Tiistain Top Ten: Salosta ponnistaneet jääkiekkoilijat

0
Nina Tikkinen palasi Vancouverin vuoden 2010 olympialaisista pronssimitalin kera.

1) Nina Tikkinen, hyökkääjä

Salolaissyntyinen Salo HT:n kasvatti valittiin SM-sarjan kauden tulokkaaksi 2003–2004 TPS:n paidassa. Siirtyi Oulun Kärppiin ja nousi pian A-maajoukkueen vakiokasvoksi. MM-pronssit 2008 ja 2009 sekä olympiapronssia Vancouverista 2010. Suomen mestari Kärpissä vuonna 2012, jolloin tuli valituksi myös runkosarjan parhaaksi pelaajaksi.

2) Teemu Lassila, maalivahti

366 SM-liigan ottelua, liki sata peliä KHL:ssä ja Elitserienissä. Aikuisten maailmanmestari keväältä 2011, ja liki 20-vuotinen ura jatkuu edelleen huipputasolla EBEL-liigan Orli Znojmossa. Nousi 2000-luvun alussa Liigan maalivahtieliittiin TPS:n paidassa ja kipusi hiljalleen myös Leijona-miehistöön 2010-luvun taitteessa. Nashvillen NHL-varaus vuodelta 2003 ja Salo HT:n kasvatti.

3) Ilkka Mesikämmen, puolustaja

Yli 400 ottelua sekä TPS:n että Ässien nutussa pääsarjatasolla vuosina 1959–1978. 72 A-maaottelua, neljä MM-edustusta ja kerran mukana myös olympiajoukkueessa. TPS:n kapteeni kaudella 1970–71. Suomen mestari TPS:n joukkueesta keväältä 1976.

4) Jasper Lindsten, hyökkääjä

”Jasu” debytoi liigatasolla TPS:n väreissä kaudella 2012–13, mutta todellinen läpimurto tapahtui vasta neljä vuotta myöhemmin Lindstenin haettua välissä uutta vauhtia uralleen Mestiksestä. Salo HT:n kasvatti on edustanut Suomea alle 17-, 18- ja 20-vuotiaiden maajoukkuetasolla, mutta aikuisten debyytti antaa yhä odottaa itseään. Pelaa toista kauttaan Oulun Kärpissä, ja 200 pelatun liigaottelun rajapyykki lähestyy kovaa vauhtia.

5) Tiina Saarimäki, hyökkääjä

36 maaottelua, MM-pronssi keväältä 2011 ja yli 200 SM-sarjan ottelua niin kasvattajaseura Salo HT:n, Ilveksen kuin HPK:n paidassa. Kaksi SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi. Monipuolisuudestaan tunnettu Saarimäki on pelannut SM-sarjassa niin puolustajana kuin hyökkääjänä.

6) Juhamatti Yli-Junnila, hyökkääjä

HPK:ssa ja Lukossa 2000-luvun alkuvuosina runkopelaajan roolin vakiinnuttanut Yli-Junnila ehti urallaan pelata pääsarjatasolla 274 ottelua summaten tehot 24+43=67. Salossa syntynyt hyökkääjä pelasi viimeiset vuotensa Euroopassa edustaen runsaan neljän vuoden aikana yhteensä kahdeksaa eri seuraa Ruotsissa, Unkarissa, Saksassa ja Ranskassa.

7) Matti Aho, hyökkääjä

TPS:ssä ja Tapparassa pelannut Aho edusti Suomea eri juniori-ikäluokissa aina alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen asti. Halikossa syntynyt ja Salo HT:ssa junioritasolla pelannut Aho viiletti kahdeksan vuoden liigarupeamansa aikana yhteensä 265 pääsarjatason ottelussa merkkauttaen 56 tehopistettä. Ura päättyi lopullisesti Mestiksessä TuTon paidassa keväällä 2011.

8) Mika Johansson, hyökkääjä

Salossa syntynyt Johansson nousi Jokerien liigamiehistöön 1980-luvun puolivälissä ja edusti ”narreja” vielä neljän liigaottelun verran myös kaudella 1993–94 käytyään pelaamassa välissä niin I-divisioonassa kuin myös brittein saarilla. 110 ottelua Jokereiden paidassa liigassa, joissa 49 tehopistettä.

9) Miikka Ruokonen, puolustaja

HPK:ta, KalPaa ja Tapparaa 1990-luvun puolivälin molemmin puolin SM-liigassa edustanut Ruokonen siirtyi Suomen vuosien jälkeen Itävallan kautta Ranskan pääsarjaan, jossa nousi runkopelaajien joukkoon. Varakapteeni Ranskan liigan Mulhousessa vuosina 2003–05. Ammattilaisura päättyi Tanskan pääsarjassa kaudella 2005–06. Syntyi Salossa, mutta ponnisti FPS:n kautta ammattilaiseksi.

