Metsän nainen tahdon olla – varusmiespalvelusta suorittava Liina Laine kiertää Eurooppaa kilpailujen merkeissä

0
Liina Laine viettää runsaasti aikaa metsässä. (kuva: SSS/Jan Sundman)

Liina Laineen 20-vuotiaana keräämät 40 SM-, 13 PM- ja neljä ampumaurheilun EM-mitalia ovat jo saavutus sinänsä. Ovat, vaikka hänen intensiivisesti harrastamiensa metsästysammunnan sekä Sportingin ja Compak Sportingin kilpailijamäärät ovat naisten sarjoissa suhteellisen pieniä.

Kiinnostavaksi Laineen urheilijapolun tekee hänen tarinansa. Se, kuinka nuori nainen on päätynyt vahvasti miesvaltaiseen ympäristöön ja myös Puolustusvoimien urheilukouluun upseerikokelaaksi.

Tarina alkoi osapuilleen kymmenen vuotta sitten.

– Isän perässä lähdin ensin metsälle, ja siinä ohessa ruvettiin käymään ampumaradalla. Siitä sitten alkoi tulla itsellekin oma harrastus pikkuhiljaa, Laine kertoi Halikon Hevonpään ampumaradalla.

Isä Marko Laine viettää tyttärensä kanssa viikonloppuna laatuaikaa. He lähtivät Puolaan, jossa Liina osallistuu GP-kilpailuun.

Kyseessä ei ole likimainkaan ensimmäinen tämän vuoden kisa ulkomailla. Kausi alkoi jo maaliskuussa Kyproksella, ja sen jälkeen reissuja on riittänyt eri puolille Eurooppaa.

Liinan vanhemmat Marko ja Peppi Laine pyörittävät Hajalassa sijaitsevaa Mikkolan tilaa, jossa on yli 150 emolammasta. Myös Liina kasvoi siis luonnon keskellä ja oli varhaisessa vaiheessa mukana myös metsästyksessä sekä siihen liittyvissä asioissa.

– Tiistai-iltana olin mukana riistakolmiolaskennassa tutkimassa, miten riistakanta voi ja mitä metsästä löytyy, hän kertoo esimerkin.

Lopulta suurin osa harrastuksista liittyy enemmän tai vähemmän urheilemiseen.

– Minulla on metsästyskoiria ja bordercollie, jonka kanssa paimennetaan lampaita ja harrastetaan agilitya. Lisäksi tykkään ylipäätään liikkua paljon.

Mieltymys ampumaurheiluun johti selkeisiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Yksi niistä oli meno armeijaan runsas vuosi sitten Halikon lukiossa päättyneiden opintojen jälkeen.

– Armeija on ollut tosi pitkäaikainen haave, ja urheilukoulu mahdollistaa erinomaisesti harjoittelun ja kilpailemisen.

Kauden päätavoite, Compakin MM-kilpailut odottavat Unkarissa elokuun lopulla. Syyskuussa päättyvä armeijaelämä on mukaillut kilpailukalenteria. Ensimmäiset puoli vuotta Laine oli tiiviisti kasarmilla, maaliskuusta eteenpäin merkittäviltä osin edustamassa Suomea EM-, PM-, SM- ja GP-kilpailuissa.

– Armeijan jälkeen on tarkoitus hakea opiskelemaan, eli toivottavasti pääsen viettämään yliopistoelämää, Laine hymyilee.

Sitä ennen hän viettää vielä aikaa kotikulmillaan. Mikkolan tilan sijainti on harjoittelun kannalta otollinen, sillä Hevonpään rata sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä. Lisäksi Hevonpäähän rakennettiin nelisen vuotta sitten Compak-rata, eli myös varsinainen lajitreeni onnistuu hyvin.

Ulkomaiden kilpailujen kiertäminen on paikoin haastavaa taloudellisesti. Kisoissa ei ole rahapalkintoja, ja esimerkiksi Ampumaurheiluliiton tuki suuntautuu pitkälti olympialajeihin.

