Teflon Brothersin poppi ja räppi lämmittivät yleisön

0
Teflon Brothers Salon iltatorin lavalla. Kuvat: SSS/ Marko Mattila.

Salon iltatoriyleisöä viihdytti kolmen räppärin muodostama Teflon Brothers, joka oli saanut väkeä hyvin liikkeelle.

– Katu suljetaan, sanoi järjestystä valvonut yhdistyksen sihteeri Hannele Edelman Suvisalo ry:stä. Horninkatu saatiinkin suljettua iltaseitsemään mennessä, kun väkeä alkoi kerääntyä runsaasti myös katuosuudelle Horninkadulle.

Torilla ei kuitenkaan ollut yhtä paljon yleisöä kuin elokuun alussa, kun koko perheen hevibändi Hevisaurus villitsi lapsia ja nuorta yleisöä, ja perheet olivat liikkeellä. Teflon Brothers -yhtyeen kokoonpanossa on mukana sen tunnetuin jäsen Pyhimys , ja hänen lisäkseen Heikki Kuula ja Voli, joka on oikealta nimeltään Jani Tuohimaa . Yhtye soittaa suomalaista räppia, poppia ja dancemusiikkia.

– Pikkuhiljaa Salo lämpiää, kuului lavalta muutaman biisin jälkeen, kun hulvattomista musiikkivideoistaankin tunnettu Teflon Brothers käynnisteli koneitaan.

Pyhimys palkittiin kuluvana kesänä Juha Vainion sanoittajapalkinnolla. Pyhimys on myös tämän vuoden kuusinkertainen Emma-voittaja. Heikki Kuula on taiteen maisteri ja muun muassa JVG:n logon suunnittelija. Jani Tuohimaa on tehnyt musiikkia myös Jan Salanickin ja Voli Holiwoodin nimillä. Hän on julkaissut yhtyeen kanssa neljä albumia. Bändin suurimpia hittejä on Maradona (kesä ´86), Pämppää, Hubba Bubba ja uusin Juhannussimaa elokuvasta Fingerpori. Teflon Brothersista julkaistaan lokakuussa kirja Teflon Bible , jonka on kirjoittanut Hippo Taatila.

Jokioisilta bändiä kuuntelemaan olivat saapuneet sisarukset Pauliina ja Eveliina Leino sekä Sabrilla Liski , jotka tunnistautuivat bändin faneiksi. Mitään yhtä biisiä he eivät nimenneet parhaaksi.

– Teflon Brothersilla niitä on monia. Tämän tyylisestä musiikista me tykätään, sanoi Eveliina Leino.

– Musiikki on ainakin baarissa tanssittavaa, tuumi Liski

Porukalla oli tultu Jokioisilta katsomaan myös silloin, kun Vesta esiintyi Salon iltatorilla aiemmin kesällä.

Saloon tullaan kauempaakin viihtymään iltatorilla ja nauttimaan musiikista.

 

Anne Hongisto Turusta (vas.), Teijo Saarinen sekä Tiina Lindgren Paimiosta ovat usein moottoripyörillä liikkeellä.

Anne Hongisto Turusta ja Tiina Lindgren Paimiosta olivat saaneet kyydin – moottoripyörien kyydissä.

– Aika useinhan täällä käydään, he totesivat.

Moottoripyöräporukassa on Suomen Intruder Clubin klubilaisia.

– Ikääntyneempää porukkaa, sanoi kuskina toiminut Teijo Saarinen.

Porukkaan uppoaa kaikenlainen musiikki, mutta Saarinen tykkää hevistä.

 

Tanja Aittamäki ja 4-vuotias kummipoika Pekko Alanko kokeilevat moottorikäyttöistä autoa ympyräparkissa.

Musiikin lisäksi järjestettiin myös sirkushuveja lapsille ympyräparkissa, jossa jonotettiin autoradalle pääsyä. Lasten kirpputorialueelle oli pystytetty 3–12 -vuotiaille pienoisliikennekaupunki. Lapset pääsevät ajamaan avustajan kanssa moottorikäyttöistä pienoisautoa. Suljetulta alueelta löytyi liikennemerkkejä, suojateitä ja toimivat liikennevalot. Auralaiset Tanja Aittamäki ja Jarkko Nieminen odottivat jonossa 4-vuotiaan Aittamäen kummipojan Pekko Alangon pääsyä pikkuauton rattiin.

– Aurasta tultiin myös kuuntelemaan Teflon Brothersia, sanoi Aittamäki, jonka lempibiisi on tältä bändiltä Maradona (kesä ´86).