Lehdet: Suomalaismies kuoli Kalifornian 34 uhria vaatineessa venepalossa – tutkintaraportin mukaan koko miehistö nukkui, kun sukeltajia kuljettaneella aluksella syttyi raju tulipalo

0

Kalifornian viimeviikkoisessa venepalossa kuoli suomalaismies. Ilkka ja Pohjalainen kertoivat, että yksi uhreista oli Lapualta kotoisin ollut suomalaismies. 34 ihmistä kuoli, kun laitesukeltajia kuljettaneessa aluksessa syttyi raju tulipalo.
50-vuotias suomalaismies oli asunut Yhdysvalloissa ainakin 20 vuotta ja tehnyt pitkän uran Piilaaksossa. Hän oli aiemmin Nokian palveluksessa ja perusti myöhemmin oman tietotekniikka-alan yrityksen.
Uhrin äiti kertoo lehdille, että Kaliforniassa asunut poika oli lähtenyt kolmipäiväiselle sukellusretkelle Santa Cruzin saaren ympäristöön. Retkikunta oli paluumatkalla, kun aluksella syttyi tulipalo. Vain viisi miehistön jäsentä ehti pelastautua.
Turmaa tutkiva Santa Barbaran poliisi kertoi Facebookissa lauantaina, että kaikki turman uhrit on tunnistettu. Poliisi julkaisi uhreista nimilistan.
Uutistoimisto AFP kertoi perjantaina, että alustavan onnettomuustutkintaraportin mukaan kaikki kuusi miehistön jäsentä olivat nukkumassa palon syttyessä. Yhdysvaltojen hallinnon turvallisuusviranomainen kommentoi Los Angeles Times -lehdelle aluksen olleen sen kokoinen, että lain mukaan siellä olisi pitänyt olla yövahti.
Raportin mukaan yksi miehistön jäsenistä teki hälytyksen herättyään meluun ja nähtyään tulipalon. Miehistö yritti pelastaa alakannella nukkuneita 33:a matkustajaa ja yhtä miehistön jäsentä mutta ei siinä onnistunut.

——

Juttua on päivitetty klo 10.40: Tapauksesta kertoivat aiemmin Ilkka ja Pohjalainen.

https://www.ilkka.fi/yksi-kalifornian-tuhoisan-veneonnettomuuden-uhreista-oli-lahtoisin-lapualta-suruviesti-tavoitti-vanhemmat-kolme-paivaa-onnettomuuden-jalkeen-1.3082044
https://www.pohjalainen.fi/yksi-kalifornian-tuhoisan-veneonnettomuuden-uhreista-oli-lahtoisin-lapualta-suruviesti-tavoitti-vanhemmat-kolme-paivaa-onnettomuuden-jalkeen-1.3082045
https://www.ilkka.fi/yksi-kalifornian-tuhoisan-veneonnettomuuden-uhreista-oli-lahtoisin-lapualta-suruviesti-tavoitti-vanhemmat-kolme-paivaa-onnettomuuden-jalkeen-1.3082044
https://www.pohjalainen.fi/yksi-kalifornian-tuhoisan-veneonnettomuuden-uhreista-oli-lahtoisin-lapualta-suruviesti-tavoitti-vanhemmat-kolme-paivaa-onnettomuuden-jalkeen-1.3082045

STT

Kuvat: