Salossa 300 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten – Katso kartasta kaupungin ja seudun tuoreimmat työttömyysluvut

1
Varsinais-Suomessa on avoinna työpaikkoja esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla. Myös monissa muissa palvelualan ja teollisuuden tehtävissä oli töitä tarjolla enemmän kuin aikoihin. Kuva: Timo Jakonen.

Työttömyyden lasku jatkuu Salossa ja koko Varsinais-Suomessa. Myös avoimien työpaikkojen määrä on yhä nousussa. Viime päivien uutiset Suomen talouskasvun hiipumisesta ja yritysten yt-neuvotteluista eivät yllä vielä Työllisyyskatsauksen heinäkuun lukuihin.

Salossa oli heinäkuun lopussa 2 788 työtöntä työnhakijaa. Se on 300 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysprosentti oli heinäkuussa 11,7.

Kesäkuusta työttömien määrä on kuitenkin noussut. Silloin työttömänä oli 2 576 henkilöä.

Naisia oli Salossa hieman enemmän työttömänä kuin miehiä. Työttömänä oli 1 415 naista ja 1 373 miestä.

Työttömien määrä on pysytellyt Salossa alle 3 000 hengen koko alkuvuoden. Työttömyysprosentti on nyt vuoden korkeimmalla tasolla.

 

AVOIMIEN TYÖPAIKKOJEN määrä pysyy hyvällä tasolla Salossa. Heinäkuussa Ely-keskuksen Työllisyyskatsaukseen oli listattuna 349 avointa työpaikkaa, kun vuosi sitten paikkojen määrä oli reilu 200. Kesäkuussa avoinna oli 315 työpaikkaa.

Heinäkuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa 4 400 kappaletta eli 8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 13 500 kappaletta. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna heinäkuun aikana 8 000 kappaletta, joista 4 000 oli uusia, heinäkuun aikana avautuneita työpaikkoja, kertoo Ely-keskus.

VARSINAIS-SUOMEN työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa yhteensä 22 637 työtöntä työnhakijaa. Viime vuoden heinäkuusta työttömien määrä väheni kahdeksalla prosentilla eli 1 900 henkilöllä. Tahti on Varsinais-Suomessa ripeämpää kuin koko maassa, jossa työttömyys aleni viidellä prosentilla.

Työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,9 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa, jossa luku on 10,2 prosenttia.

Heinäkuun aikana työttömien yleensä määrä yleensä vielä kasvaa, tänä vuonna 1 500 henkilöllä.

Työttömyyden kasvu johtuu pääasiassa kesäajalle ominaisista tekijöistä: oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä.

MAAKUNNAN pienin työttömyysprosenttia oli Laitilassa, 5,1 prosenttia. Korkein työttömyysaste oli Turun kaupungissa, 13,0 prosenttia.

Seutukunnista pienin työttömyysaste oli Vakka-Suomessa, 6,1 prosenttia ja korkein Salon seudulla 11,2 prosenttia.

TYÖTTÖMYYS väheni Varsinais-Suomessa kaikissa seutukunnissa viime vuoden lukuihin verrattuna. Ripeimmin työttömien määrä väheni Turunmaan saaristossa, 12 prosentin vauhtia. Vakka-Suomessa työttömien määrä oli sama kuin vuotta aiemmin.

Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja se alenee koulutustaustasta riippumatta, kuvailee Ely-keskuksen tiistaina julkaisema Työllisyyskatsaus.

Pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee lähes kaikissa alueen kunnissa. Kolmessa vuodessa pitkäaikaistyöttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt 51 prosentilla eli 5 300 henkilöllä.

Elokuun aikana työttömien määrä alkaa yleensä vähentyä ja Ely-keskuksen asiantuntijat näkevät, että näin tapahtuu Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Työttömyysluvut Salossa heinäkuu 2019

  • Lomautettuna 176 henkilöä
  • Alle 20-vuotiaita 106 henkilöä
  • Alle 25-vuotiaita 384 henkilöä
  • Yli 50-vuotiaita 1 096 henkilöä
  • Pitkäaikaistyöttömiä 633 henkilöä
  • Lähde: Ely-keskuksen Työllisyyskatsaus.
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Volkan
4 vuotta sitten

No kai varmaan, kun porukka käy muualla töissä.