Salon kasvuinfra-yhdistys haluaa lisätä avoimuutta päätöksenteossa

1
Mika Nummenpalon mukaan salolaiset kokevat nyt, ettei heitä kuunnella. Uusi yhdistys haluaa auttaa Saloa kehittymään, lisätä avointa keskustelua ja tuoda kuntalaisten ääntä kuuluviin.

Saloon perustettu uusi yhdistys Salon kasvuinfra ry. aikoo tarjota ilmaista asiantuntija-apua kaupungin päättäjille ja virkamiehille.

Yhdistyksen tavoitteena on saada veronmaksajien ja kaupunkilaisten mielipide näkymään nykyistä paremmin ja aikaisemmin päätöksenteossa.

– Nykyisin tyyli tuntuu olevan se, että suunnitellaan ensin ja kerrotaan sitten, että näin tehdään. Ajatusmalli pitäisi kääntää toisin päin; kertoa ensin, mihin pyritään ja sanoa, että nyt tätä aletaan suunnitella, Salon kasvuinfran puheenjohtaja Mika Nummenpalo kertoo.

Nummenpalon mukaan nykyinen päätöksentekotapa johtaa usein valituksiin. Hänen mielestään lopputulos olisi parempi, jos asioita valmisteltaisiin alusta asti avoimesti, aktiivisesti tiedottaen ja kuntalaisia kuunnellen.

– Pyrimme vähentämään negatiivisuuden määrää ja luomaan uskoa myös virkamiehiin, että hei, meitä kannattaa kuunnella. Toivottavasti myös virkamiehet ymmärtävät, että yritämme helpottaa heidän työtaakkaansa, hän sanoo.

Salon kasvuinfra ry. valitsi tiistain kokouksessaan Nummenpalon lisäksi hallitukseensa kuusi jäsentä. Jäseniä ovat Mikko Lundén , Ismo Saari , Jerina Wallius , Juha Rannikko , Timo Lahnalampi ja Eija Seppälä . Varajäseniä ovat Saku Nikkanen , Lasse Heino ja Tuulia Broman .

Hallituksessa on monta tuttua nimeä politiikasta. Nummenpalo oli kevään eduskuntavaaleissa ehdolla Liike Nytin ehdokkaana. Lundén on perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginhallituksen jäsen, Wallius kokoomuksen valtuutettu, Saari pitkän linjan keskustavaikuttaja ja Seppälä SDP:n entinen konkarivaltuutettu. Saku Nikkanen (sd.) istuu Salon kaupunginhallituksessa.

– Yhdistys ei ole missään nimessä poliittinen, eikä sidoksissa mihinkään puolueeseen. Poliittisia päätöksiä ei saa tehdä, ja kaiken pitää olla avointa, Mika Nummenpalo korostaa.

Hallituksen jäsenissä on sekä Tunnin junaan että Märynummen tuulivoimaloihin kriittisesti suhtautuvia ihmisiä.

– Tämä ei ole vastustusryhmä, vaan ratkaisuhakuinen ryhmä. Tarkoituksemme on kehittää positiivista ilmapiiriä käytännössä, eikä vain mainoslauseissa, Nummenpalo korostaa.

Yrittäjänä ja led-kehittäjänä Salossa tunnettu Mika Nummenpalo on kommentoinut Salon kaupungin päätöksentekoa aktiivisesti. Hän on ehdottanut esimerkiksi sisäilmaseminaarin järjestämistä ja sisäilmaongelmiin keskittyvän tutkimuskeskuksen perustamista Saloon.

– Olen huomannut, että kaupungin on tosi vaikeaa ottaa vastaan apua ulkopuolelta. Nyt meillä on yhdistys, joka voi järjestää yleisötilaisuuksia ajankohtaisista aiheista ja kutsua niihin eri alojen asiantuntijoita ja päättäjiä.

Ensimmäisen avoimen yleisötilaisuutensa Salon kasvuinfra aikoo järjestää jo ensi tiistaina 20. elokuuta. Salon lukion auditoriossa järjestettävässä tilaisuudessa esitellään yhdistyksen toimintaa. Asiantuntijaksi tilaisuuteen on kutsuttu Suomen Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola .

Seuraava yleisötilaisuus on tarkoitus pitää lokakuussa. Nummenpalon mukaan tilaisuuksissa varataan reilusti aikaa keskustelulle. Yhdistys aikoo myös tiedottaa aktiivisesti toiminnastaan.

– Löytyisikö Salon älykaupunkihankkeen kautta uusi viestintäkanava, jonka kautta voisimme viestiä ihmisille, hän miettii.

Kasvu vai jarru?

Näyttää tämä yhdistys koostuvan lähinnä vastarannankiiskeistä, jotka vastustavat infran kehittämistä mm. oikorataa.