Taidemaalariopiskelijoiden villi ja vapaa näyttely Kulttuuritalo Villissä

0
Salolainen Inkeri Halme on tuonut yhteisnäyttelyyn useita töitään, joista yksi on Free Willy (2019). Sympaattinen teos syntyi taiteilijan kiinnostuksesta apinoihin. – Olemme apinoiden kanssa sukulaiseläimiä, mutta kuitenkin niin vieraita. Ja minusta huumori on tosi tärkeää maalauksessa, hän toteaa. Kuvat: SSS/Minna Määttänen

SalonKulttuuritalo Villissä on seuraavan kolmen viikon ajan nähtävillä Vapaan Taidekoulun taidemaalariopiskelijoiden teoksia. Seitsemän opiskelijan yhteisnäyttelyssä on yhteensä noin 30 työtä, jotka ovat syntyneet tämän ja viime vuoden aikana.

Mukana ovat Kati Sankala , Inkeri Halme , Sisko Pajari , Anna Kurki , Noora Kaunisto , Matilda Keränen ja Sasha Rotts . He ovat neljännen eli viimeisen vuosikurssin opiskelijoita, jotka valmistuvat keväällä 2020 taidemaalarin ammattiin. Villin näyttelyyn he ovat tuoneet erittäin monipuolisen kattauksen.

– Täältä löytyy ruumiillisuutta ja hengellisyyttä, pikkuisen hulluutta ja huumoriakin, tekijät kuvailevat.

Ryhmä on maalannut kolmen vuoden ajan tiiviisti yhdessä samassa tilassa. Tekijöiden kesken on samalla syntynyt jonkinlainen sanaton yhteys. Taiteilijat toteavat, että tämä näkyy myös näyttelyn töissä, jotka keskustelevat hyvin keskenään.

– Meillä ei ollut erityistä teemaa tälle näyttelylle, mutta meillä oli luottamus siihen, että työmme sopivat yhteen, toteaa Kati Sankala.

Näyttelyn teoksissa on käytetty lukuisia eri tekniikoita: akryyliä, öljyväriä, temperaa, lyijykynää, hiiltä, spraymaalia… Teoksia yhdistää väri, vaikka kukin tekijä lähestyykin väriä omalla tavallaan.

– Opiskelumme keskittyy pelkästään maalaamiseen, ja väri on tosi paljon läsnä. Koulutuksemme pohjaa modernistiseen perinteeseen ja vapaaseen tulkintaan, kuvailevat Kati Sankala ja Inkeri Halme.

Vapaa Taidekoulu perustettiin Helsinkiin vuonna 1935. Tarkoituksena oli tarjota vaihtoehto Suomen akateemiselle taideopetukselle. Vapaassa Taidekoulussa ovat opiskelleet muun muassa Tove Jansson, Unto Pusa, Sulho Sipilä, Timo Valjakka ja Mari Sunna.

Nykyään Vapaa Taidekoulu toimii Helsingin Kaapelitehtaalla. Viimeisen vuoden opiskelijat ovat juuri tekemässä lopputyönäyttelyään, ja sitä ennen he pystyttävät yhteisnäyttelyn Saloon. Ryhmässä on yhteensä yksitoista opiskelijaa eri paikkakunnilta.

– Olemme aika syvällistä ja motivoitunutta porukkaa, toteaa Sisko Pajari.

– Monilla meistä on jo joku aiempi ammatti. On tosi iso rikkaus päästä keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa. Se ruokkii omaakin kehitystä, sanoo Kati Sankala.

– Meillä tuntuu olevan melkein telepaattinen yhteys, myöntää Anna Kurki.

Esimerkiksi salolainen Inkeri Halme on valtiotieteilijä, joka päätyi aikuisena vaihtamaan alaa.

– Se oli monien humorististen sattumien summa. Vielä ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden aikana en ollut ollenkaan varma, että tämä on minun alani. Mutta opiskelun aikana olen kasvanut tekemään tätä työtä, Halme kuvailee.

Valmistumisensa jälkeen hän haluaa vielä jatkaa taideopintoja. Mutta jo Vapaa Taidekoulukin on antanut hänelle paljon.

– On aika erikoinen tilanne, että näin iso joukko työskentelee niin pitkään niin tiiviisti yhdessä. Vaikka olemme saaneet oppia parhailta opettajilta, hyvän opin olemme saaneet myös toinen toisiltamme, Halme toteaa.

Free Willy – Villi ja vapaa -näyttely Kulttuuritalo Villissä (Vähäsillankatu 9, Salo) 13. lokakuuta saakka. Avoinna ti–pe klo 15-18, la–su klo 11–15. Näyttelyn avajaiset 20. syyskuuta klo 17.

Jätä kommentti