Tuhansien konserttien mies Salosta

0
Veli-Matti Henttosen valokuviin liittyy tarinoita keikkapaikoilta. Alice Cooper Turussa 1991 (ylh.vas.) ja Urban Sax Porissa 1984.

Salolainen toimittaja Veli-Matti Henttonen (s. -55) on koonnut valokuvanäyttelyn muun muassa maailman tähdistä ja bändeistä. Henttonen aloitti valokuvaamisen jo 70-luvulla ennen työskentelyään Salon Seudun Sanomissa.

– Suurin osa näyttelyn kuvista on otettu työkeikoilla kulttuuritoimittajana 90-luvun alusta lähtien.

– Harrastin jo aiemmin musiikin kuuntelua ja kävin keikoilla lähinnä Turun puolessa, mutta valokuvaaminen tuli mukaan työn myötä, kertoo Henttonen, jonka tehtävänä oli myös kirjoittaa konserttijutut.

Näyttelyn vanhimpia kuvia on mustavalkokuva vuodelta 1984 Yö-yhtyeestä Salossa, ja se on mustavalkoinen kuva.

Muutamia näyttelyn kuvista on jopa muutettu värikuvista mustavalkoisiksi. Mitään kuvista ei ole käsitelty tietokoneella.

Elävät kuvat -näyttelyn Suomi-vuosiin mahtuvat muun muassa Hurriganes-elokuva, Sampsa Sarparanta ja Edu Kettunen sekä Pelle Miljoona , jonka esitystä vuonna 2018 Salossa Teatteri Provinsissa Henttonen sai kuvata koko konsertin ajan.

– Pelle Miljoona kuuluu Salon Seudun Sanomien jälkeiseen aikaan, sillä olin tuolloin jo jäänyt eläkkeelle. Eläköitymisen aikaan syntyi myös ajatus valokuvanäyttelystä.

Valokuvanäyttelyssä on kaikkiaan 63 valokuvaa, joista 62 on Henttosen ottamia. Alunperin Henttonen valitsi noin viidestäsadasta loppusuoralle päässeestä valokuvasta puolet, joista valikoituivat lopulliset näyttelyn valokuvat. Negatiiveja hänellä on yhä tallessa tuhansia.

Jäljelle jäi vielä satoja artistien kuvia, jotka eivät mahtuneet näyttelyseinälle.

– ”Itsestään selvyydet” olen jättänyt kuvista pois. Minut tunteville mukana ei ole siis Jethro Tull ja Teppo Mäkynen .

– Heistä olen kirjoittanut juttuja niin paljon, tuumaa Henttonen.

Näyttelyseinällä komeilee muun muassa PeukaLoiset bändistä tunnettu lehtikuvaaja Juha Metso , jota Henttonen on kuvannut 2018 Perttelissä.

Artistien kuvaajana Henttonen tottui keikoilla siihen, että kolmen ensimmäisen biisin aikana sai kuvata ja silloinkin ilman salamaa.

– Suurten artistien konserteissa on hyvin tarkkaan määrätty, mistä ja miten kuvia saa ottaa. Valtaosa kuvista on otettu ihan edestä.

Michael Jackson oli Helsingissä 1997, ja kuvien ottamiseen oli aikaa vain muutama minuutti sen jälkeen, kun hän astui lavalle.

Henttonen kertoo, että jokaiseen kuvaan ja kuvanottohetkeen liittyy hyviä muistoja, jotka heräsivät henkiin näyttelyn kokoamisen myötä.

– Sitä on ihan kananlihalla vieläkin, kun muistaa hetken, jolloin Emmylou Harris nousi lavalle Helsingissä 1997.

Kuvaamistapahtuma on aina hektinen.

Madonnan konsertissa Helsingissä 2012 oli erittäin tarkkaa, milloin kameran sai nostaa esiin.

– Nyt kesällä Dylania ei saanut kuvata ollenkaan, ei yleisökään edes kännyköillä.

– Konsertin aluksi sitä vaan kuvaa satoja digikuvia ensimmäisten biisien aikana. Sen jälkeen sitä vasta katsoo, mitä lavalla oikein tapahtuu, ja sitten ottaa yleensä ne parhaimmat otokset, kuvailee Henttonen.

Näyttelykuviin Henttonen on valinnut yhden kuvan instrumentista. Kuvassa on Mark Knopflerin kitara.

– Olen kuvannut usein myös muusikkojen kenkiä tai esimerkiksi Deep Purplen Ian Gillanin paljaita jalkoja, mutta näistä ei ole valokuvia näyttelyssä.

Vaikeimpia kuvattavia ovat Henttosen mielestä kosketinsoittajat ja rumpalit.

Viimeisin näyttelykuvista on fanikuva, jossa Henttonen poseeraa kahden kuuluisan kitaristin kanssa. Kuvassa ovat Clem Clempson Colosseumista ja Martin Barre Jethro Tullista.

– Fanikuvan ottanut kuvaaja jäi tuntemattomaksi. Hän oli saksaa puhunut roudari.

– Tämä on ensimmäinen oikea valokuvanäyttelyni, iloitsee Henttonen.

Negatiiveja ja kuvia sähköisessä muodossa olisi ollut kymmeniätuhansia. Näyttely on hyvä otos vuosista keikkakuvaajana, sillä siihen sisältyy monenlaisia kuvia.

– Näyttelyä ei koottu sillä periaatteella, että mukana olisi vain maailmantähtiä. Kuvia on myös paikallisista musiikkitapahtumista Koskis Folkista ja Salo Jazzista.

Mieluista musiikkia Henttoselle on monipuolinen kitaramusiikki.

– Se on aina silloin parasta musiikkia, mitä on saanut kuunnella keikoilla. Ei ole yhtä ylitse muiden. Vanha 70-luvun alun hardrock ja progressiivinen rock ovat yhä mieluista kuunneltavaa, tuumaa Henttonen.

Musiikkiaiheisten valokuvien näyttelyssä valokuvien asettelussa on ollut mukana Veturitallin museomestari Simo Suni .

Näyttely on myös osa Salon Seudun Sanomien 100-vuotisjuhlintaa.

Elävät kuvat -näyttely aukeaa yleisölle lauantaina 17. elokuuta lauantaina ja on auki 6.9. saakka ti-pe 11-18, la-su 11-15. kulttuuritalo Villissä. Näyttelyyn on vapaa pääsy.