Vilppaan kausi alkaa Salohallissa Kouvoja vastaan – katso Vilppaan koko otteluohjelma

0
Teemu Rannikon Vilpas aloittaa kauden isännöimällä viime kauden välierävastustajaa Kouvoja.

Korisliigakausi 2019–2020 alkaa Vilppaan osalta lauantaina 28. syyskuuta Salohallissa viime kevään välierävastustajaa Kouvoja vastaan.

Ensimmäiset ottelut pelataan jo perjantaina 27. syyskuuta, kun Seagulls isännöi Ura Basketia ja Kobrat KTP-Basketia.

Korisliigan otteluohjelma julkaistiin muutamien viivästysten jälkeen keskiviikkona.

Otteluohjelman laadinta oli tällä kertaa astetta helpompaa, sillä joukkueita on pitkästä aikaa parillinen määrä. Joukkuemäärä nousee 12:een, kun Lahti Basketball nousi Korisliigaan, eikä yksikään nykyisistä liigaseuroista joutunut luopumaan liigapaikastaan taloudellisista syistä.

Otteluohjelmaan tullee vielä muutoksia Karhubasketin ja Katajan europelien vuoksi. Korvaavat pelipäivät on jo katsottu.

Runkosarjan ainoa maajoukkuetauko on ohjelmassa helmikuun puolivälissä.

44 ottelun runkosarja päättyy 7. huhtikuuta. Runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta selviytyvät puolivälieriin, jotka pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Välierät ja finaalit pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä ja pronssiottelu yksittäisenä otteluna. Pudotuspelijärjestelmään ei siis tullut muutoksia.

Runkosarjan viimeiseksi jäänyt joukkue tippuu Divari A:han kaudeksi 2020–2021.

Korisliigan televisioinnista vastaa ensi kaudellakin Elisa Viihde.

Vilppaan ottelut runkosarjassa:

la 28.9. klo 17 Kouvot (k)
su 6.10. klo 17 Kataja (v)
ke 9.10. klo 18:30 KTP-Basket (v)
la 12.10. klo 17 Lahti Basketball (k)
ke 16.10. klo 18:30 Karhubasket (k)
su 20.10. klo 17 BC Nokia (v)
ke 23.10. klo 18:30 Kobrat (v)
ke 30.10. klo 18:30 Seagulls (k)
la 2.11. klo 18 Pyrintö (v)
ke 6.11. klo 18:30 Korihait (k)
la 9.11. klo 17 Ura Basket (v)
ke 13.11. klo 18:30 Kouvot (v)
la 16.11. klo 17 Kataja (k)
su 24.11. klo 17 Lahti Basketball (v)
ti 26.11. klo 18:30 KTP-Basket (v)
la 30.11. klo 17 Karhubasket (v)
la 7.12. klo 17 BC Nokia (k)
pe 13.12. klo 18:30 Kobrat (k)
ti 17.12. klo 18:30 Seagulls (v)
pe 20.12. klo 18:30 Pyrintö (k)
la 28.12. klo 17 Ura Basket (k)
ma 30.12. klo 18:30 Korihait (v)
su 5.1. klo 19 Kouvot (k)
ke 8.1. klo 18:30 Kataja (v)
ke 15.1. klo 18:30 Lahti Basketball (k)
la 18.1. klo 17 KTP-Basket (k)
ke 22.1. klo 18.30 Karhubasket (k)
ti 28.1. klo 18:30 BC Nokia (v)
la 1.2. klo 17 Kobrat (v)
su 9.2. klo 15 Pyrintö (v)
ke 12.2. klo 18:30 Korihait (k)
MAAJOUKKUETAUKO
ke 26.2. klo 18:30 Ura Basket (v)
la 29.2. klo 17 Seagulls (k)
ke 4.3. klo 18:30 Kataja (k)
la 7.3. klo 17 Lahti Basketball (v)
ke 11.3. klo 18:30 KTP-Basket (k)
pe 14.3. klo 17 Karhubasket (v)
ke 18.3. klo 18:30 Kouvot (v)
la 21.3. klo 17 BC Nokia (k)
ti 24.3. klo 18:30 Kobrat (k)
pe 27.3. klo 18:30 Seagulls (v)
ke 1.4. klo 18.30 Pyrintö (k)
la 4.4. klo 17 Korihait (v)
ti 7.4. Ura Basket (k)

Vilppaan pelipäivät:

Maanantai: 1 ottelu
Tiistai: 5 ottelua
Keskiviikko: 15 ottelua
Perjantai: 4 ottelua
Lauantai: 14 ottelua
Sunnuntai: 5 ottelua

Jätä kommentti