Lisää lapsia Prisma-liigaan, mutta miten?

1
Maalivahdin tehtävät saattavat joskus olla vähän tylsiä.

Salon Palloilijoiden perinteinen Prisma-liiga päättyy tämän vuoden osalta sunnuntaina Urheilupuistossa. Tällä kaudella liigan vastaavina toimivat kahden vuoden mittaisella oppisopimuskoulutuksella seurassa olevat Iida Laaksonen ja Alexander Strekalovskiy.

– Kesä meni oikein hyvin. Pelaajia on riittänyt ja järjestelyt toimivat. Odotin, että hommia riittää ja onhan tässä ollut kiirettä. Mutta kesästä selvittiin pienen alkukankeuden jälkeen, Laaksonen kertoi päättäjäisten aattona.

Prisma-liigan joukkue- ja pelaajamäärä pysyivät viime vuoteen verrattuna suurin piirtein samana. Mikroissa, Mineissä ja Nappuloissa oli yhteensä 56 joukkuetta ja sen päälle oli nuorimmat 4–5-vuotiaat Supermikrot, jotka pelasivat pienpelejä kolmella kolmea vastaan. Yhteensä pelaajia oli noin 600.

Vielä vuosina 2014 ja 2015 pelaajamäärä oli yli 800, joten pudotus on ollut kohtalaisen iso.

– Olen sitä yrittänyt pohtia kesän aikana, miten saisi houkuteltua lisää lapsia mukaan, mutta en tiedä, Laaksonen myöntää.

Laaksosen ja Streklovskiyn tehtävät eivät lopu päättäjäisiin.

Kaksikko kiertää yhdessä SalPan salibandyn tuoreen seurakehittäjän Hilda Kataikon kanssa Salon kouluja vetämässä Liikkis-kerhoja. Lisäksi Laaksonen toimii SalPan 2010–2011 syntyneiden tyttöjen valmentajana.

Myös tyttöpelaajien määrä on ollut viime vuodet laskussa niin Salossa kuin koko Länsi-Suomen piirissä. Uutta nousua on havaittavissa.

– Hyvä, että tuli puheeksi! Meille on tullut parin viime viikon aikana viisi uutta pelaajaa. Nyt näyttää, että määrät olisivat taas nousussa, Laaksonen iloitsee.

Prisma-liigan päättäjäiset Urheilupuistossa sunnuntaina kello 10 alkaen. Päätösmarssi ylänurmelle kello 13.

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Paukkula

Aikanaan Prismaliiga oli todellinen kaikki pelaa -sarja. Lapsen luokalta melkein kaikki olivat mukana. Kun ekaluokka alkoi, suurin osa oli pelannut kaksi kesää futista. Olivat tuttuja keskenään ja kouluun siirtyminen oli jouheaa. Sukulainen valitti joskus, että poika lopetti futiksen muutaman vuoden jälkeen. Mutta lohdutin, että ne ensimmäiset vuodet ovatkin tärkeimmät. Ketteryys, taidot ja pelisilmä sekä porukassa toimiminen kehittyvät juuri silloin. Siellä hitain ja kankeinkin kehittyy ja parhaat saavat välillä loistaa. Kaikille tulee kokemuksia onnistumisesta ja opitaan, että niistä huonommistakin peleistä pääsee yli.