Salon vatsatautiepidemiasta tihkuu lisätietoja – tilli ei ole syyllinen

1
Salon kaupungin tietojen mukaan vatsatautiin sairastuneita on noin satakunta. He ovat ruokailleen liki kolmessakymmenessä eri toimipaikassa. Kuvituskuva: SSS/Tatu Gustafsson.

Salon vatsatautiepidemia ei ole lähtöisin ulkomaisesta tillistä, Salon kaupungin ympäristöterveyshuollon päällikkö Riitta Suutari kertoo.

– Lähetimme suuren määrän tilliä tutkimuksiin, mutta mitään poikkeavaa tai huolestuttavaa ei ole löytynyt, hän sanoo.

Tillin virustutkimukset ovat edelleen kesken, mutta epäilykset kohdistuvat nyt Mustamäen koulussa valmistettuun savukalapastasalaattiin.

Mustamäen koulussa on selvästi eniten vatsatautiin sairastuneita, minkä lisäksi yhden pastasalaattia syöneen ulostenäytteestä on löydetty Clostridium perfringens -ruokamyrkytysbakteeria.

– Samaa bakteeria on löytynyt myös salaatista. Määrä ei tosin ole suuri, ja yksi näyte on aina vain yksi otos. Tutkimukset ovat kesken, eikä vedenpitäviä tuloksia vielä ole, Suutari korostaa.

Clostridium perfringens on tavanomainen ympäristöbakteeri ja yksi yleisimmistä ruokamyrkytyksen aiheuttajista. Sen aiheuttama tartunta on useimmiten peräisin lihasta tai kalasta.

– Ei sitä saisi ruokaan päätyä, Suutari kiteyttää.

Hän kertoo, että ruokamyrkytystutkimukset ovat vielä pahasti kesken. Kaikkia ulostenäytteitä ei ole vielä tutkittu, ja mahdollisia lisänäytteitä otetaan ensi viikolla.

– Mitään johtopäätelmiä ei vielä kannata tehdä, Suutari summaa.

Salon kaupunki on saanut viime keskiviikon jälkeen 94 ilmoitusta vatsaoireista. Ne jakaantuvat kaikkiaan 27 eri kouluun ja päiväkotiin, mutta suurin osa niistä painottuu Salon lukioon, Mustamäen kouluun ja Metsärinteen päiväkotiin.

Kaupungin keittiöissä ei voi kokata kotimaista tilliä

Salon kaupungilta kerrotaan, että kaupunki käyttää ruuan valmistukseen pääsääntöisesti kotimaisia kasviksia. Pakasteet ja säilykkeet tulevat paikalliselta toimittajalta, ja tuoreet juurekset, vihannekset sekä hedelmät kilpailutetaan kerran kuussa puitesopimuksella kahden toimittajan välillä. Tällä puitesopimusjärjestelyllä on nimenomaan pyritty hankkimaan sesongin mukaisia tuotteita.

Paikallinen toimittaja hankkii sopimukseensa kuuluvat elintarvikkeet omilta alihankkijoiltaan, jotka hankkivat nyt kyseessä olevan pakastetillin edelleen ulkomailta. Suomalaista pakastetilliä ei ole saatavilla ammattikeittiöpakkauksina.

Kaupungilta viestitään, ettei sen keittiöissä voi käyttää tuoretta kotimaista tilliä kuin koristetarkoituksiin, sillä kaupungin valmistuskeittiöissä ei ole lainsäädännön edellyttämiä tiloja esikäsittelemättömien elintarvikkeiden käsittelyyn. Esikäsittely edellyttäisi myös lisää työvoimaa.

1
Jätä kommentti

1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
Volkan

Siis en ymmärrä miksi pitää syyttää kaikesta ulkomaalaisista. Siis tillistäkin..