Trump: Nyt ei ehkä ole oikea aika vierailla Pohjois-Koreassa

0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvioi, että nyt ei ehkä ole oikea aika Pohjois-Korean-vierailulle. Trumpin mukaan hän voi tavata Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tulevaisuudessa, mutta tapaamiseen on vielä matkaa.
– Tapaisin hänet jossain vaiheessa, jossain vaiheessa myöhemmin tulevaisuudessa, Trump sanoi.
Hän kuitenkin kehui jälleen suhdettaan Kimiin.
– Olen varma, että hän (Kim) haluaisi tulla myös Yhdysvaltoihin.
Eteläkorealainen JoongAng Ilbo -sanomalehti kertoi maanantaina, että Kim oli viime kuussa lähettämässään kirjeessä pyytänyt Trumpia vierailulle.
Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean väliset neuvottelut ydinaseriisunnasta ovat olleet jäissä kuukausia. Maat sopivat kesällä aloittavansa neuvottelut uudelleen. Viime viikolla Pohjois-Korea ilmoitti olevansa valmis perusteellisiin keskusteluihin Yhdysvaltain kanssa loppukuusta.
Pohjois-Korea on kuitenkin kesän ja syksyn kuluessa tehnyt useita asekokeita.
Esimerkiksi viime viikon tiistaina Pohjois-Korea laukoi ammuksia merelle pian sen jälkeen, kun se oli ilmoittanut haluavansa jatkaa ydinaseneuvotteluja.
Maanantaina Pohjois-Korea myös vaati Yhdysvalloilta turvatakuita ennen kuin jumiutuneita neuvotteluita ydinaseriisunnasta voitaisiin jatkaa. Yhdysvallat ei ole suhtautunut ehtoihin aiemmin suopeasti.

STT

Kuvat: