Peura- ja kauriskaupungit

0

RAUNO SAARI. Metsästyskausi on syyskuun myötä päässyt vahvaan alkuun. Useampikin sorkkaeläin on jo nahkurin orsilla.
Syyskuun alusta helmikuun puoliväliin pidentynyt jahtikausi puree peura- ja kaurispaljouteen. Tästä on jo viime kaudelta havaintoja ja näin pitääkin olla.

Varsinais-Suomeen on tälle kaudelle myönnetty yli 17 000 valkohäntäpeuran eli Laukon peuran pyyntilupaa. Lupamäärä on viime kaudesta kasvanut kolmanneksella. Se on nyt ennätyksellinen.
Peurakannan koon arvioitiin tänä keväänä olevan liki 120 000, josta Varsinais-Suomen osuudeksi laskettiin neljännes. Jos tulevasta saaliista reilusti yli puolet olisi vasoja ja aikuisistakin yli puolet naaraita, kannan laskuun arvioidaan päästävän.
Vanhemmalle metsästäjäpolvelle naaraiden ampuminen ei ole oikein onnistunut. Sen on koettu olevan kuin varojen nostamista omalta tililtä.
Peura- ja kauriskannat ovat päässeet kasvuun kuin huomaamatta. Varovaisia varoituksen ääniä ei ole jaksettu kuulla. Eläimille on ollut elintilaa ja ravintoa. Talvetkin tuntuvat muuttuneen suotuisiksi, ja talviruokinnalla on ollut osuutensa.
Jotain tästä kertoo, että peurat ja kauriit ovat tulleet kaupunkeihin. Siinä missä Loimaa on nimetty maan peurakaupungiksi, Naantali, Turku ja Parainen on ristitty maan kauriskaupungeiksi. Eikä Salokaan ole näistä nimityksistä kaukana.
Varovaista kaurista ei takavuosina päässyt juurikaan näkemään. Ruoka vetää niitä nyt yhä enemmän esiin pelloille, puutarhoihin ja pihoille. Manner-Suomessa kaadettiin viime vuonna 13 000 kaurista, niistä 5 000 Varsinais-Suomessa.
Kauris on vuodesta 2005 ollut pienriistaa. Erillistä pyyntilupaa ei ole tarvittu .On ajateltu, että tällainen vapaus pitää kannan kurissa. Näin ei ole tapahtunut.
Tämä on hyvä muistaa, kun nyt keskustellaan, että peurankin pyyntiluvat pitäisi poistaa. Pyyntilupien kautta tulevat kaatomäärät velvoittavat aivan toisella tavalla seuroja ja metsästäjiä. Nykyinen käytäntö on siten perusteltu.
Ruotsissa vuosittainen kaurissaalis on sadoissa tuhansissa. Siitä voi päätellä, mitä meilläkin on odotettavissa. Seurojen ylivarovaisuus on antanut kantojen kasvaa, ja siitä olisi nyt päästävä pois.

Peura- ja kauriskantojen kasvusta kertovat myös kolaritilastot. Peurakolareita sattui viime vuonna 6 000, kauriiden törmäyksiä tilastoitiin 4 000 ja hirvikolareita 2 000.
Nyt eletään sellaista aikaa vuodesta, jolloin viranomaisten asettamat hirvimerkit on otettava erityisen vakavasti. Vauhtia ja menoa on höllättävä merkkien mukaan.
Metsämiehet ovat tällä kaudella kovilla. Monissa seuroissa ulkopuolinen apu olisi helpotus, jos sitä on vaan tarjolla.
Kun riistalihaa tulee runsaasti, sen toivoo löytävän tiensä myös yhä useammin muuallekin kuin metsästäjän pakkaseen.
Rankan, tiiviin ja hienon harrastuksen lomassa voi lohduttautua tästäkin kaudesta presidentti Mauno Koiviston sanoin: ”Kyllä se siitä”.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen maaherra.

Jätä kommentti