– Pitkälti yhteistyösopimusten ansiosta pystyn kilpailemaan ja harjoittelemaan näin kattavasti.

Laine kilpailee enimmäkseen neljässä eri lajissa: pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa metsästysammunnassa sekä Sportingissa ja Compak Sportingissa. Tämän myötä arvokilpailuja riittää vuosittain suuri määrä. Ensin mainituissa hän edustaa Hajalan Metsästysseuraa, Sporting-lajeissa Salon Seudun Ampujia.

Haulikkolajit Sporting ja Compak Sporting muistuttavat monilta osin toisiaan. Niissä ammutaan eri suunnista ja eri nopeuksilla lentäviä savikiekkoja. Metsästysammunnat ovat yhdistelmälajeja, joissa ammutaan haulikon lisäksi kiväärillä.

Mikä näissä lajeissa viehättää, eli miksi harrastat näitä, etkä esimerkiksi jotakin olympialajia?

– Nämä ovat metsästyksellisiä lajeja. Harrastaessani totesin niiden olevan äärimmäisen mielekkäitä itselleni. Ne ovat monipuolisia, eikä niihin pääse kyllästymään. Rata ja kiekot eivät ole koskaan samanlaisia.

LIINA LAINEEN VUOSI 2019

Ulkomaiden kilpailut

29.3.–1.4. GP-kilpailut Kyproksella.
13.–14.4. GP-kilpailut Liettuassa.
9.–12.5. EM-kilpailut Unkarissa.
13.–16.6. EM-kilpailut Kreikassa.
28.–30.6. EM-kilpailut Virossa.
3.–4.8. PM-kilpailut Ruotsissa.
10.8.–11.8. GP-kilpailut Puolassa.
22.–25.8. MM-kilpailut Unkarissa.

15 000 laukausta vuodessa

Liina Laine siirtyi kiväärilajeista pitkälti haulikolla ampumiseen keväällä 2015. Sen jälkeen laukausmäärät ovat nousseet nopeaan tahtiin: viime vuonna niitä tuli jo noin 15 000. Tasaisen päivävauhdin taulukolla se tarkoittaisi yli neljääkymmentä laukausta päivässä.

– Jatkossa panostamme määrän sijasta enemmän laatuun. Mieluummin vähän vähemmän harjoituslaukauksia, kunhan ne ovat sitten hyviä. Kun pohjatyöt on tehty, keskitytään hienosäätöön, Laine luonnehtii.

Urheilija pyrkii maailman huipulle Compakissa ja Sportingissa. Compakin EM-kilpailuissa Laine sijoittui tänä vuonna 11:nneksi ja viime vuonna kahdeksanneksi.

– Maailman kärkeen nousemiseksi pitää tehdä töitä monella osa-alueella. Lisää kokemusta ja rutiinia. Henkisen puolen kanssa tehdään paljon töitä, vaikka totta kai hiotaan edelleen myös tekniikkaa. Vaihdoimme muutamia pieniä juttuja tälle kaudelle aika radikaalistikin, ja minulla on ollut esimerkiksi uusi ase käytössä, Laine listaa.

Osallistujamäärät ovat näissä lajeissa merkittävästi suuremmat kuin eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa metsästysammunnassa. Sportingin EM-kilpailussa oli tänä vuonna mukana 52 naista, joiden joukossa Laine sijoittui neljänneksi. Euroopan mestaruuden tuoneessa metsästysammunnan yhdistelmäkilpailussa naisia oli kymmenen, sillä kiväärin ja haulikon yhdistelmäkilpailut koetaan yleisesti erittäin haastaviksi.

– Nostan Euroopan mestaruuden tähän asti parhaaksi saavutuksekseni. Ensimmäisen EM-kullan voittaminen tuntui todella upealta, Laine miettii.