10) Santeri Virtanen, hyökkääjä

Kirkkonummella syntynyt Salo HT:n kasvatti debytoi liigatasolla viime kaudella ja voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden keväällä 2019. Winnipeg Jetsin NHL-varaus kesältä 2017. Keskushyökkääjä vakiinnutti paikkansa SaiPan liigamiehistössä viime kaudella merkkauttaen 40 ottelussa tehot 5+5=10.

Salkkarin urheilutoimitus listaa joka tiistai kymmenen parasta oleellisissa ja varsinkin epäoleellisissa kategorioissa.

Tiistain Top Ten 45: Suomalaismiesten kaksinpelin ATP-rankingit

Tiistain Top Ten 44: Suomalaiskuskien F1-pettymykset Italiassa

Tiistain Top Ten 43: Vuoden 2019 toistaiseksi parhaat suomalaisurheilijat

Tiistain Top Ten 39: Rallitähdet, joita Jyskälän menestys karttoi

Tiistain Top Ten 38: MM-uintijoukkueen Instagram-aktiivit

Tiistain Top Ten 37: Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajat

Tiistain Top Ten 34: Suomalaiset Bundesliigan mestarit

Tiistain Top Ten 33: Matalimmilla numeroilla NHL:ään varatut suomalaisjääkiekkoilijat

Tiistain Top Ten 32: Tämän illan Paavo Nurmi Gamesin tilastotähdet

Tiistain Top Ten 31: Suomen jalkapallomaajoukkueiden isoimmat yleisömäärät 

Tiistain Top Ten 30: Leijonien MM-kultasankarit

Tiistain Top Ten 29: Uhanalaisimmat yleisurheilun maailmanennätykset

Tiistain Top Ten 28: Eläimet suomalaisten urheiluseurojen nimissä

Tiistain Top Ten 27: Leijonien yllättävimmät MM-mitalit

Tiistain Top Ten 26: Korisliigakauden 2018-2019 parhaat ulkomaalaispelaajat

Tiistain Top Ten 25: Salon yleisurheilun kenttäennätysten helmiä

Tiistain Top Ten 24: Suomen kaikkien aikojen parhaat naispalloilijat

Tiistain Top Ten 23: Mielenkiintoisimmat suunnistussanat

Tiistain Top Ten 22: Suomen parhaat futisstadionit

Tiistain Top Ten 21: Pohjoisimmat naisten SM-lentopallon mitalistit

Tiistain Top Ten 20: Ruokaan liittyvät urheilutermit

Tiistain Top Ten 19: Pudotuspelikliseet

Tiistain Top Ten 18: LP Viestin seurahistorian parhaat ulkomaalaispelaajat

Tiistain Top Ten 17: Uusia lajeja MM-hiihtoihin, joissa Suomikin saattaisi päästä mitaleille

Tiistain Top Ten 16: Pienimmät hiihdon MM-kisojen järjestäjäpaikkakunnat

Tiistain Top Ten 15: Vilppaan pelaajien härskeimmät tilastorivit Korisliigassa

Tiistain Top Ten 14: Suomen alppihiihdon suurimmat aikuisten arvokisayllätykset

Tiistain Top Ten 13: Varsinais-Suomen kautta aikojen parhaat urheilijat

Tiistain Top Ten 12: Pisimmät putket Suomen miesten suurimmissa jalkapallosarjoissa

Tiistain Top Ten 11: Suomen parhaat tv-selostajat juuri nyt

Tiistain Top Ten 10: Suomen jääkiekon MM-kultakapteenit

Joulun Top Ten: Jouluaattona syntyneet suomalaiset olympiaurheilijat

Tiistain Top Ten 8: Koripallon miesten pääsarjahistorian yleisimmät sukunimet

Tiistain Top Ten 7: Salon hiljaiset urheilulajit

Tiistain Top Ten 6: Kansanedustajana toimineet suomalaisurheilijat

Tiistain Top Ten 5: Kokonimikaimat

Tiistain Top Ten 4: Suomen parhaat jääkiekkomaalivahdit

Tiistain Top Ten 3: Vanhimmat suomalaiset olympiavoittajat

Tiistain Top Ten 2: Suurimmat suomalaiskunnat, joissa ei ole koskaan pelattu jalkapallon miesten pääsarjaa

Tiistain Top Ten 1: Suomalaisurheilijat, joiden sukunimi on myös miehen etunimi