Puhdistus avaa Salon Teatterin syyskauden – ennakkonäytös myyty jo loppuun

0
Salon Teatterin vuosi vaikuttaa monipuoliselta. Luvassa on Pauliina Saloniuksen (vas.) ohjaama kauhutrilleri, Tapio Väntsin ohjaama Puhdistus ja vielä Johanna Parkkisen ohjaama moderni koko perheen musikaali.

Salon Teatteri suuntaa ennätyksiä rikkoneen kesäkauden jälkeen kohti syksyä. Salossa ensimmäistä kertaa nähtävä Puhdistus saa ensi-iltansa Salon Teatterissa 21. syyskuuta.

Puhdistuksen käsikirjoitus on Sofi Oksasen käsialaa. Näytelmä sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa vuonna 2007. Oksanen on kirjoittanut näytelmän pohjalta myös samaa nimeä kantavan romaanin, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2008.

Salon Teatteri suhtautuu alkavaan syyskauteen innolla. Kesäkausi päättyy ensi viikolla Myrskyluodon Maijan viimeisiin esityksiin.

Kuluva kesä on ollut teatterille paras koskaan. Tuoreimman tiedon mukaan suurmusikaali on onnistunut keräämään hurjat 8 000 katsojaa. Se on enemmän, kuin Salon Teatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius uskalsi edes toivoa.

Salolaisten teatteri-into ei vaikuta loppuvan, vaikka kesä kääntyykin syksyyn. Salon Teatteri oli torstaina iltatorilla myymässä lippuja Puhdistuksen ennakkonäytökseen, ja kaikki liput menivät kaupaksi alle kahdessa tunnissa. Niitä oli myynnissä yhteensä 140.

– Innokkaimmat jonottivat lippujaan puolitoista tuntia, Salonius

kertoo.

Puhdistus esitetään syksyn aikana yhteensä 20 kertaa. Mikäli kaikki näytökset täyttyvät, Puhdistus kerää 3 000 katsojaa. Teatterin uudistettuun katsomoon mahtuu kerrallaan 150 katsojaa.

Puhdistuksen ohjaaja Tapio Väntsi on ensi kertaa mukana Salon Teatterin produktiossa. Ohjaaja kertoo, ettei hän ole aiemmin nähnyt Puhdistusta teatterin näyttämöllä.

– Sen sijaan näytelmän käsikirjoitus oli minulle ennestään tuttu opiskeluajoiltani, hän kertoo.

Väntsille oli opiskeluajoilta lähtien jäänyt päähän ajatus siitä, että hän haluaisi vielä joskus olla mukana Puhdistuksen teatterituotannossa. Kun tilaisuus siihen tarjottiin hänelle, oli Väntsi aluksi hieman peloissaan. Hän ei tiennyt, olisiko hän vielä valmis koitokseen.

– Salon Teatterin juju on siinä, että täällä ihmiset haastavat itsensä, Salonius kommentoi.

Enää Väntsiä ei pelota. Puhdistuksen harjoitukset aloitettiin keväällä. Kesätauon jälkeen harjoituksissa on edetty jo vaiheeseen, jossa näytelmän käsikirjoitusta aletaan ymmärtää uudella tasolla.

– Olemme sellaisessa vaiheessa, että näytelmän käsikirjoituksesta alkaa pikku hiljaa saada oivalluksia. Joku kohtaus on voitu tehdä harjoituksissa aina tietyllä tavalla, ja sitten se onkin käännetty päälaelleen, Väntsi selittää.

Oivalluksilla hän ei tarkoita sitä, että Oksasen käsikirjoitusta alettaisiin yhtäkkiä radikaalisti muunnella. Harjoitusten edetessä työryhmä alkaa syvemmin ymmärtää, miksi näytelmän henkilöt toimivat niin kuin he toimivat.

Ohjaajalle itselleen yksi suurimmista oivalluksista on ollut yhtymäkohtien löytäminen nykypäivään. Puhdistus alkaa 1990-luvulta ajasta, jolloin äskettäin itsenäistynyt Viro on myllerryksessä. Väntsi näkee yhtymäkohtia Viron ja Neuvostoliiton ja Suomen ja Venäjän välisessä dynamiikassa. Viro ja Suomi ovat molemmat pieniä valtioita suurvallan kyljessä.

– En kuitenkaan halua, että näytelmän katsojille jää tästä päällimmäisenä viestinä mikään pelko Venäjää kohtaan.

Puhdistus on Väntsin mielestä ennen kaikkea selviytymistarina. Selviytyjiä ovat yhtäältä tarinan päähenkilöinä nähtävät naishahmot ja toisaalta myös Viro itsenäisenä valtiona. Ehkä selviytymisen teema voisikin olla se, joka tarttuisi katsojiin, Väntsi pohtii.

Ensi kesänäkin Vuohensaaressa esitetään musikaali


Puhdistuksen jälkeen Salon Teatterin lavan valtaa Susan Hillin kauhuromaaniin perustuva Mustapukuinen nainen.

Psykologisen trillerin ensi-ilta on uudenvuodenaattona eli 31. joulukuuta.

Kauhutarinan suosiosta kertoo jotain se, että näytelmää on esitetty Lontoossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1989 lähtien. Salossa esityksen ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius .

– Mukana on kaksi näyttelijää, mutta he näyttelevät useita rooleja. Roolin vaihdokset ovat niin uskottavia, ettei yleisö osaa kyseenalaistaa näkemäänsä, Salonius kuvaa.

Pikkuhiljaa yleisö kuitenkin tajuaa, että kyseessä on piinaava trilleri.

Kauhutrillerin jälkeen teatterin lavan tunnelma muuttuu täysin, sillä kevään seuraava produktio on 20. maaliskuuta ensi-iltansa saava lasten musikaali Tippukivitapaus.Sen kantaesitys nähtiin Kansallisteatterin lavalla kaksi vuotta sitten. Musikaalin sanoitukset ovat Laura Ruohosen ja sävellykset Anna-Mari Kähärän käsialaa.

Salossa musikaalin ohjaa Salon Teatterin oma kasvatti Johanna Parkkinen .

Hahmot ovat lapsille ennestään tuttuja Yökyöpeleistä. Tippukivitapaus-musikaalin seuraa pikkupapu Seija Soijaa , joka on pudonnut papupurkistaan alas.

Musikaali on Parkkisen mukaan hulvaton. Siinä myös tartutaan ajankohtaisiin teemoihin, kuten nähdyksi tulemisen tärkeyteen ja maapallon ylikuormitukseen.

Salonius kehuu musikaalia siitä, että se on tehty juuri tämän päivän lapsille.

– Klassikoissa ei ole mitään vikaa, mutta tarvitaan myös uutta, hän toteaa.

Ensi kesänä jatketaan taas suosituksi havaittua musikaalilinjaa.

Suositun Myrskyluodon Maijankin ohjannut Peter Nyberg palaa Salon Teatteriin ohjaamaan Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musikaalin.

Musikaali pohjautuu samaa nimeä kantavaan neuvostoliittolaiseen draamaelokuvaan vuodelta 1975.

Elokuvan tarina taas perustuu Maksim Gorkin novellikokoelmaan, jonka keskiössä on traaginen rakkaustarina.

Jätä kommentti