Maanantaina kohtasi kaaos, mutta tiistaina Tjäreborg vie maailmalle normaaliin malliin

0

”Business as usual”, julisti tiistaina paitsi Tjäreborg myös Suomen matkatoimistoalan liitto SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.
Tjäreborg kertoi nettisivuillaan toiminnan jatkuvan normaalisti ja lentojen myös lähtevän normaalisti tiistaista eteenpäin. Samalla yritys lupasi kertoa kohteissa oleville asiakkailleen paluulentojen järjestymisestä tekstiviestien välityksellä.
Brittiläinen emoyhtiö Thomas Cook rysäytti maanantaina julkisuuteen tiedon yhtiön ajautumisesta konkurssiin. Nopeasti eskaloitunut konkurssitilanne sai myös Tjäreborgin perumaan lentoja maanantaina.
Tiistaina Tjäreborg kertoi myös, ettei Thomas Cookin konkurssilla ole vaikutusta matkaehtoihin. Normaalit peruutus- ja muutosehdot ovat yhtiön mukaan voimassa.
SMALin näkökulmasta normaalitilanteeseen on Mäki-Fräntin mukaan päästy varsin nopeasti.
– Toivotaan, että se tällaisena jatkuukin ja ihmiset, jotka ovat varanneet matkojaan pitkälle syksylle ja talveen pääsevät matkastaan ihan normaalisti nauttimaan.

Brittiyhtiön kaatoivat brittiongelmat

Myös Mäki-Fränti vaikutti tiistaina suhtautuvan maanantaisen kaaoksen jälkeiseen tilanteeseen luottavaisin mielin.
– Tämä oli helpotus, että he löysivät näin nopeasti rahoituksen tälle Nordic-tason organisaatiolle, joka on ollut ihan toimiva, hyvä ja tuloksellinen kokonaisuus, Mäki-Fränti kertoi STT:lle tiistaina.
– Meidän näkökulmasta oikein hyvä ratkaisu.
Mäki-Fränti uskoo, ettei brittiyhtiön konkurssilla tule olemaan radikaaleja vaikutuksia matkailualaan.
Tjäreborgin sivuilla kerrottiin tiistaina, että vaikka omistajakonserni hakeutui konkurssiin, Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryhtiöt Ving, Spies ja Globetrotter sekä lentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia jatkavat itsenäisenä yksikkönä. Vaikka Thomas Cookin tilannetta on raoteltu mediassakin aika ajoin, oli romahdus lopulta varsin äkillinen.
Mäki-Fränti ei usko, että kukaan olisi arvannut konkurssin tapahtuvan juuri nyt. Hänen mukaansa Thomas Cookilla on ollut riesanaan monta tekijää, jotka ovat ominaisia nimenomaan brittimarkkinoille. Ongelmiksi nousivat erityisesti brexit ja punnan heikko kurssi.
– Nämä ovat varmaan olleet viimeinen niitti, joka on katkaissut kamelin selän ja laittanut pallon pyörimään entistä nopeammin.

”Taloudellista vaaraa ei ole”

Maanantaiset tapahtumat syöksivät monet Tjäreborginkin asiakkaat epätietoisuuden valtaan, kun lentoja peruttiin ja matkanjärjestäjästä ei maanantaina meinannut kuulua mitään. Moni luki uutiset konkurssista tiedotusvälineiden sivuilta.
Nähtäväksi jääkin, miten maanantain tapahtumat vaikuttavat kuluttajien luottamukseen.
Mäki-Fränti kuitenkin muistutti tiistaina, että kuluttajan rahat ovat matkanjärjestäjän kautta varatessa turvattuna.
– Siellä taustalla on kuitenkin aina se vakuus, joka on asetettu Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Se on monta kymmentä miljoonaa euroa. Ylipäätään, kun ostaa matkan matkanjärjestäjältä, joka on vakuusrekisterissä, on matka taloudellisesti suojattu.
Hän kuitenkin myöntää, että jos pitkään odotettu matka yllättäen peruuntuukin, voi tästä syntyä harmia ja pahaa mieltä.
– Tällaisia ikäviä fiiliksiä varmasti syntyy, jos matkanjärjestäjä onkin yhtäkkiä maksukyvytön, eikä pysty sitten operoimaan niin kuin on sovittu ja matkat joudutaan perumaan.
– Taloudellista vaaraa ei ole, hän toistaa.
Thomas Cookin ympärillä pyörineet huhutkaan eivät näyttäneet Britanniassa karkottaneen asiakkaita.
– Sitä pohdiskelin, jos 600 000 asiakasta jäi konkurssin tullessa maailmalle, niin kyllä se aika iso luku on, Mäki-Fränti sanoo.
– Aika paljon matkustajia on ollut, vaikka on puhuttu siitä, onko tuote ollut vanhentunut tai ettei olla oltu ihan kuluttajakysynnän aallonharjalla.

Lapin-matkailun tilannetta ehditään vielä paikata

Mäki-Fränti kertoo, että markkinat elävät nykypäivänä nopeasti ja kuluttajat ovat nopeita liikkeidensä kanssa. Jos yksi toimija poistuu markkinoilta, varaavat kuluttajat nopeasti matkan sieltä, mistä sen saa.
SMALin toimitusjohtaja uskoo, että Britannian markkinoilla kilpailijat nappaavat nopeasti muun muassa Lappiin suuntaavat asiakkaat. Thomas Cook on ollut Lapissa merkittävä matkanjärjestäjä erityisesti joulunajan ja alkutalven matkojen osalta.
Konserni on tuonut pohjoiseen erityisesti britti- ja ranskalaisturisteja. Mäki-Fränti uskoo, että konkurssi tuottaa paljon ylimääräistä työtä lappilaisille matkailuyrityksille, mutta tilannetta ehditään paikata merkittävästi.
– Sitä kuilua, mikä tässä nyt tulee tämän konkurssin myötä, saadaan kurottua kiinni. Tässä on vielä pari kolme kuukautta ihan siihen korkeimpaan sesonkiaikaan, Mäki-Fränti kertoo.

STT

Kuvat: