SSS:n Uutisruno-kilpailun voittaja on Salme Kortesoja – ajatus kuolemasta synnytti runojen kirjoittajan

0
Kaikenlainen luovuus on Salme Kortesojalle mieluista. Runoilun lisäksi hän laulaa, ja juuri nyt aikeissa on myös elvyttää vanha maalausharrastus. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon Seudun Sanomien heinäkuussa julkistama Uutisruno-kilpailu on päättynyt. Kiitos kaikille runoja lähettäneille!

Kilpailuun saapui kymmeniä runoja, joista SSS:n toimitus valitsi kuusi finaaliin. Voittaja valittiin lukijaäänestyksellä, jossa ykköseksi nousi salolainen Salme Kortesoja. Hän on yllättynyt voitostaan.

– Ensin ajattelin, ettei minulla ole mitään mahiksia. Finalistit olivat todella hyviä, sanoo Kortesoja.

– Ehkä runoni oli uskottava. Siinä on paljon omaa elämääni.

VEDEN ÄÄRELLÄ
KIVENNYPPYLÄN KUPEESSA
RAKKAUS
HERÄÄ ROIHUUN
YLISTYSTÄ
VÄREILYÄ
ONNESTA
MURHEESTA TYYSTIN
Salme Kortesoja 

Voittajaruno on tehty Salon Seudun Sanomien kulttuurisivulla julkaistusta Myrskyluodon Maijaa käsittelevästä teatteriarviosta. Uutisrunot syntyvät poimimalla jutusta sanoja.

Kortesoja kertoo lukevansa lehden päivittäin. Kun kulttuurisivulla kerrottiin kesällä Uutisruno-kilpailusta, hän innostui ajatuksesta heti.

– Olin kerran aiemmin osallistunut työpajaan, jossa tehtiin runoja valmiiksi leikatuista sanoista. Uutisrunoja en ollut tehnyt, ja se oli tuore ja jännä kokemus.

Sopivan jutun hän hoksasi käytyään katsomassa Salon Teatterin Myrskyluodon Maijan kenraaliesityksen. Kun esityksen arvio julkaistiin ensi-illan jälkeen lehdessä, Kortesoja päätti sommitella juuri sen sanoista uutisrunonsa. Salon Teatterin tulkinta inspiroi häntä voimakkaasti.

– Se oli vaikuttava esitys, jonka tunnelmassa viivyin monta päivää.

Kortesoja varttui niemessä, kolmesta suunnasta veden ympäröimänä. Hän kertoo samaistuneensa vahvasti Maijan tarinaan.

– Minusta se oli enemmän rakkaus- ja selviytymistarina kuin nyyhkyjuttu.

Selviytymistarina. Sanalla voisi kuvata myös Salme Kortesojan omaa elämää.

Kaksikymmentä vuotta sitten Kortesoja eli ruuhkavuosien pyörteessä neljä pienen lapsen äitinä. 5-vuotiaat kaksoset sekä 10- ja 11-vuotiaat lapset pitivät naisen tukevasti kiinni arjessa – kunnes aggressiivinen rintasyöpä sekoitti pakan.

Syöpätaistelun tunnemyrskyissä Kortesoja ryhtyi kirjoittamaan runoja. Hän mietti, miten hänen kävisi, ja runoja pulppusi ruutuvihkoon. Syöpä oli vienyt Kortesojan omasta lapsuudenperheestä jo kaksi hautaan.

Runoista tuli henkilökohtaisia purkauksia, joita Kortesoja katselee nyt etäisyyden päästä.

– Runot olivat aluksi synkkiä. Ajan edetessä runoihin tuli toivoa, ja viimeisissä on vähän huumoriakin.

Runoilu on edelleen Kortesojalle ääripäiden terapiaa.

– Runoja syntyy, kun astia on täynnä ja on oikein haastavaa tai ihanaa.

Viime aikoina runoharrastus on elänyt enemmän muiden kuin oman tuotannon varassa. Kortesojan kirjahyllystä löytyy neljä mappia, joihin hän on kerännyt runoja aihepiireittäin. Jos kirjastosta lainatussa runokirjassa on vaikuttava runo, se päätyy osaksi kokoelmaa.

Kun edessä on juhlat, Kortesoja askartelee onnittelukortin ja etsii päivänsankarille sopivan runon.

 

Kilpailussa annettiin 500 ääntä

Uutisruno-kilpailussa annettiin nettiäänestyksessä ja Taiteiden Yä -tapahtumassa yhteensä 500 ääntä.

Salme Kortesojan Veden äärellä -runo oli selkeä voittaja, mutta kaikki muut viisi runoa sijoittuivat todella tasaisesti saaden jokainen 70–80 ääntä.

Voittaja palkittiin kirjakauppalahjakortilla.

Äänestäjien kesken arvottiin palkintoja, jotka toimitetaan voittajille kotiin.

SSS-kylpypyyhe: Erja Villberg, Sanna Mannonen

SSS-muki: Jukka Heinonen, Henna Holappa, Raija-Leena Turunen

SSS-huivi: Hannu Säilä, Jore Lunden, Aulikki Randelin

Uutisrunot syntyvät lehtijuttujen sanoista. Kuva: SSS/Jan Sundman