Salolainen Nordic ID aloittaa yt-neuvottelut ensi viikolla – vähentämistarve enintään yhdeksän työntekijää

0
Nordic ID Salossa. Arkistokuva: SSS/Minna Määttänen.

Salolainen teknologiayhtiö Nordic ID aloittaa yhteistoimintaneuvottelut.

Yt-neuvottelut koskevat Suomen henkilöstöä, eli 45 työntekijää. Yhteensä Nordic ID:n palveluksessa on 54 henkilöä.

Toimitusjohtaja Juha Reima kertoo, että yhtiön laitemyynnin puolivuotisnumerot eivät vastanneet odotuksia.

– Laitepuoli on mennyt alas nopeampaa kuin osasimme budjetoida. Etenkin Windows-lukulaitteiden myynti on näivettynyt.

Nordic ID valmistaa rfid-teknologiaan pohjautuvia lukulaitteita, antenneja ja moduuleja. Laitepuolen ohella yritys harjoittaa myös palveluliiketoimintaa.

– Painopisteemme on nyt palvelualustamme kehittämisessä. Palveluliikepuoli kehittyy ja kasvaa jatkuvasti, Reima sanoo.

Arvioitu henkilöstön vähentämistarve on maksimissaan yhdeksän henkilöä. Reima toteaa, että tehtäviä uudelleenjärjestellään ja sisäisiä siirtoja tehdään, mikäli mahdollista.

– Koodariksi ei kuitenkaan voi ryhtyä tuosta vain, hän tietää.

Yt-neuvottelut alkavat ensi viikolla. Reima toivoo, että neuvottelut saataisiin päätökseen kahdessa viikossa.

– Tällä hetkellä elämme vielä tietämättöminä, hän kiteyttää.

Nordic ID listautui viime vuonna Helsingin pörssin First North -listalle. Kyseinen lista on tarkoitettu erityisesti kasvuyrityksille.