Siunaamatta hautaan

0
Kirkkoon kuulumattomien hautajaisten järjestäminen onnistuu kaikissa Salon seudun seurakunnissa.

Siviilihautajaiset yleistyvät sitä mukaa, kun kirkkoon kuuluminen vähenee. Kymmenisen prosenttia Salon seudun suurimmissa seurakunnissa haudattavista vainajista ei ole ollut evankelisluterilaisen seurakunnan jäsen.
Salon seudulla uskonnottomien arkkuhautausseremonia onnistuu helposti, jos omaiset suvaitsevat tilojen kristilliset symbolit. Niin Salon, Someron, Martinkosken, Paimion kuin Kemiönsaarenkin seurakunnat vuokraavat kappeleitaan ja kirkkojaan uskontokuntiin kuulumattomien hautajaisia varten.

Kaikkialla asiat eivät suju yhtä vaivattomasti. Osa evankelisluterilaisista seurakunnista ei vuokraa kappelitilojaan lainkaan siviilihautajaisia varten. Esimerkiksi Espoon seurakunnat suvaitsevat kirkkoon kuulumattomien hautajaiset ainoastaan siinä tapauksessa, että omaiset sallivat papin siunata vainajan.
Salossa kirkkoherra Timo Hukka korostaa, että vainajaa ei pidä siunata tämän oman tahdon vastaisesti, vaan hänen vakaumustaan on kunnioitettava myös kuoleman jälkeen (SSS 27.8.).
Usein uskonnottomatkin vainajat siunataan omaisten pyynnöstä, jos oletetaan, ettei vainajalla olisi ollut mitään sitä vastaan. Toisaalta kaikki papit eivät edes suostu siunaamaan kirkkoon kuulumattomia. Salossa yksikään ei kieltäydy.

Uskonnottomat hautajaiset järjestetään vapaalla kaavalla, mutta monesti niidenkin ohjelmassa on musiikkia, puheita ja kukkalaitteiden laskua.
Tilaisuudessa voi omaisten valinnan mukaan puhua kuka tahansa. Osa haluaa paikalle papin, sillä aina vainajan kirkkoon kuulumattomuus ei ole liittynyt uskontoon.

Kirkkoon kuulumattomilla on oikeus päästä papin siunaamatta hautaan ja seurakunnilla on oikeus päättää tilojensa käytöstä, mutta Salon seudun käytännön soisi leviävän kaikkialle.
Seurakuntien suvaitsevaisuus on kädenojennus läheisensä menettäneille ja helpottaa asioiden hoitoa, kun asianmukaiset tilat hautajaisia tai muistotilaisuuksia varten löytyvät helposti.