisäksi päälle tuli lyhytkursseja, jotka kestivät pisimmillään muutaman kerran.

– On hienoa kun huomaa oikeasti oppineensa jotain, vaikka välillä tuntuukin, että olen oikein kaikkien tumpuloiden kuningatar. Mutta matka on tärkeämpi kuin päämäärä, Alanko sanoo.

Kodin pöydällä odottaa syksykauden kurssikatalogi. Kursseja on tarjolla hurja määrä, yhteensä 465. Sieltä löytyy taas monta innostavaa kurssia.

Opintojen lisäksi aikaa vierähtää kansalaisopiston opiskelijakunnan sihteerinä.

Kansalaisopistotoiminta lähti käyntiin Salossa heti sotavuosien jälkeen vuonna 1945. Samana vuonna perustettiin opiskelijakunta. Sen toiminta jatkuu vielä tänäkin päivänä.

– Opiskelijakuntaan kuuluvat kaikki kansalaisopistossa opiskelevat, vaikka luulen, että moni ei tiedä siihen kuuluvansa, Alanko sanoo.

Opiskelijakunta on mukana kansalaisopiston toiminnassa muun muassa erilaisin talkootöin. Laissa vapaasta sivistystyöstä kerrotaan vapaassa sivistystyössä, johon kansalaisopistotkin kuuluvat, korostuvan omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Kaksi jälkimmäistä ovat myös opiskelijakunnan ytimessä.

– Autamme esimerkiksi opiston näyttelyiden pystytyksessä ja purkamisessa.

Talkootyönä lämpiää kesäisinä keskiviikkoiltoina myös opiskelijakunnan sauna Rantapirtissä Lehmijärven rannalla.

– Olisi kiva, jos useampi innostuisi opiskelijakunnasta. Ehkä pelätään talkootöitä, mutta meitä on aika monta mukana jakamassa hommia, Alanko kannustaa.

Jätä kommentti