Poliisi rauhoitti riehuvan rattijuopon Salossa kaasusumuttimella

0

Salon poliisi joutui turvautumaan voimakeinoihin kahden rattijuopumuksesta epäillyn kiinniotossa ja verinäytteiden otossa lauantaina. Toinen taltutettiin paprikasumuttimella, toisen kiivas vastustus verikoetta otettaessa jouduttiin rauhoittamaan fyysisin voimakeinoin.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän lauantai-illalla seitsemän aikaan Kruusilaan Kyynäräjärventielle, jossa pakettiauto oli ajanut ulos tieltä. Poliisipartion saavuttua paikalle, noin kymmenen minuuttia ilmoituksen jälkeen, poliisi löysi harmaan pakettiauton, jossa oli kaksi silminnähden päihtynyttä miestä. Miehet kertoivat aluksi autoa kuljettaneen kolmannen henkilön.

Kuljettajan paikalla istunut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,3 promille lukemat ja kertoi lopulta kuljettaneensa pakettiautoa. Etumatkustajan paikalla ollut mies ei suostunut seulonta-alkometriin puhaltamaan. Koska kuljettajasta ei ollut täyttä varmuutta, molemmat miehet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Molemmat miehet käyttäytyivät kiinniottotilanteessa erittäin aggressiivisesti. Toinen miehistä vastusti kiinniottoa niin voimakkaasti, että poliisi joutui käyttämään paprikasumutinta miehen rauhoittamiseksi.

Poliisilaitoksella molemmilta miehiltä otettiin verinäyte veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Nyt toinen miehistä vastusti näytteenottoa niin voimakkaasti, että poliisi joutui käyttämään fyysisiä voimakeinoja näytteenoton mahdollistamiseksi.
Poliisi epäilee vajaata 30-vuotiasta ja reilua 50-vuotiasta ulkomaan kansalaista törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä virkamiehen vastustamisesta.