Lepän tuloskunto kohdallaan – kiväärissä kymmenykset ratkaisevat

0
Hevonpään mitalikolmikko uusiutui viime vuodesta. Mitalistit Juho Autio (vas.), Aleksi Leppä ja Björn Friman loistivat kisan jälkeen auringossa.

Jarmo Laakso

Halikon Hevonpään ampumaurheilukeskuksessa nähtiin jälleen hienot ja tasokkaat ampumakisat, kun Salon Seudun Ampujat isännöivät kiväärilajien SM-kisoja. Tasoa odotettiin ja nähtiin, sillä olihan paikalla maan parhaat ampujat.

Hyvien tulosodotusten taustalla myös arvokisojen läheisyys, sillä kärkiampujat valmistautuvat Rion maailmancupin kisoihin elokuun lopulla sekä EM-kisoihin elokuun puolivälissä Italian Bolognassa.

SM-kisojen päätöspäivänä ammuttiin miesten makuukisa, jossa oli osanottajia niin runsaasti, että ennen varsinaista kilpailua ammuttiin neljä karsintaerää, joista 30 selvisi jatkoon.

Pitkän päivän päätteeksi Haminan arvokisoihin valmistautuva Aleksi Leppä osoitti varmaa tuloskuntoa, voittamalla kisan mukavalla tuloksella 620,9. Päivän parhaan tuloksen 622,5 ampui karsintakisassa niinikään Haminan Ampumaseuraa edustava Juha Rutonen , joka varsinaisessa kisassa jäin 15. tuloksella 611,7.

– Ammunta alkaa olla ok eli sellainen, kun on ollut tavoitteenakin. Varsinkin asentokilpailussa, joka on päälajini. 620 oli tavoitteena ja on ollut koko kauden, mutta yllätyin, kun se tuli nyt täällä ensimmäistä kertaa kaudella, Leppä iloitsi.

Samalla hän oli hieman yllättynyt, että se riitti voittoon, sillä 30 ensimmäistä kymmenen sarjaa olivat hyviä, mutta neljäs takkusi.

– Neljäs kymmenen sarja oli hieman vaikea ja osumat kiersivät kympin keskustaa. Onneksi viimeiset kaksi kymmenen sarjaa olivat taas kodillaan, Leppä totesi.

Sijoituksissa ratkaisivat kymmenykset, vaikka toiseksi ampunut Juho Autio jäi Lepälle kokonaisen pisteen. 300 metrin kiväärissä kunnostautunut oululainen oli tyytyväinen hopeamitaliinsa.

– Hyvää tekemistä tämä on minulta ollut koko viikonlopun. Erityisesti tähän kisaan olen tyytyväinen, kun ammuin vielä keskellä rataa, Autio analysoi.

Lahdessa ammutusta 300 metrin EM-cupin voitosta hän on leimautunut siihen lajiin, mutta pienoiskiväärillä hänen mukaansa harjoituksetkin tehdään, joten kaikki ovat tärkeitä. Hän keskittyy kuitenkin EM-kisojen 300 metrin kisaan.

Kolmanneksi ampunut viime vuoden mestaruutta puolustanut Espoon Björn Friman käytti jälleen hänelle ominaisesti lähes koko ampuma-ajan suoritukseensa.

– Jäihän siihen 20 sekuntia aikaa. Ampuminen tuntui helpolta, varsinkin verraten eiliseen ammuntaani. Harmi, etten pystynyt tiukemmin puolustamaan viimevuotista mestaruuttani, Friman totesi.

Salon kisat olivat myös viimeinen näyttömahdollisuus EM-kilpailuja silmällä pitäen.