Yätä tarvitaan

0
Taiteiden Yässä järjestettiin muun muassa ekomuotinäytös.

Salon Taiteiden Yä ja salolainen yleisö ovat löytäneet toisensa. Kaupungin keskusta kuhisi taas torstaina elämää, kun Yä järjestettiin toista kertaa.
Salo tunnetaan kesäisistä iltatoreista, mutta moni muukin tapahtuma vetää nykyään ihmisiä kaupungin keskustaan. Torilla soi elävä musiikki joka sunnuntai koko kesän, ja Taiteiden Yä venyttää kesää vielä syyskuun puolellekin.

Muutaman energisen ja aktiivisen salolaisen ideoima ja kokoama tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, ja se sai heti huikea suosion. Sääkin oli tuolloin tapahtuman puolella.
Toinen Taiteiden Yä oli ensimmäistä monipuolisempia kokonaisuus. Se osoitti, että epävakaisuuskaan ei karkota yleisöä, vaikka jotkut kauppiaat kavahtivatkin säätiedotuksia. Uudella kaupunkitapahtumalla on jo oma vankka paikkansa kartalla ja kalenterissa.

Taiteiden Yähön voi osallistua vain kuljeskelemalla ja katselemalla ilman erityistä päämäärää. Valinnanvaraa riitti, sillä tällä kertaa kulttuuritoimijoita oli mukana viitisenkymmentä. Toisaalta se tarjosi myös mahdollisuuden harvinaisiin kokemuksiin. Tästä hyviä esimerkkejä olivat avoimet teatteriharjoitukset tai Halikon vesitornista näkyvät maisemat.
Taiteiden Yän ytimessä on vapaaehtoinen talkootyö – niin kuin salolaisessa kulttuurissa pitkälti muutenkin. Yähön mahtuvat mukaan myös kaupalliset toimijat ja kaupunki, jonka hallinto käänsi torstaina päälle tavallista rennomman vaihteen, kun lapset kutsuttiin etsimään kaupunginjohtajan kadonneita silmälaseja.

Sosiaalisessa mediassa Salosta löydetään helposti pelkkää moitittavaa, ja nettikeskusteluissa salolaisista saa riitaisan kuvan. Niissä taustalla ovat usein taloudelliset tai poliittiset intressit, mutta negatiivisuus leviää helposti muillekin elämänalueille.
Taiteiden Yässä, torin sunnuntaisen musiikkitarjonnan parissa tai lukuisissa kylätapahtumissa ei eletä aggressioista voimaa saavassa some-maailmassa, vaan kirjaimellisesti katutasolla. Siellä todellisuus on toisenlainen. Siinä todellisuudessa salolaiset osaavat vaikka mitä ja haluavat tehdä ja kokea asioita yhdessä.