Rahattomuutta ja epäselvyyksiä – vain yksi Saloon pyrkineistä ulkomaalaisopiskelijoista sai oleskeluluvan

1
Turun ammattikorkeakoulun Tero Reunanen (vas.) kertoi koulutusvientihankkeesta viime tammikuussa Salossa pidetyssä tilaisuudessa. Läsnä olivat myös Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna ja Edunation-yrityksen neuvonantaja Peter Vesterbacka.

Turun ammattikorkeakoulun aikomus tarjota ulkomaalaisopiskelijoille maksullista insinöörikoulutusta Salossa on ainakin ensimmäisen opiskelijaerän kohdalla kuivunut kokoon.

Saloon oli tulossa 29 opiskelijaa, jotka olivat halukkaita maksamaan 50 000 euroa tutkinnostaan. Heille tarjottiin tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutusta.

Opintojen aloitus viivästyi keväällä, koska Maahanmuuttoviraston selvitystyö vei oletettua pidempään.

Nyt kaikkien 29 opiskelijaksi hakeneen tilanne on käyty läpi, ja Maahanmuuttovirasto on myöntänyt opiskelijan oleskeluluvan yhdelle hakijalle.

Loput 28 eivät voi muuttaa Suomeen opiskelijaksi. Valtaosa hakijoista oli Nepalista.

– Suurimmaksi osaksi kielteinen päätös annettiin riittämättömän toimeentulon vuoksi, sanoo ylitarkastaja Leena Turku Maahanmuuttovirastosta.

Jotta opiskelijan oleskeluluvan voi saada, hakijan on osoitettava pystyvänsä turvaamaan toimeentulonsa. Maahanmuuttovirasto on linjannut, että hakijalla pitää olla vähintään 560 euroa kuukautta kohden asumiseen, ruokaan ja muihin menoihin.

Myös rahojen alkuperä on osoitettava.

– Hakijoilla oli myös jonkin verran väärennettyjä selvityksiä tai epäselvyyttä rahojen alkuperästä, sanoo Turku.

Ensimmäisen hakijajoukon epäkelpoisuus ei kuoppaa ammattikorkeakoulun ajatusta koulutusviennistä. Pyrkimyksenä on edelleen aloittaa Salossa maksullinen insinöörikoulutus.

ICT osaamisalueen koulutus- ja tutkimuspäällikkö Tero Reunanen sanoo, että koulussa varaudutaan nyt seuraavan opiskelijaerän vastaanottamiseen.

Tällä hetkellä Saloon on tulossa 27 opiskelijaa pääosin Intiasta.

– He ovat parhaillaan Maahanmuuttoviraston prosessissa. Kaikki ovat käyneet lähetystössä, ja nyt odotellaan, sanoo Reunanen.

Tarkoituksena on, että insinöörikoulutus alkaisi syyslukukauden aikana Meriniityn IoT Campuksella sijaitsevassa koulussa.

– Aloitamme opiskelut joustavasti, kun he tulevat, ja kirimme tarvittaessa kesän puolella mahdollisen viiveen kiinni, sanoo Reunanen.

Ammattikorkeakoulu haalii ulkomaalaisopiskelijoita Suomeen yhdessä Edunation-yrityksen kanssa.

Edunationin sidosryhmävastaava Niina Virtanen sanoo Salon ensimmäisen opiskelijaerän olleen pettymys.

– Emme osanneet odottaa oleskelulupia näin huonolla prosentilla, Virtanen toteaa.

Virtanen arvioi hakijoiden olleen tietoisia siitä, että heiltä vaaditaan tietty varallisuustaso.

– Tiedotamme vaatimuksista tarkasti ja selvästi.

Kokemuksen myötä Edunation on vähentänyt markkinointia Nepalissa.

– Nepal on haastava maa. Vaikka hakijoilla olisi rahaa, ilmeisesti rahan alkuperään liittyy usein epäselvyyksiä.

Tällä hetkellä prosessissa olevaan opiskelijaerään Virtanen suhtautuu luottavaisesti.

– Valtaosa hakijoista on Intiasta, ja parille on jo tullut myönteinen päätös.

Edunationin tavoitteena on tuoda ulkomailta kaikkiaan 150 000 opiskelijaa Suomeen. Yritys tekee yhteistyötä kymmenen korkeakoulun kanssa.Salon lisäksi ulkomaalaisia opiskelijoita rekrytoidaan esimerkiksi Kajaanin ammattikorkeakouluun ja Hämeen ammattikorkeakouluun.

Höpö

Ehkä kannattaisi käyttää kotimaisia opiskelijoita, niitä varmaan olisi tulossa tuollaiseen koulutukseen. Hintaa tietysti pitäisi pudottaa reilusti…